Kolme vapaapäivää, jotka tuntuivat pitkältä lomalta.
Tänään tuli palattua sorvin ääreen, ja työpivää väritti lehtihyllystä bongaamaani Iltalehden Ilona-liite. Enpä ole kyseiseen painokseen kansien pidemmälle tutustunut, mutta juurikin tuorein kansi aiheutti pientä ihmetystä, huvitusta. Melko kyseenalaisin myyntipuhein lehdessä mainitaan olevan hyvää oloa tarjolla. Olikohan layoutin tekijällä vähän väsynyt fiilis?
The Life & Times of Scrooge McDuck
Olen vihdoin päässyt useamman elämäkertakirjan kimppuun. Mika Waltarin järkälemäinen elämänkartoitus on puolessavälissä (aloitin jouluna), ja vastikään ovat auenneet myös Sir Roger Mooren omaelämäkerran sivut.
Ennen Rogeria viimeistelin scifi-fantasia-novellien kokoelman Cocktail Party, joka ei hyvistä ideoistaan huolimatta jotenkin imaissut. Sen sijaan DB Shanin mestarillisen City-sarjan toinen osa Hell’s Horizon oli niin koukuttavasti kirjoitettu yliluonnollisin lisukkein tarjoiltu verinen trilleri, että lukiessa aina v*tutti, kun joututi keskeyttämään.
Helvetin horisonttien jälkeen oli hieman outoa tarttua Rogerin muistelmiin. Kepeää tekstiä, ja hyvin viihdyttävästi kronologiaa. Löysinpä muutaman yhtymäkohdankin omien ja Rogerin nuoruusvuosien välillä. “Tulevan Bondin” asenteet omasta ulkonäöstä ja seurustelun päättämisestä ovat kuin sivuja omasta “kirjastani”.
Kuten olen todennut, elämäkertakirjojen lukeminen on kauan ollut suunnitteilla. Tätä ennen abauttiarallaa ainoa elämäkerta, jonka olen lukenut on Don Rosan kuvittama eeppinen Roope Ankan elämä ja teot. Tietysti MJ:n elämäkerta on tullut tykitettyä joskus suoneen. Jos muutamia ihmisiä, joiden edesottamuksia ehkä joskus voisin tutkailla, pitäisi mainita niin sanoisin John F. Kennedy, Julius Caesar ja hmm…vaikka Martin Luther King Jr. Ja olisihan noita muitakin. Joskus kuolasin Jenna Jamesonin omaelämäkerran perään.
Sitten voisin ehkä kirjoittaa elämäkerran, joka ei olisi totta. Aku Ankan maailmaan palatakseni matkisin feikki-urhoa Yrjö Jylhää (esiintyy taskukirjan tarinassa), joka omaelämäkerrassaan mehuttaa kivunneensa takapuoli edellä Himalajalle, ja lasketelleen alas jäätyneet käärmeet suksinaan.
My word is my bond
MP3-soittimellani on 50 Cent -fetissi. Olin päässyt soittolistalla minne tahansa, kun seuraavan kerran koneen käynnistän, tulee biisi taas sieltä aakkosten alusta.
Mikäs siinä muuten, mutta bugi tarkoittaa, että jälleen yksi kodinteknologisista urhoollisista ystävistäni on vähitellen siirtymässä eläkkeelle. Muistelen edelleen viime kesänä tuhoutunutta kännykkää…
Lisäksi soittimesta on rikkoutunut paristokotelo jo pari vuotta sitten. Volyyminappulat taas katosivat joitain viikkoja takaperin. Koko soittimen saa avattua ilman työkalujakin niin, että koneistoon voi kurkistaa. Alkaako tässä olla noin nelivuotisen yhteistyömme loppusuoralla, oi Creative Zen?
Zen-rauhaa itse kullekin!