Elokuu. Koulu alkaa. Haavat märkii. Ja pian on syksy.
Alkoipa kohtalokkaasti. Ennen kuun vaihdetta ehdittiin minilomalle appivanhempien merenrantamökille. Nykyään, todennäköisesti kiitos vaihtelevien työvuorojen, kolme päivää tuntuu jo viikon lomalle.
Matkaan lähdettiin about suoraan töistä tiistaina. Odotellessani Pasilassa junaa Keravalle hengailin R-Kioskilla hetken. Vieressä oli vanhempi, seitsemissäkymmenissä oleva mies vaimoineen. Vaimo tuli tilanteeseen ja antoi miehelleen kaksi lehteä. “Valitse näistä”, kuului neuvo. Mikäs siinä – mutta valinta tehtiin kahden pornolehden välillä!
Ilmekään ei värähtänyt, kun mies valitsi…no ottiko nyt sitten Kallen vai Jallun. Kuitenkin, vitsistä ei ollut kysymys (ellen sitten ollut piilokameran uhri), sillä vaimokin oli vakavissaan. Valinnan tehtyään mies sitten paineli kassalle tissilehti dvd-leffoineen kainalossa.
Deep Blue Sea
Päivät kuluivat saunoessa, syödessä, nukkuessa, appiukkoa auttaessa, lueskellessa ja veneillessä. Talviturkkikin tuli heitettyä. Eniten kuitenkin ahkeroi Taika, joka kääntyi ensimmäisen kerran selältä vatsalle yeah!
Merelliset oli tosiaan tunnelmat. Koko kööri uskaltautui mereen uimaan. Viimeisenä iltana lähdettiin moottoriveneilemään.
Matkaa värittivät muun muassa eräs Titanic-tulkinta, karikon yli ajaminen ja kaikenlaiset kuvaussessiot. Kamera ikuisti myös erään paidan vähän eriskummallisen brändin. Jotain outoa tuossa logossa on…
…paita, jossa lukee Pasta – For Tough Ones Since 1969. Kovien jätkien herkkua.
Life Aquatic With Steve Zissou
Kerkon kesäbiisin valinta lähestyy. Muutamat alkukesän kipaleet eivät ole kestäneet jatkuvaa kuuntelua, mutta niitä kompensoi nippu uusia potentiaalisia timantteja.
Uusiin ehdokkaisiin lukeutuvat muun muassa James Morrison feat. Nelly Furtado, Foreigner, Johanna Kurkela ja Maxwell. Tuorein uutuus lienee Sugababesien Get Sexy. (Kyllä, luit oikein – Sugababes!)
Ihmeen paljon ehdokkaita on tullut yhtäkkiä haalittua. Ei vara venettä kaada.