Taannoinen kohtaaminen Pasta-nimisen takin kanssa on saanut jatkoa, tai paremminkin olen lähiaikoinan saanut miettiä muitakin hassuja tuotemerkkejä. Olin nimittäin valtion alkoholiliikkeessä asioimassa ja löysin itseni valitsemasta kahden viinin, Neron ja Tollon välillä.
Liidelissähän ikivallatonta huumoria aiheutti sipsipussillinen Teddy’s Hittiä.
Mainonta
Mainosala 
on aina tavallaan kiehtonut. Tosin en ole innoissani siitä, että mainoskatkosysteemiä aiotaan muokata kansainvälisempään suuntaan. Ainakin tietääkseni mainoskatkoja alkaa olla useammin ja lyhyemmissä pätkissä.
Nelonen on aina kunnostautunut sarjojensa mainostamisessa. Ohjelmat tuntuvat aina todella kiinnostavilta. Kyllä Maikkarillakin osataan, ainakin päämajan seinät täyttyvät aina mainoksista, kun uutta juttua pykäillään. Syksyn tullessa kuuminta hottista on tietysti BB – mutta ehkä oheisessa mainostempauksessa mentiin vähän metsään.
Nelosen ohjelmissa tosiaan se tuutin täydeltä tööttääminen toimii. Kun on tarpeeksi nähnyt jonkin jutun mainosta, alkaa vääjäämättä kiinnostaa. Mutta miksiköhän jonkun Activia-jogurtin maistaminen ei käy hetkeäkään mielessä? Axe onnistuu aika tehokkaasti kampanjoissaan, mutten kyllä ole senkään firman tuotteita ostanut.
Ihmisten välistä advertisingia
Monet hyvät jutut löytyy puskaradion kautta. Mutta sitten on niitä ihmisiä, joiden kanssa kaikki keskustelu tuntuu vain omien saavutusten mainostamisella, aivan kuin pitäisi selvittää, kumman elämä on “myyvempää”. Suomalaisillahan on tuo ikävä luonteenpiirre, että heti kun joku vähän iloitsee omasta menestyksestään, luullaan tyypillä nousseen k*si päähän. Suomalainen muka heti ylpistyy, kun onnistuu. Voi meitä.
Facebookhan on loppupeleissä aika lailla oman elämän mainostamista, jos kyyniseksi heittäydytään.
Helppo-Heikkinä oleminen on kyllä sitä parasta “ihmisvetoista” mainosmeininkiä. Pannaan kolme pussia. No laitetaan neljä. Viisi! Sitten vielä laatikko näitä, pannaan tonkka. Toinenkin tonkka! Ja halavalla lähtee!
Uskonnoilla, täytyy sanoa, on myös toisinaan hyviä myyntimiehiä. Niitä on vaan suht vaikea feidata, jos kiikkiin jää. No offence to other religions, mutta valintani olen jo tehnyt. Sitten on noita kadunkulmamarkkinoitsijoita, jotka värväävät johonkin järjestöön. Helsingin keskustassa näiden tyyppien läpi pujottelu on harjoitusta vaativa taiteenlaji.
Elokuvissa
Trailerit ovat tavallaan sitä viihdyttävintä mainontaa. Mutta kaksi mainosta on tehnyt leffalle hallaa. Pirates Of The Caribbean tuli kyllä katsottua, vaikka jo mainoksesta näki, mitä kuraa oli luvassa. Elokuvan Seitsemän mainoksessa todettiin: “Sinun ei ole pakko katsoa elokuvaa Seitsemän, mutta jos katsot, älä tee sitä yksin.” Katsoin sen yksin. Nukahdin kesken.
Elokuvia ollaan katseltu muuten. Die Hard –kimaran jälkeen katsottiin Speed. Sitten katsottiin Marley & Minä, joka yllätti aivan täysin. Jennifer Aniston ja suurinhokki Owen Wilson pääosissa, ja silti draamakomedia olikin yllättävän koskettava. Tosin ehkä pitää olla perheellinen ja koiranomistaja täysin leffaa arvostaakseen.
Michael Jacksonin eräästä mainosvideosta olen jo taannoin maininnutkin. Mutta vain yksi mies sähköistää mainoksen tehokkaammin kuin Kari Grandi.