Suunnilleen viikon sisällä on nähty lehtien lööpeissä ironiaa.
Salkkareiden Paulalla on ollut viisi keskenmenoa tosielämässään. Siitä en väännä vitsiä. Mutta muutama päivä myöhemmin AaroEeron näyttelijällä kerrottiin olevan – kyllä – viisi lasta.
Salkkarit ovat alkaneet, ja kuten arvasin, Ismo pyyhki vähän pölyjä olalta ja oli ok. Eero otti ja lähti, mutta kyllä sieltä jossain vaiheessa joku Iiro taas Salkkareissa pöllöilee. Olen muuten ajatellut, että jos joskus tulisi kaksi uroskoiraa hankittua, nimiksi niille antaisin Seppo ja Ismo.
Ten Toes
Nyt on varpajaisteltu sekä isän ja appiukon kanssa. Viisi kuukauttahan siihen vain menikin. Miesten hommaa.
Taika on ihan “illi”, ihan tajuton tyyppi. Jälkikasvu löytää varpaansa, hampaita on kasvanut, ja vastikään tyttö on oppinut pyörimään selältä vatsalle ja toisinpäin! Sit se sanoo välillä “wää” tai jotain muuta hyvää läppää. Ihan mieletöntä. Isi on myyty, that’s my girl!
…There’s fire
Koulu alkoi, kesäduuni loppui. Maailma yhdistyvät hauskasti tällä viikolla, kun menemme luokkaretkelle Ilmalaan. Liittyypi siihen, että alamme rakentaa koulussa jonkinlaista verkkolehteä vanhan kunnon Radio Reaktorin kylkeen. Katsotaan, mitä tapahtuu.
Syksy alkaa, ja viime päivinä on ollut jo merkit ilmassa. Keltainen on jo tarttunut puihin. Kesä oli tahdiltaan vauhdikas, säältään lämpöinen, tunnelmaltaan toiveikas. Hyvää syksyä kaikille tämän sivuston lukijoille!