Eksoottinen, romanttinen, värikäs ja eloisa; Itämeren kadotettu jalokivi, josta vain unohdutetut legendat kertovat. Mikä se on? Tallinna tietysti.
Etelänaapuri valittiin häämatkan kohteeksi monesta syystä. Saimme Taikan mukaan kätsysti, ja hintataso oli kohdallaan. Halusimme päästä helposti rentoutumaan, ja se tosiaan onnistui. Reissu oli todella onnistunut.
Todellisuudessahan Tallinna oli hyvin harmaa ja Helsinkiä meluisampi (ostoskeskukseen meno tuntui yökerhoon sisäänpääsyltä jumputuksineen).
Säät olivat kuitenkin suotuisat kaupungilla pörräilyyn, ja iso luksushuone saunoineen ja tervetuliaisjuomineen oli viihtyisä ja kotoisa kaikkina vuorokaudenaikoina. Oli Viru-hotelli muuttunut p-i-k-k-a-s-e-n laadukkaammaksi siitä, kun 90-luvun alussa yövyin siellä viimeksi.
Pienet erot, pienet samat
Heti saapuessa silmään pistivät tuttujen yritysten mainoskyltit: Seppälä, Hesburger, Eilakaisla, Amarillo…ja suomalaisuuksia löytyisi edelleen. Kuuluihan hotellikin Sokos-ketjuun.
Suomella pärjäsi hyvin, mutta oli myös asiakas-myyjä-tilanteita, joissa piti turvautua englantiin. Yleisesti ottaen palvelutyyli vähän ihmetytti, oli aika hymytöntä porukkaa. Toisaalta yleensä hyvin vierastava Taika ei ollut moksiskaan hymyilevästä aamiaisbuffan tarjoilijasta, joka omin luvin otti lapsen ja laittoi syöttötuoliin puolestamme.
Viinan ohella ruoka on halvempaa etelässä, samoin hieronnat ja muut hoitolahemmottelut. Vaatteet ja muut härpäkkeet taas eivät. Esimerkiksi kaksi eestiläistä Hesen mega-ateriaa saa yhden suomalaisen hinnalla.
Ruokapuolella yksi ratkaiseva huomio tuli kylläkin tehtyä: annoskoko on ratkaisevasti pienempi. Viron johtavan pizzaketjun Peetri Pizzan perhepizza on about samankokoinen kuin Kotipizzan normilätty. Heseaterioiden lisukkeet olivat kooltaan kuin suomalaisista lastenannoksista. Karkki- ja sipsipussit olivat hobittiruokaa. MUTTA: annokset riittivät aina, eikä paikallisissa paljoakaan läski löllynyt. (Seivaillaan nyt sen verran, että emme käyttäneet koko aikaa roskaruokaa mässyttäen. )
Virossa, ainakin hienommissa ravinteleissa, annetaan tippiä noin 10 prosenttia. Tämä tuli yllärinä, eikä netistä löytynyt aiheesta ihan sataprosenttista faktaa – siis annetaanko vai ei; oman harkinnan mukaan.
I’m On My Way, Baby
Tiesuunnittelussa olisi ehkä hieman parantamisen varaa. Suojateitä sai hotellin ympärillä hakea pitkältä, eikä liikennevaloja välttämättä ollut. Tietä ylittääkseen piti aina vähän kerätä rohkeutta ja reaktiovalmiutta keulivien kuskien varalta.
Ainakin yksissä valoissa oli toisaalta innovaatioakin: sekuntilaskuri, joka ilmoitti ajan vihreän vaihtumisesta punaiseen.
Huomiota kiinnitettiin myös takseihin ja julkisiin. Emme hypänneet kyytiin, mutta taksifirmoja oli varmasti kymmenen. Bussit olivat kuin uniikkikappaleita, jokaisella oma väritys.
Modernimmat ostoskeskukset, kuten Foorum ja Solaris, olivat erittäin komeita ja viihtyisiä. Samoin tuli ihasteltua hotellia vastapäisen rakennuksen jokailtaista kaikki ikkunat täyttävää moniväristä led-valoshowta. Parhaat shoppailut hoituivat Viru-keskuksessa, joka oli itse asiassa hotellimme yhteydessä.
Sokos Hotel Viru sijaitsee turistin näkökulmasta erinomaisella paikalla: vanha kaupunki kivenheiton päässä, satamaan kilometri ja lähikortteleissa monta isoa ostoskeskusta. Mainostetaan vielä sen verran, että neljä yötä luksushuoneessa maksoi vain vähän enemmän kuin kaksi normiyötä Helsingin Sokos-hotelleissa.
Kotiinpaluu
Appivanhemmat neuvoivat “mauttikaa honeymoosta”. Niin tosiaan tehtiin. Matka kesti sopivan pitkään, kaikki tarpeellinen tuli nähtyä. Muutama sana eestikeeltäkin opittiin. ‘Eine’ on ateria, ‘surra’ on kuolla, ja ‘ilus’ on kaunis. ‘Kiitosta’ en muista, pakko myöntää. Tipsutamine tähä luugus.
Joulukin alkaa pikkuhiljaa lähestyä, ja häämatkalla iski joulumieli. Odotan juhlaa jo nyt vesi kielellä. Joulutunnelmaa herätellään jo kaupoissakin, ja pikkujoulujen kulta-aika alkaa. Myös Space: Kerkko käynnistelee pian Christmas Countdownia. Siihen asti – You better watch out, you better not cry…