Joulun merkit VIII: Joulumielen paluu

Se iski välähdysmäisesti, ja huomattavasti viime vuotista aiemmin. Joulumieli.

Ah, joulumieli. Lämpöinen, punainen, rauhaisa joulumieli. Viime vuonna joulu kärsi jotenkin pienestä inflaatiosta. Lempijuhlan todellinen fiilis nousi vasta päivän pari ennen aattoa.

Tänä vuonna asia on toisin. Joulumieli iski häämatkalla marraskuun alkupuolella, kun katselimme televisiota hotellihuoneessa illalla. Sattuipa tuutista tulemaan McDonald’sin mainos, jossa kaveri kuvittelee näkevänsä Joulupukin.

Pienestä lähdettiin siis liikkeelle, ja katsotaan, josko eräs pieni lähtisi liikkeelle jo ennen juhlaa…

Odotukset ovat siis jo varhain nousussa. Lahjaideoita on jo lähes kaikille “vakioasiakkaille”, ja onpa muutama ostettukin/tehtykin. Vartoilen sitä myöhäisiltaa, kun korkkaamme ensimmäiset glögit. Joululaulutkin ovat jo päässä pyörineet.

Ah, joulumieli. Lämpöinen, punainen, pörröinen joulumieli. Kerran vuodessa se tulee, mutta Joulun Merkit –sarja jatkuu viime vuodesta vaihtelevalla tahdilla.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.