Perjantaina pääsimme mestarin oppiin, kun olimme koko perhe isäni kanssa keilaamassa.
Isä on harrastanut jo vuosia, ja pitkän tauon jälkeen teki paluun kentille viime vuonna. Tuloksena mainetta ja kunniaa vanhempien gentlemannien liigassa.
Ja sen kyllä huomaa – Tai siis, talentti tuli kyllä todistettua viime viikolla. Muistan pienenä olleeni mukana isän keilankaatoreissuilla, mutta paremmin mieleen jäivät kahvion urheilujuomakone ja leikkipaikka. En siis muista todistaneeni yhtäkään heittoa, vaikka varmasti tulikin nähtyä.
Olikin siis hauska päästä näkemään välähdys tavallaan uudesta puolesta tutussa miehessä. Vielä hienompaa oli nähdä, että isä on ihan h*vetin hyvä! Kaatoa kaadon perään – ja sitten harmitti, jos yksi keila jäi pystyyn!
Oli tosiaan nautinnollista nähdä, että oma isä on todella hyvä jossain. Ei niin, että olisi ollut jotain vastakkaisia aatteita ennestään. Mutta siinä on se sama lapsen ylpeys oman vanhemman ammattimaisuudesta, kuin silloin, kun olin mukana äidin juttukeikoilla. Lapsen pitää nähdä oma vanhempi tilanteessa, jossa tämä loistaa.
Sain oman pallonkin kotiinviemisiksi, ja paljon hyvää oppia. Pitäisi ehkä alkaa keilata hieman useammin kuin kerran vuodessa, jotta tatsi pysyisi. Oma pallo pitää ajaa sisään lähiaikoina ja vähän treenata. Kehtaa ehkä sitten palata isän kanssa samalle radalle.