Nyt on dramaattiset hetket käsillä. Koulun viimeisen kurssin viimeinen päivä on nyt ohi, vaikkakin muuten koulupäiviä kyllä vielä on.
Konserttitaltiointikurssi oli sinänsä mielenkiintoinen monikameratoteutus, jossa siis kuvattiin kaksi oikeaa keikkaa Pop & Jazz –konservatoriolla. Edellä oli sana ‘sinänsä’ sen takia, etten varta vasten ollut jättiroolissa noissa taltioinneissa (esim. ohjaajana), enkä myöskään voinut olla kokonaisia keikkapäiviä hommia.
Artisteilla oli kyllä hyviä biisejä, ja pääsin aiemmin mainostamaani efekti-t-paitaa ihan käytännössä kokeilemaan. Ryhmähenki oli korkealla ja oli hauska päästä hommailemaan vähän uudella kokoonpanolla – suurin osa ryhmästä oli seuraavaa vuosikurssia.
Maanantaina ja tiistaina olin hätäapuna töissä. Akuutin työvoimapulan takia eräs maanantain päivävuorolaisista lähti aikaisin kotiin paikatakseen vielä tulevalta yöltä sairastunutta toimittajaa. Olin siis iltavuorossa, kun tämä paikkaaja palasi yöhön – ja olin suostunut tulemaan myös tiistaiaamuksi hommiin (hänen tietämättään; niinpä puoli viideltä aamulla minut toivotti tervetulleeksi monttu auki oleva kollega).
Eniveis, jutun pihvi on siis se, että vuoro vaihtui vähän yli puolen vuorokauden aikana seuraavasti: Kati – Kerkko – Kati – Kerkko.
Tiistain kukonlauluvuorosta suuntasin suoraan kouluun. Vedin yhdeksän uutislähetyksen ja lähdin samoin tein Ilmalasta Pasilan juna-asemalle. Jaahas, bussit eivät aja duunista asemalle sopivasti. Lisäksi suoraan koululle ajava bussi lähtisi sillalta niin, että joutuisin juoksemaan.
Kolmen tunnin yöuniin suhteutettuna Forrest Gump –imitaatio asemalle meni aika reippaasti. Pääsin pysäkille, ja minuutti tai pari jäi hengähdystaukoakin. Ja niin näin 506:n tulevan pitkin siltaa – ei vaihtavan kaistaa – menevän pysäkille kahdensadan metrin päähän sijainnistani. Motherf*****!!! Niinpä oli tyytyminen kahden bussin yhteyteen + koulusta auttamattomasti myöhästymiseen.
Näiden putkien jälkeen perjantaina Taikalle iski paha kuume. Yskääkin on. Ei todellakaan kivaa; miten voikaan lapsen sairaus tuntua itsestä niin pahalta (vaikkei itse potilasta korkea kuume hirveästi haittaisikaan)? Toivotaan, että pian paranee…
Vielä palaan kouluhommiin, vaikka putkista olenkin puhunut. Uskaltaisin sanoa, että opinnäytetyö on valmis. Toki on vielä justeerattavaa – sanavalintoja, asetteluja, sen sellaista. Runko on kuitenkin aika lailla finaalissa vihdoin. Vihdoin; ja niinpä vihdoin päästin istahtamaan hyvällä omallatunnolla blogin äärelle. Asenne oli mallia “nyt mä v*ttu bloggaan!”, sillä niiiin pitkään olen velvoitteet pistänyt edelle. Ja tässä tulos.