Tarina Talosta

Muutama aika takaperin olin työhaastattelussa, jota varten suuntasin legendaarisille kotikulmilleni Helsingin Punavuoreen.

Olin hieman etuajassa, eikä Mokon kahvilamyymälä viihdyttänyt kovinkaan pitkään, joten otinpa äkkilähdön toisaalle hermostuneisuuttani paetakseni. Ankkuri-räkälään en viitsinyt myöskään mennä, vaikka silläkin taitaa oma roolinsa olla perhemme historiikissa.

Kotikatumme sijaitsee mukavasti Rööperin ja Eiran välimaastossa. Sateessa astelin tutulle tielle, nousin ylämäkeen – ja saavuin kotipihamme portille. Viime visiitistä oli seitsemisen vuotta, enkä silloin edes kokeillut pihan eristävän portin lukkoa. Nyt katsoin porttia hetken, rohkenin tarttua kahvaan…

…Ja yllätyksekseni ovi ei ollutkaan lukossa. Raotin ovea, joka avautui hämärään käytävään…ja astuin sisään. Liisa Ihmemaassa.

Toinen kerros, parvekkeelta oikealle. Lapsuudenkoti. Aikamoinen nostalgiaryöppy. Kolmatta kuvaa lähemmäs en uskaltanut mennä, poliisi olisi napannut tunkeilevan valokuvaajan ennen tärkeää työhaastattelua.

Niin joo, työhaastattelu. Sainko hakemani työpaikan? En – mutta toinen tapaaminen poiki jotain paljon parempaa.