Alussa oli sää, Kerkko ja pussi kirjoja. Kesähelteillä on mitä otollisin aika sammuttaa telkkari ja tietokone ja upottautua osittain itse rakennettavaan kirjallisuuden mielikuvamaailmaan.
Olen aina pitänyt kirjojen lukemisesta – ainakin ala-asteen jälkeen. Tai no, Bert-kirjat olivat kyllä alakoulun suola. Yläasteella suurin lukusaavutukseni oli Linnunradan käsikirja –trilogian (sen viisiosaisen) lukeminen. Luin yläasteella myös ensimmäisen englanninkielisen kirjani, mutta The Great Gatsbyn lukeminen kirjoituksiin valmistautuessa saattaa kuitenkin olla “se virstanpylväs”, joka lopulta inspiroi jatkamaan enkuksi lukemista.
Eräs merkittävimmistä asioista lukuinnostukseni lujittamiseen oli ehdottomasti ammattikorkeaan pääsy. Päivittäin oli vähintään puolentoista tunnin verran aikaa keskittyä vain ja ainoastaan lukemiseen. Lukemisesta tulikin nopeasti mieleisin julkisen kulkemisen ajantappokeino. Pian sain jopa huomata, etten meinannut pysyä enää hereillä, jos kotona yritin lukea – oli kai outoa, kun ei liikkunut mihinkään lukiessaan.
Lokomotiiviorientoituneesta lukutottumuksesta on kuitenkin päästy eroon, ja harva se päivä avaan ovet kirjallisuuden maailmaan myös kotoa käsin.
Yksi trilogia ei kiinnosta…
Sain joitain viikkoja sitten viimein kahlattua Vellumin, Kaikkeuden Kirjan. Teos sopinee ihmisille, jotka pitävät uskonnollissävytteisestä kyberpunk-dystopia-scifi-fantasiasta, muille teos aiheuttaa vain päänsärkyä. Vaikka aihepiiri apokalyptisine teemoineen minut kirjan äärelle houkutti, pisti kirja vain silmäni ristiin ja mielen myrtsiksi.
Aikojen ja ulottuvuuksien läpi sukkuloidaan vauhdilla, jonka kyydissä korpeutuneinkin skientologi varmasti putoaisi matkasta. Sekavuuden takia kirja oli raskaslukuinen ja läpi pääseminen oli työn takana. Tuskinpa vaivaudun trilogian muiden osien äärelle, vaikka tavallaan kiinnostaisikin.
…Mutta toinen räjäyttää pankin
Siitäpä pääsenkin vihdoin hehkuttamaan kirjasarjaa, joka varmastikin on ylivoimainen kirjasarjasuosikkini: Darren Shanin The City -trilogia. Pitkän odotuksen jälkeen pääsin Vellumin jälleen City-trilogian päätösosan City Of The Snakesin kimppuun. Tällä kertaa lukukokemus oli suurenmoisen nautinnollinen ja koukuttava, eikä 400-sivuisen englanninkielisen teoksen lukemiseen mennyt kuin muutama viikko.
City-trilogiaa suosittelen superlämpimästi kaikille, joita kiinnostavat elokuvamaisuus, mafiameininki, yliluonnolliset ilmiöt ja dekkarimeininki. Kerronta on kautta linjan koukuttavaa ja herkullista. Mytologiaa, jännitystä, mustaa huumoria. Tylsät hetket ovat harvassa, lukiessa suorastaan harmittaa jos pitää jostain syystä keskeyttää. Tuskin koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sarjan ykkösosa keskittyy kertomaan mystisen Capac Raimin matkaa Kardinaaliksi Kardinaalin paikalle, toisessa osassa Al Jeery selvittelee murhamysteeriä ja suhdettaan legendaariseen tappajaan Paucar Wamiin. Kolmannessa osassa edellisten osien päähenkilöiden tarinat yhdistyvät eeppiseksi kostotarinaksi. Sarjan päätös saattaa olla heikoin sen tietyn suoraviivaisuuden takia. Ihan yhtä yllätyksellinen se ei ole edeltäjiinsä verrattuna. Silti se h****tin hyvä.
Lopuksi
Aika velikultia ovat kautta linjan myös Christopher Ricen kirjat. Legendaarisen Anne Ricen pojan kirjat ovat useimmiten draamallisia trillereitä tai jotain. Saattaa olla ainoa kirjailija, jonka kaikki kirjat olen lukenut. Tai oikeastaan en olekaan lukenut kaikkia – vielä; Blind Fall on loppusuoralla.
Ylhäällä olevassa kuvassa on muutama kirja, jotka vielä odottavat hyllyssä korkkaamistaan. En tykkää yleensä lukea useampaa kirjaa yhtä aikaa. Uuni ja Helvetin Sydän lämmittänevät sielua syksyllä, Paul Austerin vetäisen ehkä siinä välissä vielä huiviin.
Mutta millainen on ideaali kesäkirja? Ketterälukuinen, vähän aivoja raksuttava, vähän ehkä huvittava; mahdollisuuksien mukaan tapahtumat sijoittuvat kesään. Minun tapauksessani ideaali tarkoittaa näemmä verta ja suolenpätkiä. Pokkarimalli. Sopivan mitan teokselle voi mitata vaikka laittamalla käden nyrkkiin ja – olettaen, että ihmisellä on neljä rystystä – maksimi on siinä keskimmäisten rystysten välissä.
Ideaali lukupaikka? Each to his own – ehkä hyväntahtoisessa auringossa kylpevä nurmikenttä lähellä vesistöä. Jos jäätelön syöminen onnistuu samalla niin avot. Lukutoukkapariskunnille sängyssä rinnatusten lukeminen. Mitä kapeampi sänky, sen parempi. Mies lukee jännäriä, nainen Anna-Leena Härköstä.
Lukeminen ei onneksi maailmasta lopu – paitsi nyt ehkä Teiltä tämän tekstin lukijoilta.