Löysin äitini kaapista kuudennella luokalla kirjoittamani tarinan, joka käsittelee 1920-luvulla Egyptissä tehtyjä faaraon hautakammion kaivauksia. Haluan jakaa karmivan kauhujännärin kanssanne.
Kauhutarinassa Howard Carterin ja hänen yhteistyökumppaninsa lordi Carnarvonin ylle lankeaa kirous, kun he löytävät kuuluisan faarao Tutankhamonin hautakammion Egyptissä. Tarina itsessään on aika huvittava, mutta pohjautuu aika jeessisti tositapahtumiin.
Stories of “the mummy’s curse” or “King Tut’s curse” excited the world after the discovery in 1922 of the ancient pharaoh’s tomb in Egypt. Lord Carnarvon, a British sponsor of archaeology in Egypt, died shortly after attending the tomb’s opening, inspiring speculation that supernatural forces were at work.
Verkkosivusto Haunted American Tombs
Egyptin historia ja faaraoiden aikakausi on kiehtonut jo pienestä pitäen, ja tämä kuudennen luokan historiantuntien inspaama kauhistelu oli jonkinlainen faaraofanituksen kulminaatio. Ehkä joskus kirjoitan vielä kauhutarinan, joka sijoittuu toiseen itseäni jo pitkään kiinnostaneeseen aikakauteen: sisällissodan ajan Yhdysvaltoihin.
Kahdeksansivuinen tarina jakautui kahdelle arkille, mutta julkaistaanse blogissa nyt yhdessä erässä. Jos tarina ei ihan kaikkien aikojen horror-aatelia ole niin ainakin se sisältää ripauksen Tales From The Cryptin makaaberia huumoria.
Aika hullu tarinahan tämä on, mutta annettakoon kuudesluokkalaisuus kirjoittajalle anteeksi, haha. Jaan tekstin alkuperäisessä muodossaan (vaikkakin digitaalisena). Enjoy…
Faaraon kosto
Marraskuu vuonna 1922. Howard Carterin kaivaukset.
Carter, josta oli pian tuleva maailman kuuluisin arkeologi, alkoi kaivertaa reikää edessään olevaan oveen. Hänen takanaan seisoi lordi Carnarvon, Carterin rikas mesenaatti ja auttaja, tämän tytär lady Evelyn Herbert ja myös Carterin uskollinen apulainen Callander.
Kun aukko oli tehty, sisään pistettiin kynttillä, joka valaisi huonetta ja sen aarteita.
26. marraskuuta 1922
Carter laskeutui faaraon hauta- ja aarrekammioon. Samassa lordi Carnarvon kysyi ylhäältä: “Näkyykö mitään?” Carter silmäili ympärilleen ja sanoi ratkaisevasti: “Kyllä, ihmeellisiä esineitä.”
Samalla hän vilkaisi faaraon hautaa. Se haisi pahalle. Hän raotti haudan kantta, ja pöly ja joku ihmeellinen usva levisi hänen ympärilleen.
Se usva oli faaraon kirous. Carter sanoi hypnoosin alaisena: “Kyllä, ihmeellisiä esineitä…”
Vuosia myöhemmin
“Uppiduppiduu”, Carter hyräili mennessään kauppaan. Hänen menestyksensä kausi oli ohi. Vain harva muisti Howard Carterin löydöt.
Kun hän oli hedelmätiskin vieressä, hän kaatui. Kaatui ja joutui sairaalaan. Jalka oli murtunut, mutta se parantui. Sairaalasta päästyään hän kaatui taas, mutta onneksi ei tapahtunut mitään.
Kolmen viikon kuluttua. Kolmen viikon aikana hän oli kaatuillut jo 42 kertaa, eli noin kaksi kertaa päivässä. Vihdoin hän päätti mennä lääkärille: “No, en löydä teistä mitään vikaa. Ehkä vika on minuss…äh, eihän minussa mitään vikaa ole, minähän olen täydellinen. Minähän olen maan paras lääkäri!”
Carter pihisi ajatuksissaan: “Niin, niin.”
Myöhemmin, kun hän oli kotona: “Taidan soittaa lordi Carnarvonille.” Hän sytytti piippunsa ja soitti.
“Lordi Carnarvonin kartano, päivää…Juu, pyydänhän minä.” Hetken kuluttua: “Haloo? Ai päivää teillekin, Howard! Juu kyllä minä kuuntelen.”
Matkaa edeltävänä yönä
“Huoh, menen nukkumaan.” Ja häntä todella väsytti. Hän nukahti heti.
Unessa: “Päivää! Olen faarao, ja sinä olet hautoja ryöstelevä, kiroukseni alla oleva Howard Carter!”
Carter: “Ki-ki-ki-kirouksen?”
“Niin, ja onneksi tulet huomenna oikeaan Egyptiin, niin saan listiä sinut! Hahahahahahahahahaaaaa……”
Carter säpsähti hereille: “Täytyy soittaa Carnarvonille!”
“Krooh…Hoaah…Siellä? Ai Howard? Kellohan on kolme aamulla. Mitä asiaa?”
Carter vastasi: “No, kun minä näin semmoisen unen, jossa…” Myöhemmin: “…Joten kannattaako meidän lähteä sittenkään?”
“Hei”, vastasi uninen lordi. ”Olen lukenut filosofian kirjoja, ja niissä kaikissa lukee: MENE!”
“Aha, no se siitä sitten!”
“Niin, ja mene (hoaah) nukkum-(krooh).”
“Aha”, vastasi Howard nukkuvalle Carnarvonille.
Lähtöpäivä – perillä
“Hooh…häh? Kello on…sen verran, että olen myöhässä.” Myöhemmin: “Täällä ollaan!”, Carter sanoi, kun tapasi lordin ja pari avustajaa lentokentällä. Lordi sanoi vihaisena Carterille: “Älä tee tuota enää koskaan…mutta nyt koneeseen!”
Tuntien kuluttua
“Olemme perillä”, sanoi lordi. Carter siihen: “Toivottavasti ei tapahdu mitään.” “Ei tietenkään tapahdu”, Carnarvon rauhoitteli. “Se on mahdotonta!”
Tumps! Carter kaatui taas. “Kirous vaikuttaa taas.”
Kaivaukset
“Varovasti, laskekaa hänet varovasti”, Carnarvon sanoi, kun Carteria hinattiin alas hautakammioon. Hän käveli hautaa päin. Häntä pelotti. Yhtäkkiä faaraon haamu pöllähti esiin: “Haa! Uhkailuistani huolimatta tulit tänne, senkin vanha papparainen!”
Faaraon puheet ärsyttivät Carteria. Yhtäkkiä Carter kaatui ja faarao muuttui luurangoksi ja asetti kätensä Carterin otsalle ja sanoi: “Sinä häpäisit rauhaani, joten rangaistuksesi tulee olemaan kuolema! Hahhahhahhahhaa! Sinusta tulee orjani.”
Kohta Carterin silmät muljahtivat ylösalaisin ja hän kuoli…mutta eli kuitenkin, faaraon orjana.
Myöhemmin
Lordi ihmetteli: “Miksi Howardilla kestää niin kauan? Minä lähden alas, tulkaa mukaan!” Apulaiset kieltäytyivät kunniasta ja juoksivat pakoon. Ja lordi laskeutui kammioon: “Howard Carter? Howard Carter? Johan on kumma.”
Yhtäkkiä faarao tappoi Carnarvonin. Carnarvoninkin. Ja niin tapahtui muillekin tyhmille, jotka laskeutuivat luolaan tietämättään olevansa elävänä syöttinä. Ja faaraoll oli aihetta nauraa: “Hahhahhahhahhaa.”
PS: Alku totta, loppu ei.
3 comments