Tribuutti AVGN-hahmolle
Tarkkasilmäisin kuvatekstikyylä saattoi bongata viime Digilluusiosta varoituksen tämänkertaisesta aiheesta.
Kuten on varmasti jo useampaan otteeseen käynyt ilmi, fanitan James Rolfen “The Angry Video Game Nerdinä” tekemiä peliarvosteluita. Rolfe tehtailee paljon muitakin arvosteluita ja videoita – eikä sisällöllinen taso tunnu kärsivän aktiivisesta julkaisutahdista.
Cinemassacre-porukan videot ovat sekoitus anarkistista huumoria ja asiantuntevaa arvostelua ja pop-kulttuuritietoutta. Loistavan materiaalin äärellä viihtyy aina vaan, ja etenkin AVGN-jaksoja jaksan katsella uudelleen ja uudelleen.
Alun perin Rolfen pelivideot keskittyivät 8-bittisen Nintendon peleihin – juuri sen ihanan harmaan laatikon, jolla kaikki pelasimme kultaisella 80-luvulla. Retroilu on poikaa, vaikka kaikkiaan meillä taisi olla ehkä kolme omaa peliä. AVGN saa kuitenkin ne huonotkin pelit ja leffat vaikuttamaan mitä kiehtovimmilta teoksilta.
He’s Gonna Take You Back To The Past
Jamesin mahtavuudesta lisää seuraavassa videossa:
Rolfen tyyli, taito ja tietämys ovat inspiroineet minuakin monessa projektissa, vaikkei se ehkä aina esimerkiksi tällä palstalla näykään. Ennalta tuntemattomistakin peleistä olen bongannut paljon todella hyvää musiikkia, ja vaikka miten Xboxia tai kiinalaista Wii-piraattia pelaisinkin, toisinaan mietin vanhan Super Nintendon esiin kaivamista – missä se sitten lieneekään.
Muistan joskus pienempänä paljonkin pohtineeni, kuka olisi idolini, eikä vastausta oikein tuntunut löytyvän. Sittemmin olen kyllä ikuisesti ja tulenpalavasti faniutunut monellekin leffalle, artistille tai muulle – mutta idoli? Onko minulla vieläkään sellaista?
On, muutamakin. Ei siitä sen enempää. Mutta jos pohtisin fanittamista vähän itserakkaammin, tuleekohan minusta joskus fanituskohde tai jopa idoli jollekulle? Olisihan se aikamoista.
What were they thinking?
Tykkään saada positiivista palautetta; kukapa ei? Usein paras kehu tulee rivien välistä, ihmiseltä, jonka kanssa ei minkäänlaista dialogia odottaisi. Eräänä yläasteen päivänä rinnakkaisella luokalla, samalla teknisen kurssilla opiskeleva poika (jota muistaakseni jostain syystä kutsuttiin Valaaksi tai Mursuksi, joksikin arktiseksi animaaliksi kuitenkin) sattui olemaan S-Marketin hohdokkaassa parkkihallissa.
“Hei, ooksä oikeesti kirjoittanut kirjan? Aika siistii”, totesi hän yhtäkkiä. Huhumylly oli pyörinyt ihmeen tehokkaasti – ja yhtäkkiä poistuinkin kalseasta betonimöhkäreestä ilahtunein mielin.
Sain koo-oo kirjasta aikanaan ihan kustannusyhtiöltäkin palautetta – vaikka käsis odotetusti haulikkona takaisin tulikin – ja sisältö oli rohkaisevan rakentavaa. Vuosia myöhemmin kirjoitin hajanaisen tekeleen uudelleen. Ei vastausta, ei palautetta.
Olin alun perin kirjoittanut kirjan pahimman Douglas Adams -faniuden huumassa. Faniuden tärkeä tehtävä ja suuri lahja fanittajalle onkin se, että ihailun kohde rohkaisee tekemään myös itse. Oli jälki sitten hyvää tai huonoa.
Mitähän George Lucas tykkäisi Aatu Returnsin valomiekkapolkupyöräpumpuista?
EasterEgg: Synttärit häämöttävät, ja Ittelle-lahjaksi ostin lipun suuresti fanittamani Gotan Projectin keikalle. Tässä linkki yhteen timanttiin.
4 comments