Kauan, kauan sitten kaukaisessa Pohjolassa…
Luku 1
“Noni, nyt on kasetit pitkin mäkeä”, totesi itse Joulupukki hapuillen maahan levinneitä lahjoja kohti, maaten maassa tuskissaan. Hänen yllään levisi kaunis aattoyön tähtitaivas, mutta hänen sisällään kasvoi todellinen pimeys. Totisesti tähtisumu tuntui täyttävän koko hänen särkevän mielensä.
Pukki katsahti vieressään kyljellään makaavaa rekeä… tai oikeastaan sen romua. Samoin romuna olivat hänen piparitäytteiset sisuksensa. “Kunpa saisin hieman Muorin tulista glögiä”, Pukki huokaisi henkitoreissaan.
Hänen näkökenttänsä muuttui välillä sumeaksi. Mustia täpliä, valkoista kohinaa. Lihakset turtana. Suusta valui jotain punaista, joka ei tosiaankaan Muorin glögiä. Oliko jotain murtunut? Hän katsoi uudelleen reen suuntaan, muttei uskaltanut kunnolla katsoa. Verinen lumi antoi vihjeen porojen kohtalosta.
Pukki yritti hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Hän oli ollut matkalla jakamaan lahjoja, kun kesken hypernopeuden maailma oli räjähtänyt hänen kasvoilleen. Palattuaan tajuihinsa hän oli löytänyt itsensä keskeltä lumista autiomaata. Reki oli korrella, mutta sen runko näytti olevan yllättävän hyvässä kunnossa. Mikä tahansa ajokkiin oli osunutkin, osuma oli ollut tarkka. Suoraan vuoksenvaraajaan, reen aikakieputtimen virtalähteeseen.
“Petterikin on vielä elossa”, kuului yhtäkkiä tumma ääni jostain kaukaisuudesta. Kohisevan hengityksen saattelemana pimeydestä astui esiin tummanpuhuva hahmo, joka oli Pukille turhankin tuttu.
“Mitä SINÄ täällä teet?”, Pukki korahti vihoissaan – ja samalla peloissaan.
Luku 2
Sillä pimeästä ei paljastunutkaan kuka tahansa hiippari, vaan itse Darth Pucci – Korvatunturin kauhu, tontuista tuimin!
“Se olit sinä. Sinä sabotoit konettani!” Pukki murahti ja vaivoin kampesi itsensä toisen kyynärpään varaan. Darth Pucci katsoi maassa makaavaan veriviholliseensa tulisilla silmillään. Hän päästi ilmoille syvän, voitonriemuisen naurahduksen.
“Olet vanha ja kömpelö. Irtauduit hyperajosta liian aikaisin”, Pucci mörisi. Hänen katseensa kohdistui maahan rysähtäneeseen rekeen, joka vain hetkeä aiemmin oli kiitänyt taivaalla 88 mailin tuntinopeudella. “Aivan liian helppoa…”
“Mutta… Miksi teit sen? Sinä tiedät, että minulla on miljoonittain lahjoja jaettavana!”, Pukki torui sabotoijaansa. “Vai edelleenkö jaksat uskoa siihen hömppään, että joulua vietetään jonkin kolmen tietäjän löytämän lapsen vuoksi? Siksihän sinut alun perin potkittiinkin ulos Pajalta!”
Darthin elektroniset näköaistimet kohdistuivat jälleen Pukkiin: “Sinun levittämäsi kaupallinen propaganda tuhoaa todellisen joulun hengen! Muista syntytarina tai hanukka tai kwanzaa – mutta hiiteen lahjoinesi! Oliko sodassa lahjoja, ei ollut! Olen lukenut filosofian kirjoja, niin tiedän kyllä!”
“Sinun taikauskosi ei ole mitään verrattuna tuon reen voimaan, Darth! Se on Joulumaan mahtavin vekotin!”, Pukki kihisi. Mutta yhtäkkiä hänen kurkussaan alkoi tuntua kuristava tunne, eikä hän ollut saada henkeä. Avuttomana hän katsoi kättä ylhäällä pitävää Darth Puccia, joka vuorostaan torui punanuttuista lahjakuskia: “Pidän uskonpuutettasi häiritsevänä.”
Sitten Pucci irrotti maagisen kuristusotteen, ja Pukki haukkasi happea. Sitten Joulupukki ymmärsi. “Sinä… Siksi sinä räjäytit rekeni! Kun reki on poissa pelistä, en pääse jakamaan lahjoja…”
“…Ja sitten, kun kukaan ei saa lahjoja… niin, he ovat varmasti pettyneitä aluksi… mutta ensireaktion jälkeen he ymmärtävät, että joulussa on muutakin kuin lahjapaketit: lämpö, yhdessäolo, pyhä sanoma!”
“Et voi olla tosissasi! Miten käy markkinavoimien, senkin sika! Mahdat olla tyytyväinen itseesi”, Pukki totesi. Darth naurahti omahyväisesti: “Tässä on onnelliset kasvot, minä olen onnellinen mies! Luulitko tosiaan, että pääsisit pälkähästä, kun häädit minut tehtaaltasi…Ja turhaan sinä mistään markkinavoimista urputat, kun minunkin rakentamiseni oli prototyyppitesti lahjatuotannon automatisoinniksi. Sinä aiot irtisanoa kaikki tontut ja koneistaa koko verstaasi.”
“Ho-ho-ho! Luuletko saavasi minut hämmästymään säikähtäen?” sivalsi Pukki. “Minä en ole peloissani.”
“Vielä sinä olet. Vielä sinä olet.”
Luku 3
“Mitä sinä nyt aiot?” huudahti vanha Pyhä Nikolaus Darth Pucin perään. Darth puuhasteli reen parissa, mutta Pukki ei nähnyt hänen tekemisiään kunnolla.
“Yksinkertaista”, Pucci sanoi. Aikakieputin, joka aika-avaruus-jatkumoa taivuttamalla mahdollisti Pukin lahjakierroksen taianomaisella nopeudella, oli säästynyt tuholta. Hän saisi vuoksenvaraajan toimimaan pakomatkan ajaksi. “Ryöstän rekesi, tuhoan lahjat ja jätän sinut elukoinesi oman onnesi nojaan. Ehkä onni on myötä ja pääset vielä mutustamaan Muorin piparia – mutta se ei minua kiinnosta.”
“Sinä et voi… Olemme molemmat tehneet virheitä, mutta murhaaja et edes sinä ole. Emmekö voisi vain sopia riitamme ja mennä kotiin syömään makkaraa ja juomaan kotikaljaa?”
“Vain voittajat muistetaan, on liian myöhäistä vastustaa!”, Darth Pucci mörähti ja käynnisti reen yhdistettyään oman vara-akkunsa virtalähteeseen. Helvetin kova korjaamaan koneita – ja helvetin huono. Niin oli Pukki joskus hänestä sanonut. Mutta nyt oli ympyrä sulkeutunut, ja Darth Pucci oli Mestari. Vuoksenvaraaja näytti käristyneenäkin aivan jouluvaloletkulta.
Sitten hän irrotti vähintään puolikuolleet porot valjaistaan. Yhtä niistä, Dasheria, joka oli huonoimmassa kunnossa, Pucci katsoi…tuntien ehkä jopa hieman sääliä: “Harmi, ettei hän selviä hengissä. Mutta toisaalta, kukapa selviää?”
Darth Pucci käynnisti reen, ja yhtä uljaasti kuin aina ennenkin se nousi ilmaan leijumaan kuin helikopteri ikään. Hänen allaan levittäytyi luminen erämaa, jonka keskellä oli syvänpunainen lammikko, ja vieressään lahjoja pikku Eskille ja Valfridille ja muille maailman lapsille. Lahjoja, minä vihaan lahjoja! Ja vielä kerran hän katsoi Joulupukkia, joka aneli: “Darth, muista lapset! Et sinä heitä halua satuttaa… Minä aistin ristiriidan sinussa.”
“Ei ole ristiriitaa. Hasta la vista, Pukki!” Ja niin Darth Pucci karautti tiehensä, pitkin taivaan latuja, kohti Tuomion Vuorta, jossa hän tuhoaisi kaikki nuo kirotut lahjat.
Välinäytös
Mutta sitten, kesken ilmalennon hänen mieleensä hiipi ajatus. Ilkeä epäilys; ilkeä, ällöttävä epäilys; ilkeä, ällöttävä, kalvava epäilys. Oliko tämä sittenkään oikea tapa tehdä oikeutta Joululle? Olihan Turussakin jo joulurauha maahan julistettu… Muista lapset, oli Pukki hänelle sanonut.
Hän pysäytti reen juuri ennen hyperajoon siirtymistä. Taivaalle syttyi suuri revontulten tulimeri, joka ympäröi Darth Pucin hetkeksi, joka tuntui ikuisuudelta. Hän oli saapunut Tuomion Vuoren kupeeseen, kun hänelle revontulessa ilmestyi mahtava hahmo, kuin palava pensas keskellä taivasta. Oliko Darth tullut yhtäkkiä hulluksi; sitä hän ei tiennyt; oliko hahmo tullut hänen mielikuvituksestaan; Jumala koneesta?
“Minä olen se, joka olen”, sanoi tuo kasvoton hahmo, tuo Tsoukkiäijä, jylisevällä äänellään. Sen ääni oli kuin valtameri, tyyni mutta samalla täynnä vanhoja, rajuja myrskyjä. “Sinä olet oikealla asialla, Darth, mutta sinulla on vielä paljon opittavaa. Minun on aika antaa sinulle uudet Joulun käskyt. Tässä ovat todellisen joulun ohjeet. On niitä seitsemän, seitsemän tontun tehtävää…”
Luku 4
Ja niin Darth Pucci heräsi valveunestaan – ja tuon mahtavan ilmestyksen avulla hän oli vihdoin kunnolla ymmärtänyt Joulun todellisen merkityksen. Hän käynnisti hetkeksi sammuneen rekensä uudelleen, asetti GPS-paikantimeen uuden kohteen, ja palasi pikavauhtia Joulupukin luokse.
Mutta päästyään tämän luokse oli vanha punanuttu jo sulkenut silmänsä. Tutut punaiset posket olivat kalpeat, eikä partakaan enää hohtanut lumenvalkeana. Oliko hän tullut liian myöhään katumapäälle?
Hän nosti Pukin syliinsä ja kaivoi taskustaan pullon, joka sisälsi omatekoista hohtoviiniä, vahvinta koko Pohjolassa. Hän kaatoi sitä Pukin haavoille ja loput väkisin tämän suuhun, jota ympäröivät huulet jo sinertivät. Mutta mitään ei tapahtunut. Oliko jo liian myöhä? Varpunen laskeutui heidän vierelleen. Lumihiutaleet leijailivat hitaasti alas jouluyön taivaalta valoa heijastaen.
Kunnes vihdoin Pukki yskäisi voimakkaasti muutaman kerran, ja väsyneesti hän avasi silmänsä. “Darth, sinä palasit”, Pukki kuiskasi. “Minä… minä tiesin, että palaisit.”
“Ei ole aikaa hempeillä. Tule kanssani, jos haluat elää”, sanoi Pucci ja jo yritti nykäistä Pukkia ylös. Hän katsoi sabotaasinsa uhria uusin silmin. He olivat yö ja päivä, kolikon kääntöpuolet – mutta silti samaa kolikkoa.
“En taida pystyä”, Pukki ähkäisi, kun häntä yritettiin nostaa. “Tai no, menishän tää päivä näinkin… mutta pakko yrittää”, hän sitten totesi yrittäen könytä istumaan.
“Tee tai älä tee. Ei ole yrittämistä”, sanoi Pucci ja nosti Pukin kyberneettisillä käsillään. Ja hän nosti Pukin syliinsä, nousi ja kantoi hänet rekeen. Pukki kääntyi istumaan ja hetken aristeltuaan huomasi voivansa paremmin…niin, todella paljon paremmin. “Sinä et tuhonnutkaan lahjoja. Mikset?”
“On sinun tehtäväsi jakaa lahjoja, ja minun tehtäväni on jakaa syntytarinan ilosanomaa. Mä suuren ilon ilmoitan: lahjat ovat yhtä tärkeä osa joulua kuin uskonnon alku. Saatan olla puoliksi kone ja puoliksi ihminen, mutta olen kuitenkin kokonaan tonttu! Muuttuvat laulut, vierähtävät vuodet – mutta joulussa pysyy antamisen ilo ja seimelle kerääntymisen riemu!”
Ja niin he molemmat oppivat, että jouluun mahtuu muutakin kuin vain lahjat, ja muutakin kuin vain uskonnolliset dogmat. Joulu oli riemujuhla kaikille maan kansoille! Ja miten heitä ilahduttikaan olla jälleen sovussa. Pukki perui Pajan yt-neuvottelut ja Pucci… hän toi tasapainon Jouluun. Ja kaikki oli jälleen hyvin. Sen pituinen se.
1 comment