“Nyt on pojat pahat paikat.”
Helmikuun toinen ensi-ilta järjestetään alkuperäisen elokuvan tekijän kotiinpaluun kunniaksi. Totisesti, turhan kauan Kiinassa tuhrannut lankomieheni, yksi Odotuksen luovista voimista, palaa Suomeen ja tällä kertaa siis pysyvästi. Tervetuloa, tässä sinulle tuliaista!
Alkuperäinen Odotus vuodelta 2003 oli Jukan ja hänen yliopistotovereidensa lyhytelokuva, jonka he kuvasivat koulun kurssia varten ehdassa poterossa jossain Lappeenrannan suunnalla. Sain kunnian nähdä sotaepookin muutama vuosi sitten ja tykästyin siihen vallan.
Tekninen puoli oli ehkä vähän keturallaan, mutta juonessa oli mielestäni ajatusta ja dialogissa potkua, vaikka ajoittain kornin puolelle mennäänkin. Elokuvan kliimaksi on sekin jotenkin nokkela. Lisäpropsit tekijöille siitä, että bonusmateriaalia on jotain seitsemän kertaa enemmän kuin mitä itse elokuva kestää.
Odotus jäi odottamaan takaraivoon, kunnes tuossa jokin aika sitten kävin sen appivanhempien kellarista nyysimässä. Käynnistyi uusi projekti, jossa toisinnettiin Hiipivä Kerkko Piilotettu Valkama -abileffan pari vuotta sitten saama uusiokäsittely: äänet kuntoon, löysät kuvat pois ja uutta materiaalia tilalle. Kerkon pätemistarpeen tyydytystä kautta linjan.
Remonttiprojektin kuvailemisesta tekee erityisen hauskaa se, ettei kukaan lukijoista ole nähnyt Odotuksen originaaliversiota. Tekstin kautta saa varmasti TODELLA hyvän kuvan Reduxin tekemisen taustoista.
Odotus
Elokuva kertoo pienestä suomalaissotilaiden ryhmästä, joka miehittää etuvartiopaikkaa jossain toisen maailmansodan rintamalla. Ryhmässä on päättäväinen upseerismies, sodan kauhut kokenut konkari, rämäpää machoilija ja kokematon perushiirulainen.
Vartiopaikan joutuessa saarroksiin alkaa odotus, jonka aikana tunteet kuumenevat ja kuoleman varjo on kaikkialla läsnä. Pojilla on pahat paikat. Kokonaan mustavalkoinen elokuva pelailee arkkityyppien kontrasteilla ja asemapaikan klaustrofobialla.
Teknisellä puolella alkuperäisen Odotuksen merkittävin miinus on kotivideoille tuttu audiopuolen epätasaisuus: tehosteet kovalla, dialogi hiljaisella.
Äänityspaikkana betonilokero ei ole ihanteellinen varsinkaan silloin, kun samassa kohtauksessa on näyttelijöitä eri etäisyyksillä kamerasta. Samoin olisi aikanaan abileffan kanssa pitänyt käyttää mikkejä dialogin kunnolliseen taltiointiin.
Redux
Alkuperäisessä elokuvassa ei ole musiikkia kuin alussa ja lopussa; jotain sota-aiheista rokkia. Ääniefektejä on aseille ja pommituksille. Muuten elokuva on puhepainotteinen, enemmän draama kuin toimintaleffa – aivan kuin sotaelokuvan kuuluukin.
Äänten kanssa olikin kikkailemista, kun remiksaaminen käynnistyi. Käytin kaikenlaisia temppuja saadakseni dialogin kuulumaan tasaisesti. Kyllä nykyiselläänkin kuuluu tuota mikin kohinaa, mutta aina en saanut suhinaa kokonaan pois.
Kosmeettisen korjailun jälkeen aloin ryydittää ääniraitaa musiikein. Alkuperäinen toimi kivasti ilmankin, mutta muutamassa kohtauksessa olisi voinut jotain tunnelmaa korostavaa ehkä olla. Ja täytyyhän remiksatessa jotain remiksiäkin olla.
Myöhempien aikojen kahakoille sopii parhaiten rosoinen rokki, mutta toista maailmansotaa kuvaaville elokuville toimivinta on klassinen. Reduxissa onkin score-tunnelmia muun muassa Ennio Morriconelta, Gustav Holstilta ja James Newton Howardilta.
Viisiminuuttiseen minieepokseen ei miljoonaa biisiä mahdu, mutta tunnelmaa on jännityksestä herkistelyyn. Konkarin ja nuoren sotilaan keskustelu sekä kohtaus, jossa vihollinen tunkeutuu tukikohtaan, saivat aivan erilaista syvyyttä kiitos musiikin. Kohtaukset jotenkin erottuvat toisistaan paremmin.
Editin pienet ilot
Kuten sanottu, äänten kanssa oli paljon pakollista kikkailua. Mutta paljon tuli tehtyä ihan vaan omasta hifistelyn halusta.
Hauskinta oli väkerrellä äänitehosteiden kanssa. Ryyditin vanhoja pommituksia ja asetaistoja uusilla efekteillä ja hauskuutin itseäni pelailemalla sillä, mistä luurista mikäkin ääni tulee. Stereokuvan kanssa kikkailu erottunee parhaiten kuulokkeilla kuuntelemalla.
Suurinta tehostehifistelyä oli varmasti toisen pommituksen kohdalla, kun pommikoneen kuullaan lentävän asemapaikan yllä. Alun perin koneen ääni kuului tasaisesti, mutta vääntelin tehosteen kulkemaan toisesta luurista keskustan kautta toiseen. Tämä kikka toteutettiin leikkaamalla tehoste osiin, limittämällä klipit toisiinsa ja säätämällä stereokuvaa.
Muutakin pientä efektihommaa tuli lisäiltyä. Erityisen ylpeä olen siitä, että sain tunkea mukaan elokuvahistorian hienoimman tehosteen, Wilhelm Screamin. Elokuva ei ole elokuva, jos Wilhelm ei huuda. Kuka bongaa, missä huudetaan?
25 ruutua sekunnissa
Kuvallisesti ja juonellisesti pyrin siihen, että homma pysyisi uskollisena alkuperäiselle. Tuskinpa siinä onnistuin; sen lisäksi, että leikkelin pois “tyhjiä” sekunteja kohtausten aluista ja lopuista ja rajailin kuvia uusiksi, otin vapauden hieman uudistaa esimerkiksi elokuvan alkua.
Alkuperäinen Odotus alkoi elokuvan otsikon julkistavan, pelkistetyn Title Cardin jälkeisellä maisemakuvalla, jossa nähtiin kaunis otos perisuomalaista metsikköä asemapaikan ulkopuolella.
Tästä jatkettiin kuvaan, jossa vartiomies tähyili ulos ja kamera kiiti tarkka-ampujan luokse. Nähtiin luodin puhaltavan kiväärin piipusta, minkä jälkeen huudettiinkin jo ryssää ja vartiomiehen karua kohtaloa. Yhden title cardin ohella ei ollut muita alkutekstejä.
BTW, elokuvan ekan replan camp-henki on huvittava verrattuna muuten jokseenkin ryppyotsaiseen elokuvaan.
Alussa ja leffan loppuvaiheilla nähtävät kuvat, joissa tutkitaan poteron arkkitehtuuria, bongasin DVD:n lisämateriaaleista. Elokuvan lopussa nähtävä roikkuva luuri on sekin alkuperäisestä hylättyä matskua.
Kohtaus, jossa upseeri ilmoittaa saarroksiin jäämisestä, sai tyylillisesti suurimman kasvojenkohotuksen. Muutamat kuvat olivat turhan pitkiä tekijöidenkin mielestä, joten sain hyvän syyn uudelleenjärjestelyyn.
Upseerin kivahdettua alaiselleen käskyn kuittaamisesta nähdään sarja hyppyleikkauksia. Idea niihin syntyi siitä, että myös originaalisssa oli yksi hyppäri – joskin ilmeisesti vain siksi, että siinä oli jotain pieleen mennyttä meininkiä (?). Hyppäreillä korostetaaan upseerin hermostuneisuutta.
CGI or not CGI
Leikittelin ajatuksella muuttaa koko teoksen kuvasuhteen 4:3-suhteesta 16:9-muotoon, mutta kompositiot olivat sellaisia, ettei suhdetta voinut muuttaa ilman kuvamateriaalin totaalista raiskaamista.
Odotus Reduxissa on tosiaan käytössä sama efekti kuin Back To The Presentissä, tuollaista kamerahäikkää. Idean efektiin pöllin Planet Terror -elokuvasta, jossa kuva oli aina rakeisempaa/häiriöisempää, kun jotain pahaadramaattistaraakaa tapahtui. Vähän samaa filosofiaa käytin nyt itsekin. Aikapa vähän käytin efektejä pelkästään paikkaamaan jotain.
Eräässä vaiheessa pohdin, että olisin lisännyt muutamaan kohtaan jostain pöllittävää dokumenttiarkistokuvaa. Siis jotain mustavalkoista ehtaa sotakuvaa, jossa pommikoneet lentelevät ja sotilaat kikkailevat rintamalla. Ajattelin kuitenkin, että elokuva toimii hyvin pelkän poteron voimalla. Ovat todella eristyksissä tuossa klaustrofobisessa lokerossa.
Muutamaan hauskuuteen päätin olla puuttumatta. Jukka käy edelleen soittamassa “itselleen” etuvartiomiehen kuolemasta. Pommituksen jälkeen käytävällä näkyy välähdys kamerajalustasta, joka on unohtunut seinustalle.
Vielä pari detaljia: mielestäni kuullessaan ja hätääntyessään etuvartiomiehen kuolemasta Jukka huudahtaa “Urpo!” Lisäksi makuukammarissa olevat tyypit ovat ihmeen rauhallisina arkiaskareissa, vaikka hetkeä ennen upseerin saapumista on pommitettu maastoa.
Nyt loppui odotus!
Pienellä jännityksellä odotan Jukan reaktiota uusiokäsittelyyn.
Joko hän loukkaantuu luvattomasta pelehtimisestä hänen rakastettunsa kanssa tai sitten mies suhtautuu koko asiaan olankohautuksella. Optimistina jaksan toivoa kommentin myötäilevän Jukan originaalia varten tekemää kommenttiraitaa, jossa hän toteaa: “Osu ja uppos.” Ainakin annan lankomiehen hetken huilata Kiina-ilmiöiden jäljiltä ennen kuin syydän sekoiluni hänen sielunelämäänsä kuluttamaan.
Joka tapauksessa oli hauskaa ja haastavaa pelailla jonkun muun tekemällä materiaalilla. Tavallaan se on mielenkiintoisempaa kuin vain oman tuotannon kanssa väkertäminen. Täytyy antautua toisen tekijän visiolle, eikä vain tehdä mitä itte lystää.
4 comments