Syystäkin suosituin some-palvelu vai pelkkä feissarimoka?
Tämänkertainen Digilluusio on jatkoa reilun vuoden takaiselle Twitter-aiheiselle artikkelille. Twitteriä ja muita sosiaalisen median palveluita sivuttaneen tälläkin kertaa, mutta fokus olkoon verkkoyhteisöjen aatelisessa Facebookissa.
Harvassa ovat ihmiset, yritykset ja ilmiöt, jotka eivät ole omaa Facebook-sivuaan hankkineet. Facebookilla on jo yli puoli miljardia käyttäjää ympäri maailmaa, ja Suomessakin se on yksi suosituimmista sivustoista.
Liityin Faceen kaverin innoittamana eräänä kesänä, muistaakseni vuonna 2007; aikaan, jolloin FB oli vasta aloittanut maailmanvalloituksen. Liityin ihmeen ennakkoluulottamana, vaikka tuohon aikaan verkkoyhteisöt olivat aika vieras ja ei-kiinnostava juttu. Ensi alkuun kavereita oli kymmenkunta, mutta syksyn tullen Suomi toden teolla riehaantui facettamaan ja hetkessä kavereita olikin toista sataa.
Ensimmäisen status-päivityksen julkaisussa kestikin sitten pitempään. Siinä, missä muut heti liityttyään päivittelivät ja linkittivät juttuja monta kertaa päivässä, minulla kesti parikin vuotta kirjoittaa jotain. Sitä ennen olin hiljainen, aliaksen taakse piiloutuva seuraaja, joka tyytyi tarkkailemaan muiden toimintaa.
Muistan edelleen ensimmäisen status-päivitykseni. Ah, miten runollinen ja täynnä merkitystä se olikaan – nimen perään tuleva teksti kuului näin: “- ja ensimmäinen status-päivitys.”
Joku taisi siitä tykätäkin, joten olen sittemmin jatkanut oman toiminnan tekstaamista. Päivitän statusta verrattain harvoin; kuitenkin tätä nykyä huomattavasti aktiivisemmin kuin vaikkapa vuosi sitten. Kuten niin kovin usein tosielämässäkin, pyrkimykseni on olla hauskuuttaja, joka viihdyttää kavereitaan puujalkavitsein.
Facebookin huippusuosio ja vetovoima ovat itse itseään ruokkiva ilmiö. Kun kaikki ovat siellä, kaikki menevät sinne. Moni koulukaveri taisteli imua vastaan, mutta viime syksynä retkahti viimeinenkin. Yleisesti kaveripiiristä tunnen vain muutaman 18-35-vuotiaan ihmisen, joka on ollut lankeamatta Facebookin pauloihin.
Ehkä Naamakirjan välttelystä pitäisi antaa propsit. Miksi liittyä, jos ei halua. Kyllähän kaverit oikeasti saa vielä muillakin viestimillä kiinni. Enpä näitä ihmisiä ole FB-kavereiksi erityisemmin kaivannutkaan.
MUTTA!! – on kolikolla kääntöpuolensakin. Facebook on yksi kätevimmistä viestintätyökaluista juurikin siksi, että “kaikki” käyttävät sitä. Viestittely on sata kertaa kätevämpää kuin sähköpostin rustaaminen – ainoana hikkana on se, ettei toivottu viestikaveri olekaan rekisteröitynyt. Epänaamailijan kutsumisesta vaikkapa kouluryhmän bileisiin pitää siis aina sopia erikseen. Not cool.
Business with pleasure
Facebookin käyttö ei enää kuukausiin ole ollut pelkkää hupia. Olen nimittäin yksi Suomen ensimmäisistä “virallisista” Facebook-toimittajista.
Noh, otettakoon edellinen lause huvittuneella varauksella. Joka tapauksessa FB on tätä nykyä kiinteä osa työtä Maikkarin uutisissa. Isännöin uutisten Facebook-sivua omalla nimellä ja naamalla, jolloin tehtävänäni on juttujen kirjoittamisen ohessa herättää keskustelua FB-yleisön kanssa.
Yritän olla vetämättä liikaa kotiinpäin, mutta Maikkarin FB-profiilin käyttö on suomalaisessa yritysmaailmassa eräänlainen edelläkävijähommaa. Ei siis niin, että sivu olisi perustettu jotenkin ennen muita, mutta sivun käyttö on omaa luokkaansa. Uutisten FB-sivulla luodaan henkilökohtaista kontaktia yleisöön, ja keskustelun linja on vapaampaa kuin itse uutismateriaalissa. Ainakin oma toiminta Facebook-toimittajana on poikinut positiivisia reaktioita.
Like-nappulan äärellä
Mistä en pidä Facebookissa? Status-päivitysten puolesta mikään kavereiden julkaisuista ei suoranaisesti ärsytä.
Monilla on kuitenkin toistuvia kaavoja, jotka huvittavat. Liialliset lässytykset siitä, miten ollaan sydänsydän kultsin kaa sohvalla syömässä kultsin tekemää herkkuruokaa nam sydänsydän. Sitten on muutamia, jotka jatkuvasti “peukuttavat” (vaimon esittelemä termi) omia statuksiaan. Eikö statuksen julkaisu muka riitä omasta jutusta intoilemiseksi?
Ennemmin kuitenkin turhauttavat jatkuvat muutokset sivuston käyttöliittymässä ja ulkonäössä. Aina jokin muuttuu ja yleensä vielä huonompaan suuntaan. Kimurantit turva-asetukset ja kohutut käyttöehdot eivät erityisemmin ole kiinnostaneet, vaikka juttua on tullut aiheesta pukattua pariinkin kertaan noin duunin puolesta.
Mistä pidän? Vaikka virtuaalinen kohtaaminen ei ole sama kuin tosimaailmassa kohtaaminen, on kiva saada tiedonhippuja vähän vieraampienkin ihmisten elämänvaiheista. Kavereiden jakamat video- ja musalinkit ovat usein viihdyttäneet, samoin FB-käytön lieveilmiö Feissarimokat. Vaivattomuus on plussaa ja tosiaan se, että niin moni tuttu löytyy sen kautta.
Johonkin harmaalle alueelle sijoittuu yleinen sosiaalisen aspektin tunkeutuminen läpi Internetin. Mielestäni Facebook-yhteisötyökaluja on upotettu palveluihin vähän liikaakin. Tarvitseeko Spotifyssä olla FB-liitäntää; miksi Gmailissa pitää olla Buzz-työkalu – ja etenkin: miksei sitä saa kytkettyä pois päältä? Toisaalta on kätevää kirjautua samoilla FB- tai Twitter-tunnareilla eri sivustoille.
Social Network
Sosiaaliset mediat ovat tunkeutuneet Internetin ulkopuolellekin. SoMe on aktiivinen osa niin työtä kuin vapaa-aikaa, ja esimerkiksi Facebookissa nähdyt aiheet puhuttavat myös arkikeskusteluissa.
Aktiivisimmin kirjaudun Facebookiin, Twitteriin ja YouTubeen. Tuo keskimmäinen on tosiaan edelleen aktiivikäytössä, vaikka kaverimäärä onkin piskuinen Faceen verrattuna. Vielä lyhyempi kontaktilista on Last.fm-palvelussa, mutta edelleen jaksan sielläkin olla.
Mutta siinäpä onkin eräs merkittävä Twitterin ja Facebookin ero: jälkimmäisessä ollaan kavereita, Twitterissä ollaan seuraajia. Twitterissä vetoaakin se, että voin seurailla monia julkisuuden henkilöitä ja olla seuraamatta, mikäli ei enää kiinnosta. Seurailtavat voi organisoida listoihin. Toki se on mahdollista Facessakin (tietääkseni), mutten siellä ole jaksanut viitsiä.
En suoranaisesti odota yhteydenottoja Twitteritse, mutta toisaalta pienen yhteisön myötä se, että joku viestittää tai mainitsee omassa twiitissään, on aina spessua ja innostavaa. Facebookissa kun taas vähän odottaa, että tulisi uutta notificationia.
Joka tapauksessa Twitter on edelleen mainio työkalu ilmiöiden seuraamiseen. Se on myös melko keskeinen työkalu omaakin kotisivua ajatellen. Mainostan Twitterissä näitä blogimerkintöjä ja aika ajoin tulee muutenkin päiviteltyä.
Twitterin ulkonäöllinen etu on se, että taustan voi personoida. Ulkoasu on erityisesti mieluinen joitain kuukausia tapahtuneen uudistuksen myötä. Klikkaamalla päivitysten jonosta yhtä voi lukea erillisen valikon kautta käyttäjän tuoreimmat tapahtumat yhdessä hujauksessa. Tässä erillisessä valikossa näkyvät myös ladatut kuvat ja videot. Ei tarvitse mennä Facen tapaan tyypin profiiliin noin erikseen.
Pidän kiinni siitä, että Twitter on verrattain turha. Mutta on se kuitenkin todella kätevä.
Vielä palaan tuohon Facen ulkonäköön sen verran, että perusilme on kyllä OK – sinivalkoinen väritys on sopivan hillitty. Valkoinen tausta ei onnistu liiemmin ärsyttämään. Toisin on välillä YouTuben kanssa, jonka perusulkoasu on aina ollut mielestäni aika kökkö. Ennen kirjautumista sivuston pääsivu on todella pölhö ja epäesteettisen sekava kasa laatikoita.
Vähän aikaa sitten sivustoa sentään uudistettiin parempaan suuntaan, ja nyt tuoreet tapahtumat päivittyvät (sisäänkirjautumisen jälkeen) blogimaisesti – ylhäällä tuoreimmat tapahtumat, alempana vanhemmat. Lataukset ja tiedotteet näkyvät verrattain loogisina ja siisteinä riveinä. Muutos parempaan – tosin näyttää vähän hassulta, että jo katsotut videot näkyvät vaaleampina kuin ei-katsotut.
The Magic Of The Internet
Viimeistään noin 10-15 vuoden päästä alkaa rymyäminen siitä, millaisen netti-identiteetin vanhemmat ovat luoneet lapsilleen ennen kuin nämä ovat edes ehtineet Enteriä painaa. Nuorten netti-identiteettikysymys aiheuttaa varmasti aika suurenkin etiikkakeskustelun.
Vauvakuvia nettiin ladatessa on vanhemman otettava vastuu lapsensa nettinäkyvyydestä. Kuvat on ladattu ilman lapsen lupaa, ja periaatteessa ne voivat jäädä verkossa elämään siihen asti, kunnes kyseinen lapsi on itse netinkäyttöiässä. Omien taaperofotojen näkeminen netissä voi aiheuttaa negatiivisia tunteita.
Tyttäreni on netissä. Olen pyrkinyt ylläpitämään tiettyjä rajoja siinä, mitä Taikasta verkossa kerron. Sattumuksia ja saavutuksia sieltä täältä. En julkaise tuhottomasti kuviakaan, se on sellaista sillointällöinkuvataipari-meininkiä. Saatanpa jossain vaiheessa jopa poistaa Faceen lataamiani kuvia.
Jääkin nähtäväksi, missä näitä kuvia tai statuksia tulee päivitettyä 10-15 vuoden kuluttua. Facebookin megasuosio antaa vihiä, että se olisi käytössä vielä tuolloinkin.
Update Status
Kaverilistalla Facebookissa on noin 250 kaveria. Olen “valikoinut” kaverit tarkkaan – tarkoitan, etten ole läheskään kaikkia ehdokkaita hyväksynyt (eräskin Eewokki on jo seitsemisen kertaa saanut hylsyt). Kontakteja tulee helposti töiden ja koulujen kautta – ovat niin laajoja yhteisöjä jo itsessään. Haluan kuitenkin, että FB-kaveritkin ovat sellaisia, joiden kanssa on oikeasti jotain yhteistä historiaa.
Tuossa joskus tein myös vähän apuharvennusta tajuttuani, että eräiden kanssa en ollut enää missään tekemisissä. Useimmiten kuitenkin vain “piilotan” kontakteja, mikäli en sillä hetkellä ole aktiivisesti heihin yhteydessä. Heitä voi sitten halutessaan kaivaa uudelleen aktiivilistalle.
Summa Summarum: olen tykästynyt Facebookiin, mutta ääriaddiktiksi en itseäni voi määritellä. Voin kirjautua palveluun monta kertaa päivässä, mutta sessio kestää yleensä vain sekunteja.
Yleisellä tasolla katson pitäväni hyvin kielenkannat kurissa siitä, mitä sosiaalisissa medioissa itsestäni kerron. Olen tietoinen tietoturvariskeistä, vaikken kovimpia turvatoimia olekaan Facebook-tililleni asettanut.
Unohtuikohan nyt kertoa jotain oleellista? Noh, minä sitten päivitän tarpeen mukaan.
Easter Egg: Olen ruukannut leikellä videoita rouvan tietokoneella, sillä oma kone ei pyöritä videoeditointiohjelmaa, eikä vanhahtavassa rakkineessani ole materiaalin koneelle loggaamiseen vaadittavaa FireWire-liitäntääkään. Muutama viikko sitten rouvan kone otti ja kosahti, mikä meinaa sitä, että kevään videoprojektit ovat nyt jokseenkin vaakalaudalla. Se on harmi, sillä oli useammalle videolle jo suunnitelmat valmiina. Lisäksi rouvalle ostettavaan uuteen koneeseen, joka tullee olemaan edeltäjäänsä huonompi, pitää sitten ostaa uusi editointiohjelma – mikä taas tarkoittaa sitä, että pitää hankkia jostain luottokortti, jolla voin sen netistä ostaa (ei löydy kaupan hyllyltä tätä ohjelmaa). Kaikenlaista vänkyröintiä tässäkin.