Sprechen Sie Politik?

Ääni on annettu.

Viikonloppuna kävimme koko perheen voimin äänestämässä ennakkoon, ja nyt voikin sitten keskittyä vaaliseurannan loppusuoraan. Vaalisunnuntai menee kuitenkin vaalivalvojaisissa työpaikalla, joten on mukava valmistautua koitokseen tietäen, että oma vaalivastuu on jo kannettu.

Ehdokastani en nyt julkisesti paljasta, vaikkei aihe sinänsä tabu olekaan. Sanotaanko näin, että ääni meni henkilölle, joka on hoitanut korkeaa virkaansa kunniakkaasti ja esiintyy mediassa aktiivisena ja välittömänä ihmisenä. Vaalikonevastausten perusteella olen muutamassa asiassa ehdokkaan kanssa eri mieltä, mutta loppurivi ratkaisee: ehdokkaan yleinen tyyli kuittaa ne muutamat mielipide-eroavaisuudet.

Erot ovat kuitenkin asioissa, jotka eivät itselle ole erityisen lähellä sydäntä. Yksi eroavaisuuksista liittyy asiaan, josta päätettäisiin kuitenkin kansanäänestyksellä, enkä usko enemmistön kansasta aihetta kannattavan.

Vaalikoneita olen tehnyt tähän mennessä vain yhden, ja valinta menee firman piikkiin. Termi “tähän mennessä” tuntuu toki turhalta – ääni on jo annettu – mutta voihan sitä joskus vitsillä lisääkin koneita tehdä. Hesarin, Ylen ja monen muun sivuston vaalikoneet on kokematta.

Vaalikoneet ovat kuitenkin aina olleet ainakin minulle vain viihdettä, vaikka tällä kertaa sainkin selville edellä mainitut mielipide-erot. Yleensä vaalikoneet tarjoavat ehdokkaita ja puolueita, joiden aatteiden taakse en millään voisi asettua. En ole koskaan sokeasti noudattanut koneiden neuvoja.

Ich Bin Ein Berliner

Asiantuntijan mukaan ensisijaisesti tulisi äänestää puoluetta ja vasta sitten ehdokasta. Järkeenkäypää – yksinhän ei kansanedustaja voi mihinkään vaikuttaa. Ehdokkaan pitää kuitenkin olla sellainen, jonka uskoo saavan muut päättäjät mukaan hankkeisiinsa.

Puoluepoliittinen ilmapiirini on männä vaaleissa höllentynyt niin, etten ole joka kerta äänestänyt yhtä ja samaa ryhmää. On kuitenkin olemassa puolueita, joita en millään voi äänestää. Persuille sanon “ei” jotakuinkin periaatesyistä. Viime aikoina kärjistyneen homokeskustelun myötä ei uskoni ylempään voimaan ole horjunut, mutta kristillisdemokraattien yleinen katsanto aiheeseen työntää luotaan.

Ehdokkaani puolue on omille mieltymyksille tuttu ja turvallinen vaihtoehto, joten eipä sitä tarvinnut paljonkaan miettiä. Ehdokas sai ääneni kiitos ahkeran työskentelynsä ja jo mainitun yleisen julkisuuden. Joudun jälleen myöntämään, että ehdokkaassa ratkaisee usein ihan jo se pärstäkerroin: miten käyttäytyy, millainen on ulosanti, miltä näyttää. Ehdokkaassa täytyy olla karismaa.

Tällä kertaa täytyy myös myöntää, että hieman vaikutti sekin, että halusin äänestää ihmistä, joka varmasti pääsisi eduskuntaan. Kuulostanee moraalisesti epäilyttävältä. Olisin kyllä löytänyt monia muitakin oivia ehdokkaita, jotka paikkansa edustustossa ansaitsisivat. Yhden tällaisen tunnen pintapuoleisen henkilökohtaisesti, ja olen jo vuosia tiennyt Arkadianmäen olevan hänelle sopiva määränpää. Lukuisissa näkyvissäkin luottamustoimissa toimineena hän on osoittanut pätevyytensä, mutta ehkei hänen aikansa ole vielä näissä vaaleissa.

Strength Does Not Come From Winning

Kenellä sitten on sitä karismaa? Kärkipoliitikoista “tykkään” esimerkiksi Kataisesta. Hän ei ehkä nyt suoranaisen valovoimainen yksilö ole, mutta hommansa hän on tiettävästi hoitanut kunnialla. Vaaliväittelyissä hän ei tuppaa sortumaan ylilyönteihin tai liialliseen revittelyyn – toisin kuin Soini, jolla eittämättä on karismaa vaikka muille jakaa. Suosiossa selvästi perää pitäessään hän oli oivallinen valtapuolueiden härnääjä. Sanotaanko kuitenkin näin, että Soinin kupla on jo puhjennut – siinä, missä Katainen jyskyttää eteenpäin tasaisen varma.

Puoluejohtajista myös Urpilaiselle ja Kiviniemelle voisin – ehkä vähän yllättäen – antaa rispektiä. Molemmat ilmaisevat itseään positiivisesti; varsinkin Urpilainen on selvästi parantanut ilmaisuaan muutaman vuoden takaisista ihan ensiksi -hokemistaan. Näin ainakin esimerkiksi viime viikon puheenjohtajatentissä. Sinnemäessä oudoksuttaa yliartikulointi, joka heijastuu näkyväksi kasvolihasjumpaksi.

Pikkupräntti: en äänestänyt ketään edellä mainituista.

Onnistunut medianäkyvyys on tätä nykyä poliitikolle kaiken A ja O. Ehdokkaan pitää vaaleissa kuin vaaleissa antaa itsestään avoin ja karismaattinen kuva mediassa. Olisiko “shown” merkitys korostunut Uutisvuodon myötä; presidenttiehdokkaat ovat ainakin pariin kertaan olleet vielä ennen vaalisunnuntaita nokittelemassa toisilleen kasvotusten. Kevään aikana poliitikot ovat rynnineet esimerkiksi Mariaan ja Korkojen keraan. Jani Toivola ja Alexander Stubb onnistuivat viihdyttämään, Mikael Jungner ei.

Vaalitenttejä olen tsekannut muutamia. Niissä pidän siitä, kun poliitikot viittaavat toisiinsa nimellä (“olen Paavo Arhinmäen kanssa samaa mieltä”). Rohkeimmat kutsuvat toisiaan etunimellä, kuten Katainen timotteli Soinia viime viikon puheenjohtajatentissä Maikkarilla. Toisille ehdokkaille on hyvä kuittailla, hapokkaastikin, mutta päälle ei tarvitsisi puhua. Omasta puheenvuorosta on hyvä pitää huolta (“saanko puhua loppuun”), mutta kakaraimainen itkeminen ei natsaa (“miksen minä saa puhua?”).

Tenttien juontajatoimittajilta toivon munaa heittää sarkasmia kärkipoliitikoille ja haastaa näitä. Harvoin kuitenkin tuntuu onnistuvan ehdokkaiden pitäminen kunnolla kurissa – turhan usein dialogi äityy huutomatsiksi. Toki keskustelu saadaan sitten kunnialla etenemään muihin aiheisiin. Poliitikoilta peräisin kuitenkin kohteliaisuutta pistää suu suppuun toimittajien niin pyytäessä.

Men Say I Am A Saint Losing Myself In Politics

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut politiikasta. Ehkä siihen viittaa jo erikoinen äänestyslogiikkani, hehe. Vuosia sitten tulin hairahtaneeksi kunnallispolitiikkaan, mutta kaduin ehdollelähtöpäätöstä jo kampanjantynkääni aloittaessa. En yleensä tykkää sanoa, että nuoret olisivat tietämättömiä, mutta omalle kohdalle väite sopii. En tiennyt mistään politiikkaan liittyvästä mitään.

Vähitellen tietämystä ja ymmärrystä on karttunut, ja tällä kertaa tuli oikeasti mietittyäkin ehdokkaan näkökantoja (vaikka muutamat eroavaisuudet tulikin tosiaan jätettyä yhtälöstä). Tätä kirjoittaessani olen yllättänyt itseni kommentoimalla politiikkaa näin pitkällisesti.

Olkoon tietämys ja kiinnostus millä tasolla tahansa, kehotan kaikkia suuntaamaan äänestysuurnille. Äänestys on kansalaisvelvollisuus. Esimerkiksi Vaalit.fi-sivustolla löytyy ehdokaslistat vaalipiireittäin.