Konsolit kuolevat ympäriltäni.
Olin jo varautunut XBox360:n luovuttamiseen pelikoneen oikealle omistajalle lanko-Jukalle, sille vaimonpuoleiselle, tämän palattua Kiinasta. Hyvä, että ottaa sen bäkkiin. Mikäli joskus vielä mielin Boxin äärelle, kipaisen vanhemman version… sieltä, missä se nyt sattuukin olemaan.
Muuton myötä olin kuitenkin suunnitellut, että olisin saattanut ujuttaa tietokoneen kaveriksi vanhan legendaarisen Super Nintendon. Sitä olisin ilomielin hakkaillut, mikäli piuhat olisin vaan saanut näyttöön saanut kiinni.
Avast ye, we be having a problems ‘ere. Vuosien ajan äs-nipa on majaillut Alikeravalla, mutta muutama aika sitten siellä käydessäni ei sitä mistään tuntunut löytyvän. Olletikin päätynyt joskus roskalavalle, mille ei voi mitään. Silleen toki harmi, että nuo vanhat konsolit ovat toimiessaan aikas rahanarvoisia. Muutenkin saattaa olla lempparikonsolini..
Isällähän on vanha Nintendo, legendaarinen kasibittinen. Oli. Sekin on hävinnyt hyllystä tässä kevään aikana. C-tana, 8-bittistäkään enää. Olin jo vähän hekumoinut ajatuksella vanhan harmaan laatikon kunnostamisesta pelikuntoon.
Toisin kuitenkin kävi. Nettipelit ei oo sama. Game Over.
1 comment