Halpaa hurvittelua Itämeren äärellä – Matkapäiväkirja liki eestikeel

Pari viikkoa sitten vietimme viikonlopun Virossa appiukon 70-vuotispäivää juhlistamaan. Matkaan kuului kosolti baltialaista eksotiikkaa, sopivissa määrin edullista elämistä ja turhankin kanssa halpaa huumoria; nautintoa ja iloa kaikki tyynni.

Spoilataan heti alkuun, että matka oli todella todella hauska, ja hauskalla tarkoitan siis hauskaa – tuntui siltä, että koko ajan oltaisiin naurettu. Shoppailu sai väistyä rannalla ja ravinteleissä porukalla chillailun tieltä. Hyvä niin, ruokaa ja juomaa lukuun ottamatta hintataso euro-Virossa tuntuu olevan aika lailla sama kuin Suomessa.

Matka tullee muistettua dementiaikään asti, mutta täydellinen tunnelmakuvaus tuntuu näin tekstin kautta melko vaikealta. Toivottavasti seuraavan matkakertomuksen kautta kuitenkin avautuu lukijoille syitä itsekin suunnata Pärnuun.

Laiva kiikutti kahteen autoon ahtautuneen porukan lahden yli ja Tallinnasta jatkettiin motaria pitkin Pärnuun. Vietin automatkan horteessa takapenkillä, en siis erityisemmin reittiä seuraten, mutta tiettävästi aika helposti hoitui tuo parin tunnin ajo.

Pärnussa majoituttiin Villa Wessetiin, aika lailla keskellä kaupunkia sijaitsevaan hotelliin. Hotelli on saanut nimensä Elias Wessetiltä, joka aikanaan pyöritti kansainvälisesti palkittua suklaa- ja konvehtitehdasta. Nykyisen hotellin hän osti huvilakseen vuonna 1928, Villa Wessetin esite kertoo. Kytkös suklaatehtailuun olisi voinut vaikkapa ravintolan menyyssä tulla paremmin esille.

Hotelli oli pieni mutta viihtyisä. Henkilökunta oli kielitaitoista (englannilla asiat hoituivat parhaiten), ja hotellista löytyi ravintola ja terassi. Erityisplussan Wesset saa sijainnistaan, asupaik oli tarpeeksi lähellä sekä shoppailuja ja yöelämää että kaunista merenrantaa.

Infinite Itämeri
Ja ah, mikä merenranta! Sileää, hienoa hiekkaa ja horisonttiin häviävää merta. Oivallinen kahluupaikka Taikalle, sillä rannan (kuten muunkin kaupungin) siisteydestä pidetään selvästi hyvää huolta.

Koska emme heti ensivisiitillä varustautuneet uimakamppein, jäi pulahtaminen väliin. Säät eivät myöhemmin suosineet täysimittaista uimareissua. Taika kuitenkin jaksoi kahlaamassa ravata, mikä oli todella jees.

Rannalla ei välttämättä pelkkiä auringonottajia kovasti ollut, mutta muuten rannalla ihan mielettömästi äksöniä: rantafutiskenttiä, ryhmätanssia Rednexin tahtiin, polkuautovuokrausta, lentopalloilua ja vaikka mitä. Todella jees, ettei tarvinnut puikkelehtia turistilauman läpi mereen päästäkseen mutta silti oli kivaa häppeningiä koko ajan. Kovahko merituuli ei haitannut värin saantia – hotellilla sai ihastella hehkuvasti punoittavia käsivarsia.

Pesee ainakin ne merenrannat, jotka Mallorcalla tuli aikanaan testattua. Ja tosiaan: plussaa siitä, että fantsu biitsi sijaitsi hotellista vain parin minuutin kävelymatkan päässä.

Yöelämised Pärnus ja eestikeelitse puhelemine
Matkaseurue viihtyi oikein hyvin terassillakin istuksimassa, mutta viimeisenä iltanamme Pärnussa suuntasimme vaimon, vaimon veljen ja vaimon serkun kanssa Sugar-nimiseen yökerhoon.

Jälleen sana, jota etsin on häppening. Klubi oli tupaten täynnä edustavasti muttei överisti laittautunutta porukkaa. Lankomiehellä riitti kuolaamista eittämättä näpsäköiden eestiläisirmojen äärellä.

Tanssilattia oli täynnä kansaa, eikä lattia tyhjentynyt missään välissä – toisin kuin jossain Suomi-diskossa, jossa DJ karkoittaa koko poppoon jo yhdellä väärällä biisivalinnalla. Meiningistä Sugarissa (jonka tanssilattian yllä roikkui isoista enkelihahmoista koostuva kattokruunumainen koriste) vastasi salsaa ja trancea yhdistelevä eteläamerikkalaiskokoonpano. Soittivat siis torvia ja lauleskelivat Oye Como Va‘ta jykevien konebiittien päällä. They Don’t Party Like This In Finland!

Antoisan baari-illan (jonka aikana revittiin huumoria muun muassa langon ekstaattisesta hymystä hurmoksellisesti tanssiessa ja ainoan ylipainoisen virolaisen hämmästyttävästä naisonnesta) jälkeen siirryimme grillijonoon.

Yöpalaa odotellessa lähti mopo käsistä huumorin suhteen. Aloimme kehitellä paikallisten kuullen omaa versiotamme eestin kielestä. Onneksi äänekäs vitsailumme meni muilta ohi – tai sitten virolaiset ovat moisen käytöksen suhteen liberaaleja. Jos virolainen olisi suomalaisella snägärillä jotain kieleemme viittaavaa tavaamassa niin turpaanhan siinä tulisi, surullista kyllä.

Jok tap, antaakseni osviittaa ei-hyvän-mutta-erittäin-hauskan oman kielemme tyylistä olkoon vaikka ‘Mul on kaigu mahas’ = Minulla on nälkä. Kohta tule läpsy posgel!

Lopetustegele
Toistamiseen kehun koko reissun hauskuutta. Iloa ja naurua riitti, kemiat kohtasivat 100-prosenttisesti porukalla, jolla ei aiemmin matkattu ole. Kaiken kaikkiaan erittäin rentouttava elämys, joka oli selvästi myös juhlakalun mieleen.

Olen aina tykännyt Virosta. Syynä lienee lapsena Tallinnassa suhaaminen ynnä tietysti häämatka kohta kaksi vuotta sitten. Maittemme pienet erot kiehtovat aina vaan. Niin paljon on samaa, mutta silti kaikki on olevinaan niin eksoottista. Oli ilo löytää Pärnun kaltainen helmi. Uskon siis, ettei jää viimeiseksi visiitiksi.

Skeptisempiä matkaajia saattaa mietityttää: miksi menisin Pärnuun? Mainosmieheksi en ala, vaikka toki voisin. Suoramarkkinoinnin sijaan annan vähän vinkkeliä pärnulaiselämästä noin pähkinänkuoressa:

• Viro on euromaa. Vaatteiden suhteen hintataso suht sama. Ruoat olivat halvempia, alkoholista tietysti puhumattakaan. Pullo tummaa olutta maksoi terassilla pari euroa.
• Saku Tume on tosi hyvää.
• Reilun 40 000 asukkaan Pärnu on siisti ja rauhallinen, idyllinen ja kaunis. Villa Wesset sijaitsee juuri parhaiden shoppailupaikkojen ja merenrannan välillä.
• Hinta oli kohdallaan myös hotellissa. Kesäsesonkina kahden hengen perushuone oli aika jämpti 100 euroa/yö, sisältää tietysti aamiaisen.
• Kaupungilla on, ainakin kesällä, koko ajan toimintaa: pelejä, esityksiä, kulkueita. Yölläkin Pärnun diskoissa pumpataan ihan kympillä.
• ‘Kiitos’ lausutaan ‘aitäh’ vähän aksenttia mukaan heittäen. ‘Täname’ meinasi myös kiitosta.
• Virossa ollaan viksuja herkkujen suhteen. Karkkipussit ovat pieniä, eikä Hesenkään ranskispussi pursua puoliksi pöydälle. Virolainen perhepizza on yhtä kuin suomalainen perus-Kotipizza. Ylipainoisia ei tunnu näkyvän missään. Voisimme oppia jotain etelänaapuriltamme.
• Kielitaito vaihteli, mutta suomi ja enkku toimivat hyvin.  Joku osasi enkkua, toinen suomea. Asiakaspalvelu Pärnussa oli paaaaljon hymyilevämpää kuin Tallinnassa häämatkan aikoihin.

Itseäni olen kiittänyt, ja kiitosta on riittänyt. Siinä sananparsi, jonka opin 70-vuotiaalta apelta taannoin. Reissun aikana järjestimmekin usein fiilispiirejä (vitsi, joka jäi päälle eräästä sukukokouksesta), joissa toisia sitten kiitettiin ja tunnelmaa ylistettiin. Syytä olikin.

Kiitos siis vielä kerran järjestäjille, matka oli ikimuistoinen!