Kerava-blogisarja on noussut suureksi ilmiöksi.
Tämän huomasin, kun viime julkaisun jälkeen minuun otti yhteyttä Kerava-seuran puheenjohtaja itse.
Kirjoitettuani Kurkelan kaupunginosan faunapainotteisesta kulkuväylänimikoinnista puheenjohtaja halusi taustoittaa kaupungin katujen ja kaupunginosien nimeämisprosesseja yleisesti.
Kurkelan aluetta hallitsevat tosiaan siivekkäiden mukaan nimetyt kadut, kuten Leivonkatu, Käenkatu ja Korpinpolku. Kannistossa eliökanta vaihtuu faunasta flooraan, jolloin päästään kulkemaan Mansikkakujalla, Tuomikadulla ja Horsmatiellä.
Kalevassa otetaan mallia Lönnrotin runokokoelmasta: on Vipusentie, Tapiolantie, Tellervonkatu ja niin edelleen. Sompiossa taiteilija de jure on Aleksis Kivi. Kirjailijan nimikkokadun lisäksi Kiven teosten pohjalta ovat nimensä saaneet muun muassa Jukolankuja, Toukolantie ja Aapontie.
Sompion, Killan ja keskustan alueiden harmaalla alueella arvostetaan kädentaitoja: Maalarintie, Muurarintie ja Kirvesmiehentie ovat hyviä esimerkkejä rakentajien nauttimasta rispektistä.
On luonnollista nimetä katuja tiettyjen kattotermien kautta. Järjestelmät tuovat logiikkaa ja yhtenäisyyttä alueiden sisälle. Samalla jaottelussa on jotain kaunistakin – on tavallaan inspiroivaa tietää, että täälläpäin ollaan luonnon helmassa ja tuolla koetaan kulttuurielämyksiä.
Haluaisin päästä seuraamaan katujennimeämisseremonioita. Onko joukko poliitikkoja ja muita paikallisia vaikuttajia kiertänyt Keravan kadunkulmia vihkot kädessä keräten impressioita näkemästään kuin Monet konsanaan?
Onko ideariihessä ollut jo tuolloin eeppistä kohtalokkuutta, kun tiedossa on päätösten ainakin periaatteellinen lopullisuus? Vai onko nimikointi ollut vain systemaattista puurtamista, jossa karttaan on vedetty viivoja ja sitten on sinne tänne lätkitty kadunnimiä milloin minkäkin kattoaiheen pohjalta? Ovatko keksijät sitten vuosienkin jälkeen kulkeneet raiteilla keskenään ajatellen ylpeinä: “Tämän kadun minä nimesin!”
Kerava-seura on puoluepoliittisesti riippumaton yhdistys, jonka tehtävänä on kotiseudun kaikenpuolinen kehittäminen, elinympäristön laadun parantaminen sekä ihmisten viihtyvyyden ja kotiseututietouden lisääminen. Vuonna 1955 perustetussa seurassa on jäseniä noin 500.
Ja seuran puheenjohtaja on mun mutsi.