Top 10 suosikkileffasankariani
Sankaruus on myytti, jota on kerrottu ja varioitu tuhansien vuosien ajan tuhansissa eri muodoissa. Legendaarisimmat sankaruuden perikuvat juontavat jo ajalle ennen antiikkia, antiikkia. Mutta olipa elokuvasankari uskonnollinen, monimediainen tai sitten vain tosielämän ihminen, perusjippo on kuitenkin joka kerta sama: hyvä voittaa aina pahan.
Vuosi sitten Digilluusio kokosi elokuvamaailman pahisten top kympin. Lista oli hyvin subjektiivisesti koottu, eikä se voinut millään tehdä kunniaa kaikille elokuvamaailman herkullisille leffapahiksille.
Tällä kertaa on kuitenkin aika siirtyä valon puolelle. Nämä kymmenen sankaria rientävät apuun, vaikka he olisivatkin “vain yksi mies”.
Hyvislista on huomattavasti vaikeampi koota, sillä elokuvan genrestä huolimatta sankari ei välttämättä ole se elokuvan kantava voima. Pahiksen on usein helppo varastaa show.
Päähenkilö ei ole yhtä kuin hyvis. Usein seuraamme rikollisten edesottamuksia, ja sitten on vaikka minkälaisia ailahtelevaisuuksia. Esimerkiksi Inception on loistava leffa, mutta onko siinä yhtään todellista sankaria? Dirty Harry taasen on sadisti, perverssi ja rasistikin vielä.
Nipoilun ja marmatuksen jälkeen on aika tarttua toimeen. Pyrkimyksenä on jälleen pitää minimissä kirjoihin, tv-sarjoihin, sarjakuviin ja tosielämän hahmoihin perustuvat hahmot. Muutamissa tapauksissa tästä joustettaneen. Kaikkinensa lista keskittynee toiminnallisempiin sankareihin, draama ja komedia jääkööt pääasiallisesti taka-alalle.
Tässä siis Digilluusion leffahyvisten Top Ten, olkaa hyvä.
#10 John McClane elokuvassa Die Hard (1988)
Miten voi sijoittaa listan viimeiselle sijalle yhden kaikkien aikojen parhaimpien action-leffojen päähenkilön?
Koska toimintaikoni John McClane olisi aivan liian ilmiselvä kärkisijasta kilpailija, ja kisasta menisi pointti – that’s why. Lisäksi Digilluusion on vaikea unohtaa Die Hard 4.0:n kökköyttä. Ja onhan muutoin tosi hyvin onnistuneessa kolmosessa eli With A Vengeancessakin muutama kohta, joissa tietokone-efektit näkyvät niin, että silmiin sattuu…
John McClane oli Indiana Jonesin ohella jopa mullistava sankarihahmo 80-lukulaisilla valkokankailla. Schwarzeneggerin ja Stallonen esittämät muskelimasat olivat aina voittamattomia, vaikka vastassa olisi kokonainen armeija vihollisia. Samoin se, että jo etabloitujen Hollywood-tähtien sijaan McClanen roolin nappasi tv-kasvo Willis, oli poikkeuksellinen veto.
John ja Indy olivat inhimillisiä ja etenkin haavoittuvaisia hyviksiä. Totta totisesti, yksi Die Hard -elokuvien lumosta piilee siinä, että John ottaa jatkuvasti turpaan ja kohtaa päävihollisensa milloin verenhukassa jalkaa raahaten, milloin vaikeassa krapulassa. Hahmo ammentaa siis sympatiaa katsojan sadismin kautta.
Ykkösessä usein ivallisen Johnin hienoimpia hetkiä on verinen vetäytyminen vessaan ja katuvainen (henkinen) vuodatus avioliiton tilasta ja omista mokista. Siihen ei Iso Arska pystyisi. Willis/McClane kantaa sankarin viittaa (tai oikeastaan alati vaihtuvaa vaimonhakkaajapaitaa) sellaisella karismalla, ettei Die Hard ykkönen tosiaankaan jää vain pahisten showksi.
Alkuperäisessä DH-trilogiassa John on aina altavastaaja, joka pelkän lihasvoiman sijaan käyttää myös älliä ja sanan säilää vihollistensa selättämisessä. Kolmessa ekassa elokuvassa hahmo pysyy yhtenäisenä, kunnes nelososa torppaa kaiken täysin. Hakoteillä on niin juoni kuin Brucen hahmotelma vanhasta toiminnan miehestä.
Mutta tiesittekö, että Bruce on tehnyt toisenkin Die Hard nelosen? Sen nimi sattuu vaan olemaan Hostage, mutta panttivankitrilleri on itse asiassa tosi jeessiä kamaa. Suosittelen! Ei tarvittaisi paljoakaan mielikuvitusta muuntaakseen hahmot ja tapahtumat täysin Die Hard -maailmaan sopivaksi, niin paljon löytyy leffojen väliltä yhtymäkohtia.
#9 Alex Murphy elokuvassa Robocop (1987)
Puoliksi ihminen, puoliksi kone. Kokonaan poliisi. Peter Wellerin kahdessa ensimmäisessä Robocop-elokuvassa esittämä peltikasa on luodinkestävä ja lahjomaton viattomien suojelija.
Kyberpunkahtava väkivaltadraama on samalla satiiri, joka heijastelee 80-luvun mahtavaa juppiyhteiskuntaa. Vähän syvällisemmällä puolella elokuva luotaa teknologian ja ihmisyyden suhdetta.
Päähenkilö Alex Murphy on yksi listamme monista traagisista sankareista. Murphy on hyväsydäminen mutta särmä poliisi, joka ammutaan ensimmäisenä päivänään uuden poliisiyksikön leivissä. Robotiikan avustaman reinkarnaation jälkeen inhimillisyys puskee lopulta peltikuoren läpi, ja niin alkaa väkivaltainen vanhojen vihollisten ajojahti…
#8 Batman / Bruce Wayne elokuvissa Batman (1989) & Batman Returns (1992)
Ylivoimainen sarjissankarini saa oikeutuksen päästä listalle siksi, että leffa-Bätykät ovat ihan oma franchisensa sarjis- ja tv-Bätyköihin verrattuna.
Vaikka pikkupoikana se camp-henkinen tv-sarja oli the shit, ovat tätä nykyä kaikki Batmanin synkeämmät versiot enemmän mieleen. Batman on mystinen varjojen sankari, joka taistelee oikeuden puolesta keinoja kaihtamatta.
Tim Burtonin ja Christopher Nolanin Bat-elokuvissa hahmo on piilevästi aggressiivinen ja julkisesti väkivaltainen – Yön Ritarin etiikan mukaan tarkoitus pyhittää keinot.
Christian Balen tulkitsema psykopaattiviittasankari on huikeaa seurattavaa Batman Beginsissä, mutta Dark Knightissa alituinen kähinä alkaa jo väsyttää. Kyllähän Bale roolin överiksi vetää. Michael Keatonin tulkinta taas on tavallaan realistisempi siinä, että hänen on pakko pukea päälleen kumipuku ollakseen uhkaava. Hänen Bruce Waynensa on inhimillinen ja ajoittain humoristinenkin; paljon fyysistä näyttelemistä muutoinkin kuin vain action-kohtauksissa.
7# Rick Deckard elokuvassa Blade Runner (1982)
Harrison Fordin ansioluettelosta voisi poimia montakin ansiokkaasti esitettyä hyvistä: Han Solo, Indiana Jones, Richard Kimble, Jack Ryan.
Replikanttimestästäjä Rick Deckard on kuitenkin Harrin sankarirooleista jokseenkin poikkeava. Hän on yksinäinen dekkari, jonka kyynisen pinnan alla on pohjimmiltaan vain rakkautta etsivä mies. Vai onko myös Rick vain kone…?
Robocopin tapaan Blade Runner heijastelee robotiikan ja ihmisyyden scifistisiä rajoja. Hmh, koneihmisten ja gadgetteja käyttävien viittasankarien jälkeen tarvitaan taas edes hippunen realismia. Palauttakoon seuraava sankari meidät takaisin maan pinnalle.
Katso myös: Arvostelussa alkuperäinen Blade Runner
#6 Max elokuvassa Collateral (2004)
Jamie Foxxin esittämä losilainen taksikuski Max on järjestelmällinen mutta charmikkaan huumorintajuinen tavis, joka sattuu ottamaan kyytiinsä palkkatappajan. Tom Cruisen esittämä Vincent olisi varmasti ansainnut paikan vuoden takaisella pahislistallamme, mutta toisin kuitenkin kävi.
Jouduttuaan palkkatappajan kuskiksi Maxin on herättävä haavekuvistaan ja noustava zerosta heroksi.
Maxin ja Vincentin välinen suhde on erikoinen: Max sijaistaa Vincentiä keikalla, Vincent taas pelastaa Maxin hengen ja työpaikan. Yön aikana käydään kuitenkin hapanta debattia vastapuolten toimintatavoista, ja molemmilla on luurankoja kaapissa…
—And now a little something for the ladies—
Virallisella listalla ei naiskauneutta valitettavasti nähdä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei valkokankaalla olisi nähty loistavia sankarittaria.
Alienin Ripley, Uhrilampaiden Clarice Starling, The Terminatorin Sarah Connor ja monta muuta… Vaikuttavimmillaan naiset ovat yleensä draamoissa (Tuulen Viemää -romaanifilmatisoinnin Scarlett O’Hara muun muassa), mutta kunnon action-chickseillekin on aina tilausta. Annettakoon siis tällä kertaa kunniamaininta vähän eksoottisemmalle toiminnalliselle tädille.
Katso myös: Arvostelussa Red Sonja
Alice elokuvassa Resident Evil (2002)
Muistan nähneeni tämän elokuvan trailerin teatterissa ja hämmästelleeni sen kökköyttä – kunnes näin otsakkeen Resident Evil, minkä jälkeen ajattelin, että “dääm toi on varmaan tosi hyvä!”
Teatteriin asti en kauhutoimintaa mennyt katsomaan, mutta kotisohvalta katsottuna elokuva yllätti minut erittäin positiivisesti. Pienehkön budjetin leffassa on tyyliä ja juoni etenee mukavasti. Musiikki on täyttä rautaa, rytmikästä horror-electronicaa.
Elokuvalla on tietääkseni kökköleffan maine, mutta suotta: toimintakauhu toimii, vaikkei Oscar-kisoihin asiaa olekaan. Resident Evil on aliarvostettu elokuva ja Milla Jovovich aliarvostettu näyttelijä. Hän on itse asiassa aika ilmeikäs esiintyjä, joka sopii niin toimintaan, draamaan kuin komediaankin – ainakin mitä olen huomannut muun muassa Fifth Elementissä, Joan Of Arcissa ja Paluussa Siniselle Laguunille.
Näyttelevä huippumalli ei myöskään pelkää pistää itseään kunnolla likoon – Resident Evilissä Milla nakuilee jo ekan viiden minuutin kohdalla. Ja onhan se vikkelä irma oh yeah. Ilmeisesti Resident Evil -sarja on Millan lempilapsi noin elokuvallisesti: sarjan viides osa julkaistaan ensi vuonna.
—Palatkaamme jälleen viralliseen countdowniin—
#5 Connor MacCleod elokuvassa Highlander (1986)
Christopher Lambertiä käy vähän sääliksi. Esitettyään Tarzania ja kuolematonta skottilaista Connor MacCleodia mies päätyi aika pikaisesti b-leffojen vakkarikasvoksi.
Vielä vuoden ’95 Mortal Kombatissa hän pääsi ansiokkaasti viljelemään tavaramerkkimäistä kähisevää tekonauruaan, mutta sittemmin ei mieheltä ole muuta mieleenpainuvaa nähty. Erikoisella tyypillä olisi ollut talenttia ja omalaatuista karismaa suurempaankin menestykseen.
Toimintaseikkailussa Highlander Lambert on kuitenkin verevimmillään miehenä, jonka kirouksena on elää ikuisesti. Aika on ylämaalaissoturi MacCleodin raskain taakka kantaa, mutta kapuloita rattaisiin pistävät myös perivihollinen Kurgan ja ihanan kliseisen happamasti käyttäytyvät newyorkilaispoliisit.
Itse elokuva on kasarirockin sävyttämä fantasiaseikkailu, josta ei väriä ja välkettä puutu, kun tarina poukkoilee aikakaudesta toiseen. Toiminnalla, draamalla ja ajoittaisella huumorilla on erinomainen balanssi. Lukeutuu lempileffoihini. Kuolemattoman miekkamiehen taustatarinaa selitetään sopivasti, ja ajoittain kuolemattomuudella leikitellään kuin Bill Murray elokuvassa Päiväni Murmelina ikään.
#4 John Rambo elokuvassa First Blood (1982)
Vietnam-veteraani John Rambon elämä on sodan jälkeen ollut kaikkea muuta kuin helppoa ja hauskaa. Sodassa oli kunniaa ja toveruutta, kotona ja kotimaassa ei ole mitään.
Vaellellessaan siellä täällä Rambo törmää pikkukaupungin sheriffiin, joka haluaa pistää kulkurin kuriin. Skisma eskaloituu nopeasti varsinaiseksi sodaksi, kun Rambon sissivaistot ja traumat puskevat päälle. Vietnamin sodan jälkipyykkääminen on elokuvan kantava teema, ja juonen raaka psykologia iskee katsojaan.
Rambo on tappokone mieheksi, varsinainen yhden miehen armeja, mutta oikeasti hän haluaa vain mielenrauhaa menneisyyden piinasta. Hän on hyvis, joka joutuu käyttämään pahoja konsteja selvitäkseen. Rocky Balboa on ehdottomasti Stallonen suurin rooli ja hienoin luomus, mutta loistaa hän kyllä Rambonakin. Ykkösessä jo miehen fyysinen kolkkous tuo esiin hahmon ja itse elokuvan melankolian ja tukahdutetun raivon.
Rambo-leffoja sekavine otsakkeineen on tehty kaikkiaan neljä, mutta jatko-osat eivät yllä lähellekään ykkösen jännitteitä ja yhteiskunnallista sanomaa. Ykkösessä on seitkytlukulaista kerrontaa, myöhemmin tunnelma korvataan kasariactioneiden pahimmilla kliseillä. Katkeransuloisen loppuhuipennuksen tunnepurkaus on täynnä emootiota.
Lue myös: Top 10 biisiä Stallonen elokuvista
#3 Kuningas Arthur elokuvassa Monty Pythonin Hullu Maailma (1975)
Listamme ainoa komediasankari onkin komediasankari vailla vertaa: legendaarinen kuningas Arthur itse!
Graham Chapmanin esittämä Arthur on mitä ihanteellisin myyttien sankari puhtaan sotisopansa, juhlavan puheenpartensa ja jalojen aatteidensa kanssa. Hän ja etenkin kaikki muut tämän komediaklassikon hahmot ja ilmiöt ovat kuitenkin niin absurdeja, ettei mitään rajaa.
Python-kollegat eivät ole turhaan kuvailleet Chapmania shakespearelaiseksi näyttelijäksi. Hänen olemuksena Arthurina on niin kuninkaallisen ylväs, että vähemmillä vitseillä (ja ilman kookoksia) hän todellakin voisi esittää aatelista historiallisessa pukudraamassa.
Toki voidaan sanoa, että muut pyöreän pöydän paikanhaltijat ovat elokuvassa Arthuria hauskempia. Kuitenkin juuri kuningas on se, joka urheasti johdattaa joukkonsa läpi ohdakkeisen tien kohti Pyhää Graalia.
#2 Blondie elokuvassa Hyvät, Pahat ja Rumat (1966)
Legendaarinen Mies Ilman Nimeä poikkeaa muista listamme sankareista siinä, että hän muuttuu hyvikseksi vasta lähellä elokuvan loppua.
Sitä ennen tämä con artist muun muassa hylkää rikoskumppaninsa keskellä autiomaata. Vaikka elokuvassa nähdään teksti “The Good” hänen kohdallaan, on Blondie pitkään vain rahajahdissa oleva rikollinen.
Blondie ansaitseekin paikkansa listalla ällinsä ja asetaitojensa lisäksi sillä, että hän muuttaa asennettaan kylmäverisestä rikollisesta empaattiseksi auttajaksi – näemme muutoksen pahasta hyväksi. Juuri ennen kuin hän, Angel Eyes ja Tuco pääsevät etsimänsä raha-aarteen äärelle, Blondie kohtaa haavoittuneen sisällissodan sotilaan. Saatellessaan sotilaan kohti manan maita hän ymmärtää, että elämässä on muutakin kuin pelkkä raha.
Kuten monelta muultakin listallemme päässeeltä näyttelijältä, Clint Eastwoodilta olisi löytynyt muitakin oivallisia sankareita. Miehen über-coolius kuitenkin kristallisoituu tässä western-klassikossa. Empire tiivistää sen parhaiten: “Often imitated, never bettered.”
#1 John Matrix elokuvassa Commando (1985)
Unohda Terminaattori, unohda Conan Barbaari, unohda Douglas Quaid – John Matrix on Ison Arskan rooleista se isoin ja kovin.
Jouduttuaan salajuonen uhriksi ja valverdeläisdiktaattorin pelinappulaksi eversti Matrix on koston tielle lähtiessään suoraviivaisen armoton. Ei turhaa pohdintaa tai keinojen kyseenalaistamista. Matrix ei nöyristele ketään.
Vanhan kollegan petoksen jälkeen Matrix lähtee jäljittämään kidnapattua lastaan. Isän ja tyttären välistä rakkautta ei selitellä turhaan, mutta kyllä katsoja tietää, että Jenny on ainoa oikeasti tärkeä asia Matrixin elämässä. Vain Director’s Cut -versioon on ujutettu ylimääräinen puhe siitä, miksi John niin Jennyä arvostaa. Pariminuuttinen on kuitenkin turhaa löpinää. Kyllä me tiietään muutenkin, John. Mees tappamaan siitä.
Vaikka edessä on parisataa sotilasta, Matrix tietää ownaavansa kaikki eikä hätkähdä yhtään mistään. Arnold on pysäyttämätön ajojahdissaan, joka kulminoituu kaikkien aikojen parhaaseen ja äijimpään elokuvassa nähtyyn kaksintaisteluun ever. Muutama ikoninen väkivaltateemainen vitsi perään niin se on siinä.
We Need A Hero
Kyle Reese, Casey Ryback, Frank Drebin, Marty McFly, Maximus Decimus Meridius, Riggs & Murtaugh, Ethan Hunt, The Bride… Elokuvamaailma on täynnä elämää suurempia hyviksiä.
Tarvitsemme elokuviimme sankareita, joihin samastua ja joiden kautta voimaudumme itse. Sananlasku sanoo, että paha voittaa vain, kun hyvä ei tee mitään. Niinhän se lopulta onkin, että elokuvissa hyvä voittaa aina pahan. Siihen me katsojat haluamme luottaa, sen vision haluamme todeksi myös oikeassa elämässä.
Toivottavasti Digilluusion hyvislistalta löytyi sekä yllätyksiä että omia suosikkejanne sopivalla sijoituksella. Purkakaa mielipiteet kommenteiksi. Huomannette, ettei listalta löytynyt yhtäkään hahmoa Tähtien Sodista. Monilla hyvislistoilla mainitaan To Kill A Mockingbird -elokuvaa tähdittävä Gregory Peck kaikkien aikojen sankariksi. En ole kuitenkaan leffaa nähnyt, ja kaiken lisäksi se pohjaa kirjaan.
Sankaruuteen kuuluu ah niin monta ihanaa klisettä, kuten onelinereiden viljely ja kyky väistää luoteja. Yksi ehkä-ei-niin-ilmiselvä klisee on j-kirjaimen esiintyminen sankarin nimessä: John Rambo, John McClane, Alex J. Murphy, Indiana Jones… Lukuisien John-rooliensa ohella Arnold Schwarzenegger on esittänyt Jerichoa, Juliusta ja Josephia.
Siinä missä jotkut näyttelijät ovat armoitettuja pahisnäyttelijöitä, toiset näyttelijät tuntuvat syntyneen esittämään hyviksiä. Joskus tällaiset hyppäävät taasen aidan toiselle puolelle, vaihtelevin tuloksin. Gary Oldman sopii oivasti poliisiksi Batman Beginsissä, Bruce Willis taas ei niin vakuuta pääpahiksena Sakaalissa. Tom Cruiselle pitää antaa rispektiä siitä, että hän on uskottava niin sankarina kuin pahiksenakin.
Sankari ei aina ole pelkkä puhtoinen pulmunen. Usein elokuvassa hyvis onkin ennemmin hyväsydäminen tai sympaattinen pahis. Clint Eastwoodin Blondie on juuri tällainen hahmo, samoin Samuel L. Jacksonin rooli Pulp Fictionissä ja Ken Watanabe Inceptionissä. Hmh, ehkä tällaisista välimuodoista saisi joskus oman listansa koottua… PÄIVITYS: Aiheeseen palattiin vuotta myöhemmin.
Niin kauan kuin on sankareita, on myös toivoa. Mutta kaikki suuret sankarit tarvitsevat aina mahtavan pahiksen vastaansa. Vaikka elokuvassa pyörisi jo lopputekstit, ei taistelu hyvän ja pahan välillä koskaan lopu. Siksi meille löytyy aina uusia päteviä syitä mennä leffateatteriin.
EasterEgg: Evanescence on tekemässä paluuta, eikä se haittaa yhtään. Tosin vielä jättää ykkössinkku What You Want toivomisen varaa. Toivottavasti muu levy on aiempien tyylistä, tätä ykkössinkkua jykevämpää hevimelodraamaa.
11 comments