The Sixth Sense: Kerkon Virallinen Kesäbiisi 2011

On aika valita virallinen kesäbiisi jo kuudetta kertaa

Tänä vuonna luvassa on fiilistelevää folkia, paranormaalia popia, sykähdyttävää soulia ja rehellistä retroa. Tervetuloa juhlagaalan pariin!

Totuttuun tapaan palkintokategoriat vaihtelevat vuosittain, mutta muutamat pitävät edelleen kutinsa. Jälleen kerran palkitsemme parhaat lyriikat ja vuoden retron. Kertaalleen aiemmin jaettu lifetime achievement -palkinto tekee tänä vuonna paluun. Ja lopuksi kaikki ehdokkaat pääsevät tietenkin kisaamaan Kerkon Virallisen Kesäbiisin tittelistä!

Esikarsinta

Tänä vuonna säästytään viime kerran ehdokasryöpyltä, mikä helpottanee niin järjestäjää kuin yleisöäkin. Muutaman “löysän” voinemme silti sieltä täältä trimmata pois, vaikka ovat Space: Kerkon [toim. huom. sivuston vanha nimi] toimituksessa kesällä ansioituneesti soineetkin.

Retrokategoriaan on tänä vuonna ollut poikkeuksellista tunkua. Itse asiassa kaikkinensa kuluneena kesänä on enimmäkseen tullut popiteltua vähän vanhemman musiikin tahtiin. Myös modernin popin puolelta on syytä hyllyttää ehdokkaita.

Kiitämme sivuutettuja ehdokkaita ja siirrymme virallisen gaalan pariin. Tervetuloa mukaan!

Make it POP

Rockin ja hiphopin kuuntelu jäänyt kesän aikana melko vähälle. Niinpä aloitamme gaalan jakamalla kunniaa kesän populaarimusiikkihelmille.

Vanha koulukaveri vinkkasi Sam Sparron Black & Goldin jäljille. Kappale ei ilmeisesti ihan tuoretta matskua ole, mutta sen verran, ettei tarvitse sysätä retro-kategoriaan. Biisissä on jotain samaa rentoutta kuin viime vuonna hehkuttamassani Kilometerissä, mutta Sam on Sebastien Tellieriä meneväisempi kaveri. Oivallista kesäfiilistelyä joka tapauksessa. Voikohan jostain ostaa videolla nähtäviä kauluspaitoja?

Erin Anttila on menestyksekkäästi murtautunut ulos Nylon Beat -muotista folkahtavalla Hunningolla-levyllään, jonka lippulaivana tuntuu olevan ykkössinkku Vanha Nainen Hunningolla. Kyllähän sekin ralli iskee, mutta vielä mieluisammalta tuntuu On Elämä Laina seesteisyytensä ansiosta.

Kesän edetessä aloin pelätä, etten tule bonganneeksi uunituoretta musiikkia, joka inspiroisi. Vielä elokuun viimeisellä viikolla satuin kuitenkin ihastumaan muutamaankin Voicella pyörineeseen popitteluun.

Yksi niistä on brittiläisen Hurtsin slovari Illuminated. En ole aiemmin päässyt duon makuun, mutta tämän kappaleen kautta on muukin tuotanto alkanut kiinnostaa. Laulajalla on komea ääni, eikä oopperan lisääminen jykevään kertsiin koskaan haittaa.

Nämä biisit eivät kuitenkaan vedä vertoja Katy Perrylle, joka ET-kappaleellaan osoittaa olevansa muutakin kuin pelkkä yhden hitin ihme. Yhteistyö Kanye West on sanoituksiltaan kirjaimellisesti toiselta planeetalta. Lyriikoista katoaa pointti kaikkien vertauskuvien keskellä, mutta biitti ja kertsi jaksavat kiinnostaa ja innostaa. Biisistä on parikin versiota, joista paras on musavideossa kuultava.

Katyn ääni kuulostaa kertsissä voimakkaalta ja break-kohdassa hennolta, kivaa vaihtelua. Musavideossa oudossa kyyryssä viihtyvä Kanye ei mitään suoranaisesti ikimuistoista räppää, mutta pari autotune-efektiä tehostavat hänen osioitaan hienosti.

Kesän parhaasta popituksesta palkitaan siis Katy Perry & Kanye West biisillään ET.

Slovari

Välillä pitää osata myös rentoutua ja antautua tunnelmoimaan.

Erinin kappale on tempoltaan leppoisa, muttei ihan kunnon slovariksi luokiteltava. Hurtsin Illuminated on vaikuttava, melodramaattinenkin balladi, jonka videosta tulee jotenkin 80-luku mieleen. Onkohan kytköstä siihen, miten bändi vaikuttaa tämän sukupolven omalta Pet Shop Boysilta?

Pisimmän korren slovariskabassa vetää kuitenkin kappale, jonka bongasin jo viime syksynä. Kesäiseen tehokuunteluun se kuitenkin pääsi vasta löydettyäni kipaleen netistä. Jamie Lidellin Compass on nimittäin alkujaan kuultu Red Dead Redemption -videopelissä, jota olen usein julkisesti hehkuttanut.

Lännensankari John Marston pääsee pitkän ja verisen seikkailun jälkeen perheensä luokse. Kohdattuaan verivihollisensa John saa luvan luovia kotikonnuilleen, ja tunnelma on todellakin kohdallaan. Pelaaja on häthätää hengähtänyt juuri suoritetun tehtävän eeppisten taisteluiden jäljiltä, kun pitkään ja hartaasti haviteltu lähtölupa annetaan.

Ratsastuksen taustalla alkaa soida Jamien akustinen biisi, ja kyllä siinä mies herkistyy, aijai. Parhaan slovarin palkinnon pokkaa Jamie Lidell: Compass.

Paras musiikkivideo

Musiikkibisneksessä musiikilla on tietty osuus, mutta tärkeintä on imago. Tehokkain tapa imagon luomiseen on varmasti musiikkivideo, jolla kuvastetaan niin biisiä kuin sen esittäjääkin.

Illuminated-videossa kuvastuu Pet Shop Boys -viitekehyksen lisäksi Hurtsin poikien yletön vakavuus. Laulajan omalaatuinen elehdintä nousee videossa pääosaan, ja katsojalle syntyy kuva melankolisesta ja introvertistä esiintyjästä. Mutta ehkä pojat ottavat homman jopa liiankin vakavasti, sen verran teatraalisia tuijotukset sinne tänne ovat.

Vain muutama viikko sitten bongasin tusinabilebiisin, jonka videoon tykästyin. Jason Derulon Don’t Wanna Go Home ei biisinä ole kummoinen, vaikka Harry Belafonteakin lainataan. Pitääkö melkein heti alkuun kailottaa omaa nimeä? Toki räppäritkin tekevät sitä jatkuvasti, mutta Derulo kailottaa nimeään turhankin orgastisesti. Voisitko olla vielä vähän itserakkaampi?

Kehuja pitää kuitenkin antaa videosta, jossa Derulo esittelee varsin meneviä tanssitaitojaan.

Ollaan jossain varastolla, tulee flashbackejä – ja sitten vaan biletetään. Video saakin isot plussat hyvästä meiningistä. Lempparikohtiani lienevät, kun Derulo lähtee tanssien kohti höyhenpeitteisiin jenkkifutisolkatoppauksiin pukeutunutta irmaa ja heidän yhteinen tanssinsa.

Katy Perryn ja Kanye Westin tapauksessa onnistuvat sekä biisi että video, ja kuten jo mainittiinkin: biisi on videossa parhaiten miksattu. Kanyen toinen räpäytys ei esimerkiksi seisauta biisiä yhtä tökerösti kuin eräässä toisessa versiossa. Videon fantasiamaailma tekee biisistä muutenkin isomman.

ET-video on mitä puhtoisinta silmäkarkkia. On avaruudellisia visuja, hidastuksia ja muuta dramatiikkaa.

Laulajatar muuntuu alienista ihmismuotoon ja saapuu tähtisumujen keskeltä oudon planeetan pinnalle. Hän löytää robotin, jonka hän suudelmalla muuttaa ihmiseksi, kalvakaksi mutta ylvääksi afrikkalaiseksi. Kaksikko kävelee kohti horisonttia, mies alastomana ja Katy… kauriinjaloin!?!?

WTF-arvo on videossa kiitettävän korkealla, joten parhaan musavideon tittelin pokkaavat audiovisuaalisella efekti-ilottelullaan Katy Perry & Kanye West: ET.

Vuoden värssy

Toisin kuin viime vuonna, tehokuunteluun päässeet biisit ovat tarjonneet kiitettävästi myös kiinnostavaa lyriikkaa.

Muutama nippelitieto sanoituskategoriaa taustoittamaan. Värssyn arvostelukriteerinä on kaksi asiaa: itse tekstin sisältö ynnä miten teksti istuu melodiaan. Ehdokkaiden mitoilla ei ole väliä – joskus iskee jo yksi lause, joskus tarvitaan kokonainen säe.

Black & Goldissa on pakko käsitellä ensimmäistä säettä kokonaisuutena, sillä laulaja taustoittaa kertsiä varsinaisella evoluutiotiivistelmällä. Mitkään mutaatiot eivät kelpaa, jos Samin haaveilema kultimussukka ei ole paikalla. Säkeistössä on itua, mutta ihan samalle tasolle ei tämä evoluutiotarina yllä kuin vuoden 2008 parhaan värssyn pokanneen Ras Kassin kappale Nature Of The Threat.

Erinin kappaleessa taas todetaan lakonisesti mutta syvällisesti: “Kuitenkin aina on elämä laina.” Heitto sai vähän pohdiskelemaan.

Eräänä iltana satuin katsomaan kesällä pyörinyttä Syksyn Sävel -retroilua, ja eiköhän sieltä tullut bongattua kuulkaas ihan ittensä Jukka Kuoppamäen koskettava balladi nimeltä Paljon Sanomatta Jää. Kappaleessa Jukka heittäytyy operettiäänen puolelle laulaessaan kertosäkeessä:

Yhden päivän kokonaan sinun kanssasi jos saan
Mitään muuta niin toivo mä en
Sanat hellät kaikki nuo takaisin mä kutsun luo
Kaikki nuo joita toistan kaivaten

Jukka Kuoppamäki, Paljon sanomatta jää

ET vilisee mitä korkealentoisimpia vertauskuvia. Tykkään kertsin “Boy you’re an alien, your touch so foreign” -kohdasta, koska melodia iskee ja sanat soljuvat sen tahtiin hienosti. Kanye saa lisäpisteitä likaisista heitoistaan “I’ma tryna bathe my Ape in your Milky Way“ ja “I’ma disrobe you, then I’m gonna probe you”. Kuitenkin lyriikat kosahtavat omaan näppäryyteensä, kun verbaliikka menee itse sanoman edelle.

Varsin ytimekkäällä ilmaisulla voittoon yltääkin eräs tunnelmannostattaja, jonka rakkaudenjulistuksessa on pelkistettyä romanttista kohtalokkuutta. John Marstonin kotiinpaluu alkaa kauniisti sanoin: “And I know the only compass that I need is the one that leads back to you…”

Parhaan värssyn palkinto menee siis ehdokkaalle Jamie Lidell: Compass.

And I know the only compass that I need is the one that leads back to you…”

Jamie Lidell

Jamie ja Katy Perry ovat näemmä molemmat pokanneet jo kaksi pystiä. Seuraavassa kategoriassa he eivät kuitenkaan pärjää.

Vuoden retro

Kesän aikana on retroiltu oikein olan takaa. Kestosoitossa ovat olleet niin Laura Branigan kuin Jukka Kuoppamäkikin.

Samoin on kovasti tullut luukutettua one hit wonderiksi jääneen Rockwellin kasaripop-kulttiklassikkoa Somebody’s Watching Me. Arkipäivän paranoiaa Michael Jacksonin avustuksella levittää siis legendaarisen Berry Gordyn poika.

Mutta. Toinen 80-luvun alun kappale meni kuluneena kesänä kaikkien muiden retroilujen ohi ja yli ihan 100-0. Kaiken lisäksi taitaa ensi kertaa käydä niin, että minkään kategorian voittajaksi yltää instrumentaali.

Voiton vie nimittäin For Your Eyes Only -elokuvassa kuultava toimintaralli Runaway, joka on elokuvasäveltäjänä klassisen sinfoniamusan, diskon ja rock-elementtien yhdistämisen mestarin Bill Contin käsialaa.

Svengaava Runaway kuullaan kohtauksessa, jossa James Bond laskettelee pakoon moottoripyörin, suksin ja asein varustautunutta henchman-kolmikkoa. Pakomatkalla, kuten biisissäkään, ei turhia hidastella vaan meno on yhtä kohokohtaa alusta loppuun.

Retro-palkinto menee siis groovaavalle Bill Contille biisillään Runaway.

Lifetime Achievement Award: Marvin Gaye

Kesän legendaarisinta antia on ehdottomasti ollut Marvin Gayen What’s Going On ja hyvästä syystä: hiljattain vietettiin albumin julkaisun 40-vuotissynttäreitä.

Niinpä onkin mitä mainioin mahdollisuus osoittaa kunniaa yhdelle Motownin kärkinimistä.

What’s Going On -levy on jo pitkään ollut yksi lemppareistani ja sen nimikkokappale yksi ehdottomista soul-suosikeistani. Tuohon asemaan se nousi välittömästi, kun kuutisen vuotta sitten levyn kokeilumielellä ostin.

Vaikken yleensä erityisemmin diggaile yhteiskuntakriittisestä musasta, Marvin vetää homman kotiin tyylikkäämmin kuin kukaan muu. Poliittisia ja uskonnollisia aiheita vedetään niin sulavan soulin tahtiin, ettei tunnelmaa voi vastustaa.

Marvin on todella karismaattinen esiintyjä. Hymy on ajoittain leveämpi kuin Eddie Murphyllä mutta silti tietää äijän koko ajan kelailevan diippiä shittiä. Hän tuntee musiikkinsa koko ajan, hän elää musiikkiaan (samalla tavalla kuin Michael Jackson) ja haluaa muuttaa maailman paremmaksi sen avulla. Lauluääni on silkkisen pehmeä ajoittaisilla falseteilla ja muilla tyylikkäillä kiekauksilla maustettuna. Gotta love it!

Vuosien varrella monet ohjaajat ovat kehitelleet elämäkertaelokuvia Marvinin elämästä, mutta suunnitelmat ovat tavanneet kariutua. Jos joskus Marvinin traagisesti päättyneestä elämästä tehdään leffa, I’m so going to the premiere.

Suuren loppuhuipennuksen paikka

Viimein on aika gaalan loppuhuipennuksen. Gimme the Prize!

Tutuhkoon tapaan kamppailu kulminoituu muutaman valitun ehdokkaan väliseksi mittelöksi. Tänä vuonna käydään kahden kauppaa Katy Perryn ja Bill Contin välillä.

ET-video on pakottanut niin monta kertaa YouTubeen, etten jaksa edes laskea. Jotain kovin komiaa siinä pätkässä ja biisissäkin on. Pieneksi miinukseksi voitaneen laskea Kanyen ja Katyn performanssien erillisyys – artistien välillä ei ole minkäänlaista interaktiota biisissä tai videossa.

Toisaalta Bill Contin musiikki kaikkinensa on ollut ihan Last.fm-statistiikkojenkin pohjalta kuluneen kesän the juttu: Bond-musan ohella on tullut fiilisteltyä niin Rockyn kuin He-Maninkin soundtrackejä. Contin musiikissa yhdistyvät rock, disko ja klassinen score elinvoimaiseksi sekoitukseksi, jossa on tunnetta ja dynamiikkaa.

Tässä välissä gaalaväki kiittää kaikkia ehdokkaita. Musiikkia oli joka fiilikseen, mutta kuten kesään kuuluu, pääpaino on jälleen ollut positiivisella ja energisoivalla musiikilla. Kesällä kuunneltujen kappaleiden rytmit ja rimpsut sykäyttivät ihan kuudetta aistia myöten!

Kuka siis pokkaakaan tällä kertaa Kerkon Virallisen Kesäbiisin tittelin? Voittaja on mahtipontinen ja energinen ja ollut must listen -kamaa about joka kerta, kun tietokoneella on tullut istuttua. Kehon ja mielen valtaa välitön hyvän olon tunne, kun tämä biisi kantautuu korviin.

Voittaja on…

Onnittelut voittajalle ja kiitos gaalaan osallistuneille ehdokkaille ja lukijoille!

Kerkon Virallinen Kesäbiisi valitaan jälleen ensi syksynä. Näin lopuksi vielä perinteinen “valinta syksyksi” – biisi, jonka tahtiin voimme antaa lehtien pudota puista.

Työkaverin kuunneltua yhtä kaikkien aikojen kuuluisimmista country-laulajattarista olen perehtynyt viime aikoina tuohon periamerikkalaiseen musagenreen paremmin. Aiempi kokemus rajoittui kuitenkin Johnny Cashiä kuunteluun.

Dolly Partonilla on persoonallinen ja kiinnostava lauluääni, jonka tahtiin kehtaa olla töissä yhdeksästä viiteen. Tuskinpa countrystä mitään “mun juttua” tulee, mutta välillä pitää vähän sivistää itseään.

Kiitos kesälle, tervetuloa syys!