Jaksaako Keravalle matkata? Entä kehtaako?
Kerava, tuo kurimus pääkaupunkiseudun metropolialueen kupeessa; kaukaa kierrettävä pikkukaupungintapainen, hökkelikylä kaukana siellä… jossain…
…Ööh, niin missä? Keravan varsinaisesta maantieteellisestä sijainnista tuntuu helsinkiläisillä olevan jatkuvasti puutteelliset tiedot. Koulu- ja työelämä on viime vuosina hyvin paljon vetänyt Helsinkiin päin, joten niin Metropoliassa kuin Maikkarillakin olen monen monta kertaa saanut selittää, miten lähellä pääkaupunkia rakas pikku kyläpahasemme sijaitsee.
Vastikään joku jälleen ihmetteli, miten jaksan “tulla niin kaukaa” töihin. Tuttuun tapaan kerroin, että eihän se ole kuin 20 minuuttia junalla + lyhyet kävelymatkat asemilta suuntiin eli about kolme varttia, jos askel on vilkas ja junat ja muu liikenne ovat suopealla päällä.
“Ai onko se NIIN lähellä?”, kuuluu vakioihmettely. Kyseessä ei olekaan aavikon ylitys jalan. Tästä yleensä seuraa yhteinen päivittely siitä, miten vaikkapa Lauttasaaresta kestää yhtä kauan päästä perille. “Larusta” tuleminen on aina hyvä viitekehys – oli määränpäänä sitten Ilmala, Arabia, Kamppi tai mikä tahansa muu.
Yhtäältä ihmettelen tätä tietämättömyyttä – luulevatko kaikki Keravan olevan jossain landella – ja toisaalta ymmärrän. Enhän itsekään osaa arvioida, kuinka kauan vaikkapa Kirkkonummelle ajaa pääkaupungista.
Helsingissä asuville on luontaista tuo Helsinki-sentrisyys. Eläväisen pääkaupungin rajojen ulkopuolelta on vaikea löytää houkutuksia. Kun stadilaiset tuskailevat asuntoasioidensa kanssa, heitän aina vitsillä ilmoille ajatuksen Keravalle muuttamisesta. Kerron, että 20 minuutin päässä Helsingin keskustasta ostaa neliön 140 tonnilla tai vuokraa kaksion 500 eurolla. Kuulostaahan se hyvältä – mutta se on kuitenkin Keravalla. Eihän sitä nyt sivistyksestä haluta poistua.
Myötätuntoa heruu, koska olen itsekin helsinkiläinen syntyjään. Saan kuitenkin Helsinki-annokseni päivittäin. Periaatteessa voisin kotikonnuille muuttaa, mutta tarvetta ei tosiaankaan ole. Keravalla on mukava asustaa – kaupungissa on rauhallista, ja hienostelevammat ostokset voi sitten hoitaa vain 30 kilometrin päässä sijaitsevassa pääkaupungissa.
Edelleen Helsingissä asuvilta ei sitä myötätuntoa sitten kummemmin heru. Keravan tuppukylästigma säilyy, eikä kukaan itseään kunnioittava metropoliitti vietä täällä edes yhtä yötä. Keravalainen jää heikkoon asemaan, ruokaketjun alimmaksi; aina herjaa kuuntelemaan. Ei keravalaisella ole ketään pilkattavaa, mitään lähikaupunkia, jota nälviä stereotypioiden ja ennakkokäsitysten kautta.
Paitsi Korso. Ja Koivukylä. Hyi hitto, mitä ghettoja.
Korsossa asuu vaan spugeja ja muuta köyhälistöä. Niillä on kalsarit väärinpäin, ne rakastavat haistella hikisiä kainaloitaan, ja ne syö perunatkin raakana. Hyi! Koivukylästä vuokraisi kolmion 400 eurolla – mutta käytävät on jaoteltu palo-ovin ja seinät tuhrittu niillä sellaisilla graffiteilla! Pthyi Vantaa, sinne en muuttaisi!
3 comments