Syksyn viimeisen hellepäivän päätteeksi

Hän istuutui Helsinkiin vievään junaan. Katsoi ulos hämärtyvään iltaan; asemarakennusta, jonka ympäristö oli sellaista harmaata, joka ei ollut sateista muttei myöskään yön pimeää. Yllään taivas, joka oli persikkaa ja teetä. Syyskuun päättävä päivä,  vuoden viimeisen hellepäivän kaunis iltarusko.

Katsoi ohitse kiitävää radanvierustaa, ihmisiä sinne tänne, autoja suuntaan ja toiseen. Pohti perhettään, pohti uutta työpaikkaansa. Ystäviä, joita tapaamaan. Pohti kaikkea uutta, mitä oli kokenut; jopa kengurua, jota maistoi viikolla. Kaikkea kokeiltu, vaikka muka niin nirsoja oltu. Jotain opittu, moni muukin muuttunut.

Joi energiajuomansa tyhjäksi, painoi päänsä penkin selkänojaa. Hengähti, katsoi ulos ikkunasta. Tummempaa punaa, hehkuvia oransseja. Muisti keltaiset lehdet, jotka peittivät huurteisen maan. Ihasteli syksyn ainutlaatuista kauneutta, johon mp3-soittimen jo hieman unohtunut biisi toi aivan uutta rytmiä ja syvyyttä.

Sai miettimään elämää ja etenkin viime kuukausia. Jotain oli nyt mennyt oikein. Sillä siinä hetkessä; juuri siinä, jossa hän oli; oli jotain uutta, yllättävää. Tapahtui se syksyn viimeisen hellepäivän iltana: tasapaino saavutettu. Hyvältä. Nainen lauloi hänen korvaansa sanat, joita ennen hän asetti itsekin muutaman. Niistä merkitys hetkelle, jona pilvet olivat syksyn punassa.

Olkoon huominen lokakuu pitkä ja harmaa. Ei vielä ollut siinä hetkessä. Siispä stressi hetkeksi; nautitaan näistä tasapainon, onnen hetkistä rauhassa. Laitetaan biisi repeatille. Antaa hetken vielä olla tässä, kun ei niitä aina ole. Kun kuitenkin aina on elämä laina.

Posted by hurraakerkko

Vastaa