Tarkastelussa William Gibsonin Neurovelho
William Gibsonin Neuromancer (1984) eli Neurovelho on yksi scifin virstanpylväistä. Sen sivuilla syntyi kyberpunkin tyylilaji ja uusi virtuaalinen ympäristö nimeltä kyberavaruus.
Muistan lukeneeni Neurovelhon peruskoulussa ja etenkin sen, miten en tajunnut siitä hölkäsen pölähtävää. Tieteisseikkailu oli vaikeaselkoinen lukuelämys yläasteikäiselle, jolle jäi ainoana mieleen hahmo nimeltä Suomalainen sekä termi ‘sininen orgasmi’.
Sivuston teknoinnovaatioskifistely-teemavuoden kunniaksi on siis otollinen aika kaivaa uudelleen esiin tämä kyberpunk-tyylilajin Raamattu, joka nousi yhdeksi tieteiskirjallisuuden vaikutusvaltaisimmista teoksista.
Hypätään uudelleen bittivirtaan.
Keinoelimiä, tekoälyjä ja virtuaalielämää
Datacowboy eli hakkeri Case on kunnian päiviensä jälkeen ajautunut rappiolle. Jäätyään kiinni pomoltaan varastamisesta Caselle on aiheutettu hermostovaurio, minkä takia hän ei enää pysty liikkumaan kyberavaruudessa.
They damaged his nervous system with a wartime Russian mycotoxin. Strapped to a bed in a Memphis hotel, his talent burning out micron by micron, he hallucinated for thirty hours. The damage was minute, subtle, and utterly effective. For Case, who’d lived for the bodiless exultation of cyberspace, it was the Fall.
William Gibson: Neuromancer
Case etsii edes osittaista parannuskeinoa, mutta sen sijaan elämä pyörii vain huumeiden ja vaarallisten hanttihommien ympärillä.
Yllättäen Case saa mahdollisuuden aloittaa alusta, kun salaperäinen Armitage tarjoaa hänelle keikkaa, josta palkkioksi saa elimistön täyshuollon ja uudet hakkerilaitteet.
Avukseen Case saa muun muassa razor girl Mollyn, kynsien alle asennetuin teräaseiden ja muin lisäosin varustetun taistelukoneen. Ensimmäisenä tehtävänä on varastaa ROM-moduli (vähän niinkuin mikrosiru), jonka sisällä tekoälymuodossa asustaa edesmennyt datacowboy The Dixie Flatline.
Oikeiden ihmisten ja tekoälyjen muodostaman oceanselevenin varsinaisena tehtävänä on Tessier-Ashpoolin supertekoälyn osien hakkerointi ja sulauttaminen yhdeksi.
Kyberseikkailun aikana maalaillaan ankeaa teknodystopiaa, ja niin Casen ja lukijankin haasteena on pysyä kärryillä rinnakkaisulottuvuuksien ja keinoälyjen todellisuudesta. Pikku hiljaa kaiken takaa paljastuu salajuonien ja tekoälyjen verkosto – ja mystisen Neurovelhon luonne.
Gibsonin uraauurtava esikoinen
Neurovelho ei kuulemma ole Gibsonin paras kirja mutta ehdottomasti tärkein. Eikä Gibsonin esikoisteostakaan voi kömpelyydestä haukkua. Toki lukuisat hahmot lukuisine aliaksineen sekä alituinen teknojargob aiheuttavat alituiseen päänpäivää, mutta kieli on rikasta ja juoni etenee vauhdikkaasti. Tessier-Ashpoolia valloittaessa meininki kiihtyy niin, että lukijallakin pulssi nousee.
Hahmoilla on omat puhetyylinsä, jotka ainakin alkuperäiskielellä erottuvat persoonallisina. Chibalaiset hahmot puhuvat melko lyhyesti ja niin, että lauseista saattaa pudota subjekti. The Finn on hapan vanha ukko, jonka kuvittelen harmaapartaiseksi merimieheksi. Dixie taas on hirtehinen ja sarkastinen konkari. Maelcumin jamaikalaisaksenttia en halua edes kuvitella suomeksi.
The sky above the port was the color of television, tuned to a dead channel.”
William Gibson: Neuromancer
Juoneltaan ja tunnelmaltaan Neuromancer on sekoitus Blade Runneria, The Matrixia ja Inceptionia. The Matrixin tekijät ovatkin varmasti lainanneet idean jos toisenkin Gibsonilta: niin Case kuin Keanu flippaavat itsensä aina matriisiin. Neurovelhon tosimaailman kadut ovat kuin suoraan Blade Runnerista.
Vuoden alkupuolella julkaistussa Tron: Legacy -arviossa tulikin sivuttua Neurovelhon merkitystä: kirja kuvasi kyberavaruutta ja siinä elävää tietoyhteiskuntaa. Tron taas antoi kasvot Gibsonin virtuaalitodellisuudelle. Ei tarvitse Velhon ideoita paljoakaan venyttää löytääkseen sosiaalisen median synnyinsijat teoksen sivuilta.
Teoksen rinnastaminen elokuviin on kohdallaan siksi, että se on hyvin visuaalinen. Vaikka Gibson ei käytä puolta tekstistä maisemien kuvailuun, maailma kuvastuu lukijalle välittömästi saasteisena ja sateisena varjona, jota vain neonsävyiset loistevalot leikkaavat. Freeside taasen on eteerinen sinisten koodirivien ja tähtisumun muodostama putki, jossa painovoima on vieras käsite.
Cyberspace. A consensual hallucination experienced daily by billions of legitimate operators.”
William Gibson: Neuromancer
Neurovelho viimeinkin valkokankaalle?
Neurovelhoa on moneen otteeseen yritetty tuoda valkokankaalle, mutta virittelyt ovat aina lopulta kapsahtaneet katajaan. Teknologia on ainakin sillä tasolla, että visuaaliset vaateet täyttyvät. Neuromancer – The Movie voisikin toimia loistavasti 3D:nä.
Tunnelin päässä näkyy valoa. Parin viime vuoden aikana Neuromancer-elokuva on alkanut ihan oikeasti konkretisoitua, ja kuvausten onkin vihdoin ja viimein määrä alkaa ensi vuonna.
The film will be a Canadian-European co-production with principal photography occurring in Canada, Istanbul, Tokyo, and London. Work on the visual effects has already begun, with an anticipated start date in the first quarter of 2012.”
Seven Arts Pictures 2/2011
Joseph Kahnin sijaan elokuvan ohjaajaksi on tiettävästi valittu Cuben ohjaaja Vincenzo Natali. En ole Cubea nähnyt, mutta kovasti hehkuttavat. Natalilla pitäisi siis olla tarvittavaa kokemusta synkeästä skifistelystä. Leffaprojektin budjetin arvioidaan olevan varteenotettavat 60 miljoonaa dollaria.
Olen aiemmin maininnut, miten tapaan visualisoida lukemieni kirjojen tapahtumat päässäni. Valitsen siis kirjojen hahmoiksi milloin mistäkin tuttuja kasvoja ja mielessäni rakennan tapahtumapaikat heidän ympärilleen.
Tron-huuman jälkimainingeissa kuvittelin Mollyn aina Quorran näköiseksi tappajaneitokaiseksi. Huhun mukaan Mollya esittäisikin Milla Jovovich, joka varmasti sopii toimintajuttuihin Olivia Wildea paremmin.
Mutta kuka esittää päähenkilö Casea? Lukiessani kuvittelin datacowboyn Christian Balen näköiseksi, mutta monella sivulla on huhuttu Hayden Christensenin napanneen roolin.
Christensen teki oivaa työtä Star Wars Episode III:ssa, mutta silti suhtaudun valintaan vähän skeptisesti. Onko mies vielä tarpeeksi vanha/kypsä esittämään Casea? Star Warseissa hän oli vielä vähän teiniosastoa, enkä ole sen jälkeen miehestä oikeastaan mitään kuullut. Casen pitäisi olla vähän piikikkäämmällä tavalla aggressiivisempi – siksi Bale olisi oivallinen valinta.
Myös Chris Pinen nimi on mainittu, mutta hänestä ei ole mitään henkkoht kokemuksia. Christensenin tapaan hänkin on esittänyt scifi-maailman merkkihenkilöä, kapteeni James T. Kirkiä viimeisimmässä Star Trek -elokuvassa.
Joka tapauksessa, en usko elokuvan kärsivän vähän vähemmän tunnettujen kasvojen kiinnittämisestä päärooleihin. Kunhan Casea esittää joku oikeasti vakava ja vähän uhkaavakin tyyppi.
Suurelle yleisölle Neuromancer saattaa mennä vähän niche-osaston puolelle, mutta tieteiskirjallisuuden ystävien ei teosta sovi sivuuttaa.
Teos on edelleen relevantti, sillä se ei kompastunut sudenkuoppaan, johon niin monet futuristiset kirjat ja elokuvat putoavat: visiot sidotaan liiaksi nykyhetkeen. Gibsonin ideat tuntuvat kaikessa hulluudessaan jopa realistisilta; sellaisilta, että ne voivat vielä joskus hyvinkin tapahtua – jos eivät vielä ole.
Onko Neurovelho-elokuvalle kysyntää?
Samalla on pakko pohtia, onko tulevalla elokuvaversiolla mitään erityistä annettavaa. Neurovelho on intensiivinen ja älykäs, ei popkornia mässyttäville massoille suunnattu väkivaltainen toimintaseikkailu.
Tron: Legacy ja The Matrix ovat kuitenkin osoittaneet, että virtuaaliulottuvuusleffoja voidaan edelleen tehdä onnistuneesti. Toisaalta taasen Legacy saattoi omia osan Neuromancerin kyberavaruusmarkkinoista. Neurovelho on myöskin Disney-leffaa ryppyotsaisempi, eikä välttämättä siksi sovi yhtä suurelle yleisölle. Kohderyhmänä on siis Ghost In The Shell -animemestariteoksen ystävät ja tietysti Blade Runner -fanaatikot.
Blade Runnerin tarina jatkuu?
Vielä yksi hidaste Neuromancer-leffalle löytyy: jääkö se historian saatossa jalkoihin, kun Ridley Scott tehtailee Blade Runnerille jatko-osaa? Onko into jo muutenkin hiipunut, kun Neurovelho-kirjan julkaisemisesta on kulunut melkein 30 vuotta?
Entä mitenkäs käy tuon Blade Runner -jatko-osan? Harrison Fordin tähdittämä Blade Runner (1982) on oman yleisönsä suuri Graalin malja, jonka ikonisuuden myötä mahdollisella jatko-osalla on vastassaan yhtä mahdottomat ennakko-odotukset kuin Star Warsien prequel-trilogialla.
Niinpä Blade Runner II tai mikä leffa tuleekaan nimeltään olemaan ei vaan millään voi nousta vaalitun ykkösosan tasolle. Se voi olla hyvä, muttei siltikään voi muuta kuin epäonnistua.
Blade Runnerin itsenäisen kakkososan sijaan voisikin olla mielenkiintoista nähdä Philip K. Dickin alkuperäisteokseen tiiviimmin perustuva filmatisointi tarinasta Do Androids Dream Of Electric Sheep?
Mistäkö tämä toive syntyi? No arvatkaas, mikä kirja tällä hetkellä on lukusessa…
3 comments