Britney Spears Suomessa – pakko nähdä! Mutta onko kohutun pop-prinsessan uran kulta-aika jo ohi?
Yleisö villiintyy, kun pääesiintyjän saapumista mittaava kello laskee nollaan. Hetken odotus, ja lavarakennelman päällä olevalla videokankaalla alkaa pyöriä video, jossa laulajatar yrittää karata aseistetuilta jahtaajiltaan. Videon päättyessä kangas avautuu – ja esiin liukuu the one and only Britney Spears.
Pakko myöntää, että itsekin innostuu. Olenhan parin sadan metrin päässä yhdestä maailman myydyimmistä naisartisteista. Toki innostukseni kalpenee takanamme istuvien teini-ikäisten superfanien rinnalla. Jo ennen keikkaa kolmikko oli omien sanojensa mukaan saamassa paniikkikohtauksen. Ja hei, “kelatkaa, että just nyt se on tuolla takahuoneessa laittamas kaikkii mikkei kiinni ja kaikkee!” Kolmikko on hyvä kontrasti edessämme istuvaan mummoon, joka tympääntyneenä pitää sormia korvillaan Britneyn pop-rallien kajahtaessa ilmoille.
Konsertin aloittavan Hold It Against Me -biisin ensimmäisen kertosäkeen kohdalla Britney astuu hissimäisesti laskeutuvalle platformille, joka kuljettaa hänet lavarakennelman alatasolle. Britneyn viime vuosien tuotanto ei erityisemmin sytytä, mutta Areenan täyttyessä valoilla ja bassojytinällä kaikki tuntuu maagisesti toimivan – aivan kuin olisimme jättimäisissä trance-bileissä. Jopa monotoninen Will.i.am-kollaboraatio Big Fat Bass kuulostaa todella iskevältä klubihitiltä.
Pieniä pettymyksiä, jotka pian unohtuvat
Jo ensimmäisen kappaleen aikana selviää kaksi asiaa, jotka pitävät kutinsa loppuillan ajan. Ensinnäkin Britney laulaa tavalleen uskollisesti playbackinä.
Lisäksi esiintyjän tanssiliikkeet jättävät toivomisen varaan. Harvoinhan laulajat vetävät yhtä hyvin kuin taustatanssijansa, mutta Britney tuntuu vetävän kaikki muuvssit aina “vähän sinnepäin”. Ei Britney huonokuntoiselta vaikuta tai muuten tipu tahdista. Päinvastoin hän on oikein freesissä kondiksessa. Tuntuu vaan, että kaikki koreografiat voisi vetää särmikkäämmin, seksikkäämmin, omistautuneemmin. Noh, ehkä Britney haluaa näyttää esimerkkiä yleisölle, jossa on myös lapsia, ja siksi jättää hoochaamiset vähemmälle.
Lievästä energianpuutteesta huolimatta on mahdoton kiistää Britney Spearsin vetovoimaa. Kun Britney on lavalla, huomio keskittyy vain ja ainoastaan häneen. Femme Fatale -kiertueen päähenkilössä on karismaa, joka ei hautaudu suureellisen shown alle.
Ajoittain tuntuu, että Britney jäisi vähän etäiseksi yleisölleen. Biisien välillä kuitenkin tulee perinteistä yleisönhuudatus-shoutoutia tyyliin “I Love Helsinki! Are you having a good time!?” Välillä Britney hymyilee kera sen tyttömäisen kikatuksen, joka on tuttu jo artistin teinivuosien esiintymisistä. Tallella on myös Britneylle ominainen kipitystyyli, sellainen jolkottelu lavan laidasta toiseen.
Where is Femme Fatale?
Ei ole yllätys, että biisilista koostuu pääosin uusimpien pitkäsoittojen kappaleista. Väliin ripotellaan vanhoja “klassikoita”, kuten Baby One More Time ja Boys (Remix). Nykyajan ikivihreät antavat tarttumapintaa meille, jotka olemme sivuuttaneet Britneyn tuotannon välillä In The Zone – Femme Fatale.
Jokseenkin odotetusti varmasti tuhanteen kertaan esitetyt suurhitit on tuunattu uuteen uskoon. Biisejä on varmasti tuunattu siksikin, että koko setti pysyy linjassa, eikä konehumppaa rikota pop-irtsareilla.
Piece Of Me – yksi rouvani lemppareista – typistyy vain puoleentoista minuuttiin, eikä muitakaan oldies but goldieseja turhaan venytetä. Eniten remiksaamisesta kuitenkin kärsii keikan loppupuolella esitettävä Toxic, joka on modattu lähes tunnistamattomaksi – jousivingutusten sijaan ralli onkin tummaa klubijytinää, kuin perussinkkulohkaisun se-kuudes-remix-versio.
Show’n puolesta show on todellakin show. Laulu- ja tanssirevyytä saavutaan vetämään milloin egyptiläistyylisellä kaleerilla, milloin jeepillä. Lavashow ottaa paljonkin mallia Lähi-idän suunnalta koristeineen ja asuineen – ja kuullaanpa yhdessä biisissä jopa häivähdys kreikkalaisen Vangeliksensoundeja. Erityispropsit myös valoshowsta, joka keikan edetessä kohti maalia yltyy aina vain intensiivisemmäksi ja mahtavammaksi.
Suuren lavarakenteen yllä on tosiaan videokangas, jolla esitetään semitarinallisia videopätkiä biisien välissä ja välillä taustaklippejä itse biisien aikana. Esimerkiksi Will.i.am käy räpäyttämässä screenin välityksellä.
Lavarakenteen laidoillekin on asennettu kankaat, joille heijastetaan lähikuvaa esityksestä. Kankaat ovat surkean pienet, joten on melko lailla yhdentekevää katsooko esitystä screenin välityksellä vai suoraan lavalla. Lisäharmiksi kankaat on asennettu epäkäytännöllisen korkealle, jolloin katseen siirtäminen screenistä lavalle vie paljon kullanarvoista Britneyn perään kuolaamiselle tarkoitettua aikaa.
Välipalat biisien lomassa kertovat jonkinlaista tarinaa, jossa Dressmann-mainoksesta repäisty parransänkiäijä puhuu mikrofonin välityksellä puoliksi itselleen, puoliksi Britneylle. Hän on nimittäin mies konsertin alussa nähdyn takaa-ajon takana, ja ilmeisesti on pahat mielessä – vaikka koko ajan vihollisensa viettelevyyttä kehuukin.
“This ends today, this ends now, my Femme Fatale”, Dressmann-äijä toistelee alituiseen. Tarinan loppukohtauksessa Britney saapuu äijän kotipesään, tappaa tämän ja lähtee pois ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Relevanssi ja etenkin yhteys lavashowhun jäävät mysteeriksi.
Hit Me Baby One More Time
Vaikkei audiovisuaalisessa “kerronnassa” kummempaa draamankaarta olekaan, tunnelma Hartwall Areenalla tiivistyy ja tiivistyy.
Toki yleisö hurraa ja aplodeeraa jo alusta asti, mutta biisi biisiltä atmosfääri käy intensiivisemmäksi ja intensiivisemmäksi – katsomossakin noustaan tanssimaan laservalosateessa ja bassot värisyttävät salia kuin maanjäristys. Kourallinen yleisöstä pääsee lavallekin bilettämään.
Keikan kohokohtiin kuuluvat muun muassa Trouble For Me– ja Lace & Leather -biisien vedot. Keikan päättävä ‘Till The World Ends eskaloituu mahtipontiseksi ja kohtalokkaaksi showstopperiksi, kun LED-valopukuun pukeutunut Britney vetää päälleen jättimäiset enkelinsiivet, kohoaa hissisysteemein korkealle lavan yläpuolelle ja hukuttautuu valtaviin tähtisadepyroihin. Komea loppuhuipennus viihdyttävälle keikalle.
Oops… I was dirty again!
Palatakseni seksikkyysaspektiin, joka esityksestä jäi vähän uupumaan: Britney näyttää hemmetin hyvältä ja viihtyy melko paljastavissa pukimissa.
Ulkonäkö ei kuitenkaan automaattisesti korreloi ihmisen seksikkyyttä. Unohtunut on esimerkiksi Toxic-, Boys– ja My Prerogative -musavideoiden viettelevä hoochie-keikistely.
Kehtaanko myöntää, että yksi parhaista esityksistä on Lace & Leather? Esityksen aikana yleisöstä vedetään lavalle mies, jolle Britney tanssijoineen tarjoaa sylitanssin. Vaivaantuneen albiinoäijän sijaan huomion varastaa strategisesti sijoiteltu kamera, jonka ainoa funktio on ottaa alakulmasta lähikuvaa Britneyn pystyssä olevasta takamuksesta. Lisää tällaista!
Joku voisi nyt ilkikurisesti kuittailla siitä, että kuolaan jonkun Britney Spearsin perään. Totuus on kuitenkin se, että Britneyllä on ollut suuri merkitys sukupolvemme nuoruusvuosina. Yläasteella ja lukioaikaan Britney oli kuumaa hottista, ja uudet musavideot olivat aina oma kohokohtansa kaikille teinipojille, jotka eivät kuunnelleet Voivodia. Hormonit hyrräsivät satasta Britneyn nojatessa eteenpäin Crazy-videossa.
Britneyn musiikista ja pop-tähden henkilökohtaisesta imagosta voi olla monta mieltä, mutta ikonin asemaa ei voi kiistää. Hän on yksi aikakautemme vaikutusvaltaisimmista pop-artisteista, ja ainakin itse myönnän tykkääväni monestakin biisistä. Mutta mikä tärkeintä, tähtisateen räiskyessä ja enkeli-Britneyn noustessa yllemme avautuu yleisölle suuri filosofia pop-musiikin voiman takana: “Keep on dancing ’till the world ends.”
1 comment