Hiipivä Kerkko Piilotettu Valkama -teaser vuodelta 2008 (+video)

Kerava Nikkari lukio
Keravan Nikkarin lukio abileffa vuodelta 2002 uusissa kuosissa.

Muutaman päivän kuluttua blogissa julkaistaan 10-vuotisversio vuoden 2002 kulttimaineeseen nousseesta abileffasta Hiipivä Kerkko Piilotettu Valkama. Kyseessä on uudistettu versio korjaillun ääniraidoin, uusin efektein ja huolellisemmin leikattuna.

Suuri osa juhlaversion työstä tehtiin kuitenkin jo vuonna 2008, jolloin sain siirrettyä VHS-kopion tietokoneelle. Vuoden 2008 The New Cut sisälsi paljon uudistuksia originaaliin verrattuna, ja pian blogissa julkaistava synttäriversio jatkaa remix-työtä.

Äidyin HPKV:n ensi-iltaan valmistautuessani lueskelemaan vanhoja blogikirjoituksiani, sillä muistin joskus kirjoittaneeni tuotantopäiväkirjaa abileffan tekemisestä – retroaktiivisesti vaivaiset neljä vuotta kuvausten jälkeen. Pölyttyneitä kirjoituksia selatessa sainkin huomata, että tulin haaveilleeksi uudesta leikkauksesta useampaankin otteeseen julkisesti. Nyt on siis haaveita tehty myös todeksi pariinkin otteeseen.

Jätin vuoden 2008 version julkaisematta nettiin, mutta samaan syssyyn tekemäni teaser-videon tulin YouTubeen ladanneeksi. Mehutetaanpa siis tulevaa ensi-iltaa kaivamalla vanha lyhäri arkistosta. Tuotantomuisteloa luvassa ensi-illan yhteydessä. Stay tuned!

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.