Cult Sure: Mitä tapahtui Chelsea Fieldille?

Chelsea Field Teela Masters of the Universe
Chelsea Field Teela Masters of the Universe

Chelsea Field on yksi lapsuuteni vakioruutukasvoista

Chelsea Field on yhdysvaltalainen näyttelijä, jonka uran kulta-aika ulottui 1980-loppupuoliskolta ’90-luvun alkuun. Suureksi tähdeksi häntä ei ehkä voi kutsua, mutta hänet on moneen otteeseen nähty aikakauden supertähtien vastanäyttelijänä.

Fieldin ensimmäinen – ja kenties tunnetuin – elokuvarooli oli Dolph Lundgrenin esittämän He-Manin aisapari Teelana sotiminen lelusarjaan perustuvassa elokuvassa Masters Of The Universe. Omalla kohdalla lämpimimmät Field-muistot ovat kuitenkin maanläheisemmästä teoksesta, draamasarjasta Satakielet (Nightingales), jossa Field esitti päähenkilö Samanthaa.

Lyhytikäiseksi jäänyt Spelling-tuotanto kertoi sairaanhoitajiksi opiskelevista nuorista naisista, jotka asustivat samassa asuntolassa. Sekalaisessa porukassa oli yksi kiintiöhissukka, yksi kiintiötummaihoinen, yksi kiintiöhoratsu – ja yksi todistajansuojelussa salanimellä esiintyvä irma, jotta sairaalasarjaan saatiin vähän rikosjännärielementtejä.

Samantha, lempinimeltään Sam, heitti opiskelujen ohella tanssijakeikkaa (Field aloitti uransa tanssijana) ja taisteli saadakseen takaisin viisivuotiaan tyttärensä. Sam oli joskus nuorempana ryypiskellyt vallan vai vetänyt huumeita, ja siksi luovuttanut tytön huoltajuuden omalle äidilleen, tullakseen aikuistuttuaan katumapäälle.

Tämän lisäksi Field on nähty Mickey Rourken vastanäyttelijänä elokuvassa Harley Davidson ja Marlboro-mies. Field vilahtaa myös toimintaklassikko Commandossa Arnold Schwarzeneggeriä Val Verdeä kohti hyysäävänä lentoemona. Ja onpa hän tehnyt yhteistyötä jopa oman Rennymme kanssa kauhuleffa Prisonin naispäähenkilönä.

Mutta mitä tapahtui sittemmin Chelsea Fieldille? Kummallisena yhteensattumana hän on tätä nykyä naimisissa toisen lapsuuteni tv-sankarin, Scott Bakulan, kanssa. Bakula tähditti scifi-sarjaa Aikahyppy, jossa hänet nähtiin ajan halki poukkoilevana tietelijänä, jonka nimi – kas kummaa – oli SAM!

Olletikin pariskunta tutustui vuonna 1994 julkaistua A Passion To Kill -nimistä eroottista trilleriä kuvatessa. Liitto onkin kestänyt kiitettävän pitkään, mutta onko ihme – ainakin suhde lähti liikkeelle erittäin intohimoisissa tunnelmissa.

PÄIVITYS: Vuodesta 2017 lähtien pariskunta on jatkanut myös yhteistyötä rikossarjassa NCIS: New Orleans.

3 comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.