Klassinen sankaruus on nykypäivän Hollywoodissa vaikeaa
Ei riitä, että hyvis pukeutuu valkoisiin ja pahis mustiin, vaan tätä nykyä sankarikin on moraalisesti rappeutunut henkilö, joka on valmis joustamaan etiikkansa suhteen. Toisaalta myös rikollinen voi olla sydämellinen ja samaistuttava.
Tribuuttina näille harmaan alueen hahmoille valitaan nyt hyvien pahisten ja pahojen hyvisten TOP 10.
Digilluusio palaa kesälomalta perinteikkään elokuvallisissa tunnelmissa. Valittuamme sekä elokuvahyvisten että –pahisten topkympit on nyt aika koostaa lista elokuvahahmoista, jotka eivät ole täysin hyviä eivätkä täysin pahoja. Nyt jos koska on pop valita elokuvan päähenkilöksi kultaisella sydämellä varustettu rikollinen tai korruptoitunut poliisi!
Varoituksen sanana todettakoon, että edellisten hahmogallerioiden tapaan listan painotus on action-painotteisissa elokuvissa nähtävissä hahmoissa.
Kuten vuoden takaisen hyvislistan yhteydessä tulikin mainittua, elokuvan päähenkilö ei aina välttämättä ole hyvis vaan antisankari, jolla on puutteita ja samantyyppisiä piirteitä kuin pahiksella, mutta joka kuitenkin toimii katsojalle tai lukijalle samaistumisen kohteena. Samalla perinteiset rahaa ja valtaa hamuavat pahikset ovat saaneet inhimillisiä piirteitä, kuten lähimmäisenrakkaus tai jopa armo. Michael Mannin ja Christopher Nolanin elokuvat ovat täynnä tällaisia yin-yang-hahmoja.
Loistoesimerkiksi pahasta hyviksestä voidaan nostaa 007-agentti James Bond. Etenkin Daniel Craigin esittämänä Bond on aggressiivinen ja impulsiivinen öykkäri, mutta onhan brittiagentilla jo Sean Connerynkin aikoihin ollut rankkoja seksistin taipumuksia.
Toki voisimme teoretisoida elokuvallisista moraalikäsityksistä vaikka kuinka kauan. Älkäämme kuitenkaan enää haaskatko aikaa vaan sukeltakaamme maailmaan, jossa hyvän ja pahan rajapinta on veteen piirretty viiva. Tässä on Digilluusion TOP10 hyvää pahista ja pahaa hyvistä, olkaa hyvä.
10. Mace Windu / Qui-Gon Jinn (Tähtien Sota: Episodit I-III, 1999-2005)
Tähtien Sotien ensimmäiset episodit ovat hyvästä syystä huonossa maineessa. Dramaturginen potentiaali lässähtää digitehostemässäilyyn, lapselliseen tarinankerrontaan ja jäykkään ohjaukseen. Tämän hukatun potentiaalin ansiosta listalle nousee kaksi hahmoa epäonnisista Star Wars -etkoista.
Jedimestari Mace Windua ja Qui-Gonia yhdistää onton käsikirjoituksen läpi hohkaava mulkkuus. Qui-Gonin heikkoja sosiaalisia taitoja sivusin jo vuoden alussa julkaistussa Pimeä Uhka -arvostelussa, mutta riittää sanottavaa Mace Windustakin.
Windu on varmasti yksi aggressiivimmista jediritareista. Kautta etkotrilogian hänen tehtävänään on mulkoilla kaikkia epäluuloisesti ja dissata mielipiteitä, jotka eivät sovi yhteen hänen omiensa kanssa.
Moinenhan on arkipäivää Windua esittävälle Samuel L. Jacksonille, mutta aikamme hienoimman huutajan lahjat valuvat hukkaan neuvostossa istuessa ja Anakinia tylyttäessä. Windun Episodi III:n repliikeissä, jotka koskevat galaktista vallankäyttöä, olisi ollut selvää potentiaalia siihen, että Windu kääntyy Pimeälle Puolelle haluten itse keisariksi keisarin paikalle.
Päivitys 5/2017: Windu pääsee sentään pilaamaan bileet sen verran coolisti, että se oli noteerattava yhtenä TOP40 Star Wars –suosikkikohtauksistani.
9. Bob Morton (RoboCop, 1987)
Lähitulevaisuuteen sijoittuva RoboCop karrikoi 80-lukulaista juppiyhteiskunnan kulta-aikaa, keulakuvanaan OCP-yhtiön nousukas Bob Morton. Kun vanhemman työntekijän luoma robottipoliisi osoittautuu vialliseksi, Morton on heti haaskana paikalla esitelläkseen oman versionsa Detroitin superpoliisista.
Mainetta ja mammonaa jahtaava Morton voidaan kuitenkin lukea siinä mielessä hyvikseksi, että hän on mies RoboCopin takana ja tarinan pahiksen vihamies. Hän on samalla mulkvisti ja suuri hengenpelastaja. Paikan tällä listalla Miguel Ferrerin esittämä Morton saa kiitos kyseenalaisen etiikkansa ja edustamansa juppistereotypian.
8. Kenraali Francis X. Hummel (The Rock – Paluu helvettiin, 1996)
The Rock – Paluu helvettiin on yksi kaikkien aikojen toimintaleffasuosikeistani.
Salaisissa tehtävissä menehtyneiden sotilaiden etua ajava kenraali Hummel valloittaa Alcatrazin vankilan kiristääkseen valtiolta oikeutta.Kun terroristeiksi alkaneiden solttujen perään usutetaan Sean Connery ja Nicolas Cage, on Hummelin päätettävä, mihin asti hän on valmis menemään saadakseen kuolleille kunnioitusta.
Lopulta oikeamielisyys kostautuu, kun Hummelin ahneet alaiset kääntyvät johtajaansa vastaan.
The Rock on komeine kuvauksineen ja patrioottisine musiikkeineen takuuvarmaa Michael Baytä ajalta ennen kuin Michael Bay oli vain ärsyttävä tehosteilla ja kliseillä ratsastaja. Suosittelen elokuvaa kaikille nonstop-actionin ja Sean Conneryn ystäville.
7. Trinity & Bambino (Nimeni on Trinity & Trinity ratsastaa jälleen (1970-71)
Komediallisten italotoimintaleffojen sankarit Terence Hill ja Bud Spencer esittivät suosituimmissa yhteisissä elokuvissaan eripuraisia veljeksiä, jotka rikollisista aikeistaan huolimatta päätyvät aina auttamaan matkoillaan vastaantulevia sivullisia.
Älyttömien joukkotappeluiden ohella viihdyttävintä elokuvissa on veljesten välinen kemia. Bambino ärsyyntyy kaikista Trinityn puuhista, mikä tietysti vain innostaa jälkimmäistä aukomaan päätään entisestään. Tiukan tilanteen tullen veljekset puhaltavat kuitenkin aina yhteen hiileen.
6. Al Pacino (mm. Scarface, Heat – Ajojahti)
Al Pacino ansaitsee paikan tällä listalla omana itsenään esiinnyttyään ah niin kovin monessa leffassa korruptoituneena tai muuten vain kusipäisenä viranomaisena.
En ole suuri Pacino-fani, mutta on pakko kehua hänen tapaansa ottaa haltuun äijänrähjähahmoja, jotka yleensä osaavat hommansa paremmin kuin kukaan muu, mutta työn ulkopuolella arki ei olekaan niin hääppöistä.
Clint Eastwoodin, Bill Murrayn ja Jack Nicholsonin tapaan Pacino on synnynnäinen lahjakkuus mulkeroiden esittämisessä. Monet hänen rooleistaan ovat ironisesti niin epämiellyttäviä persoonia, että niistä on pakko tykätä.
Toki Pacino loistaa Kummisetä-trilogian päähenkilönä ja on kovassa vedossa rikosdraamoissa Heat, Scarface ja Insomnia. Omalla kohdalla draamallisemmista elokuvista iskee Naisen Tuoksu, jossa itsesäälissä rypevä ex-solttu Frank Slade lähtee nuoren avustajansa kanssa viimeiselle hurvittelureissulle ennen itsemurhan suorittamista.
5. Agentti Johnson & erikoisagentti Johnson (Die Hard, 1988)
Lisättyäni Hans Gruberin kahden vuoden takaiseen pahislistaan ja John McClanen vuoden takaiseen hyvislistaan joku voisi nurista topkymppieni yksipuolisuudesta. Silläkin uhalla on pakko ammentaa action-klassikon hahmogalleriasta jälleen kerran.
FBI:n agentti Johnson ja erikoisagentti Johnson (ei sukua keskenään) saapuvat auttamaan ja johtamaan paikallisia poliisivoimia, joten teknisesti kaksikko on hyvien puolella. Heidän tyylinsä ei kuitenkaan miellytä ketään muuta kuin Nakatomi Plazan pilvenpiirtäjään linnoittautuneita terroristeja, jotka ratsastavat agenttikaksikon huonoilla ratkaisuilla.
Toistuva läppä kahdesta Johnsonista on epäolennaisuutensa ansiosta yksi Die Hardin hupaisimmista pikkugageista. Vitsin nerokkuus piilee siinä, ettei asiaa tuoda esille liikaa. Vitsi ei kulu puhki, vaan tulee fiilis, että asia nyt vaan on niin, että meillä on sama nimi.
Lue myös: Top 10 kuolemaa Die Hardissa
4. Kissanainen (Batman Returns, 1992)
Kyllähän Anne Hathaway esittää Kissanaista kelvollisesti tuoreessa The Dark Knight Rises -leffassa, mutta esitys kalpenee Michelle Pfeifferin esityksen rinnalla ihan kybällä. Batman Returnsin Catwoman on huomattavasti vivahteikkaampi ja syvällisemmin esitelty, kun taas DKR:ssa ei Kissanaista paljoakaan taustoiteta.
Lisäksi Pfeiffer on roolissa sata kertaa hotimpi kuin Hathaway (joka toki myöskin on erittäin easy on the eye).
Pfeifferin esittämä Selina Kyle on sihteerinhissukka, joka pomonsa kuolettavasta hyökkäyksestä selviydyttyään muuntautuu ambivalentiksi kostajaksi. Selina haaveilee normaalista elämästä Bruce Waynen kanssa, mutta on kuitenkin niin rikki, ettei voi unohtaa pomonsa tekoa (kuten kohtalokkaassa tanssiaiskohtauksessa todetaan), ja koston tiellä tarkoitus pyhittää keinot…
3. Harry Callahan (Dirty Harry, 1971)
Kuten jo tuli todettua, Clint Eastwoodilla on hienosti hallussa kovapintaisten ja epäsosiaalisten hyvisten esittäminen. Näistä ikonisin on ehdottomasti etsivä Harry Callahan, joka on aina valmiina jakamaan oman käden oikeutta San Fransiscon rikollisia jahdatessaan.
Ensimmäisessä Likaisessa Harryssä avoimesti rasisti Callahan turvautuu jopa kidutukseen saadakseen syyllisen tunnustamaan. Moiset metodit johtavat luonnollisesti skismoihin kaupungin pomojen kanssa, vaikka Harry puolustaa tekojaan halullaan puolustaa rikosten uhreja. Elokuva luotaakin mielenkiintoisella (ja raadollisella) tavalla oikeusjärjestelmää ja rikollisten oikeuksia.
Elokuvahistorian viileimmän poliisin coolius kiteytyy klassikkokohtaukseen, jossa Harry estää pankkiryöstäjien paon. Hodaria mutustava Harry kävelee kylmän rauhallisesti kohti loukkaantunutta rikollista, esittelee Magnum-asettaan ja kysyy, miten on onnen laita.
Lue myös: Stallonen Cobra-elokuvan monet eri versiot
2. Jules Winnfield (Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta, 1994)
Palkkatappaja Jules Winnfield on lompakkoaan myöten Bad Mutherfucker. Teräväsanainen mafian palkollinen pelottelee vihollisiaan siteeraamalla Raamattua intensiteetillä, jota edes Julesin jatkuvasti viljelemät pop-kulttuuriviittaukset (“Hey, that’s Kool and the Gang…”) eivät vähennä.
Selviydyttyään aisaparinsa Vincentin kanssa yllätyksellisestä luotisateesta vahingoitta Jules kokee henkisen herätyksen, joka saa hänet pohtimaan suhdettaan Jumalaan ja kanssaihmisiin. Vältettyään kuoleman kuin ihmeen kaupalla hän päättää pistää pillit pussiin ja lopettaa mafiakeikat. Ennen vapaaherraksi heittäytymistä pitää tietenkin suorittaa keikka kunnialla loppuun – ja syödä aamiaista.
Jackson oli Pulp Fictionin ilmestyessä vielä verrattain tuore kasvo Hollywoodissa, mutta mielestäni hän onkin parhaimmillaan Julesina ja Zeus Carverina vuonna 1995 julkaistussa Die Hard – Koston enkelissä. Hänen deliverynsä on molemmissa elokuvissa räjähtävän intensiivistä; niin aggressiivista, ettei katsoja voi kuin nauttia.
Lue myös: Anakronistinen musiikki Quentin Tarantinon elokuvissa
1. Hal Tucker (Cliffhanger – Kuilun partaalla, 1993)
Monille voi tulla yllätyksenä, että countdownin kärkeen ohi Dirty Harryn ja muiden ikonisten hahmojen nousee urputtava sivuhahmo vuoristolaiselokuvasta Cliffhanger. Vuoristokiipeilijä on kuitenkin Hollywood-toimintaleffojen pahojen hyvisten suuri vaiettu salaisuus, joka totisesti ansaitsee sijoituksen listalla.
Hal Tucker menettää tyttöystävänsä kiipeilyonnettomuudessa ja syyttää menetyksestä Sylvester Stallonen esittämää kaveriaan. Vihamiehet joutuvat kuitenkin yhdistämään voimansa, kun rahasaalista jahtaavat rikolliset pakottavat heidät oppaikseen vuoristossa. Tuckerin onnistuu ainakin hetkeksi unohtaa erimielisyytensä Walkerin kanssa, mutta se ei tarkoita, etteikö hän edelleen ehtisi toimia tarinan pahana hyviksenä ja riskeerata kaikkien läheistensä henget.
Tucker onkin aina paikalla, kun viattomilla sivullisilla on mahdollisuus päästä hengestään. Vaeltaessaan pitkin vuoristoa rikollisten seurassa konkkaronkka tapaa useammankin Tuckerin tutun. Tuckeria varoitetaan, että “pidä turpasi kiinni, niin ei käy mitään”. Tucker kuitenkin riistäytyy pariinkin otteeseen vangitsijoiltaan varoittaakseen tietämättömiä vaarasta. Tämähän tietysti kostautuu ja rikollisten on tapettava jokainen vastaantulija – kaikki kiitos “sankarillisen” Hal Tuckerin.
Lue myös: Top 10 biisiä Stallone-elokuvista
The battle between good and evil
Hyvän ja pahan raja on Hollywood-tuotannoissa yhä häilyvämpi, ja etenkin 80-lukulaiset yhden aatteen arkkiviholliset alkavat olla harvassa.
Vastapuolten ominaisuuksien sekoittuminen on katsojalle ristiriitainen juttu. Toisaalta on hienoa, että myös sankareilla on heikkouksia (muitakin kuin kryptoniitti) ja sisäisiä konflikteja, ja että rikollisenkin motiiveja voi ymmärtää tai pitää oikeutettuina. Toisaalta joskus turhat luonteen lisärönsyt tekevät elokuvasta turhan monimutkaisia.
Tämä lista keskittyi pitkälti toimintajännäreihin, mutta hyvän ja pahan välimaastossa elää satoja ikimuistoisia elokuvahahmoja lajityypistä huolimatta. Niinpä mikään lista ei koskaan voi kunnioittaa heitä kaikkia asiaankuuluvalla tavalla. Toivottavasti Digilluusion lista ainakin innosti miettimään omia ailahtelevaisia suosikkihahmoja.
Easter Egg: Loppukesän mielenkiintoisimpia uutisia lienee Netflixin saapuminen Pohjoismaihin. Netflix alkaa tarjota netin kautta katsottavia elokuvia ja TV-ohjelmia vuoden loppuun mennessä (huhujen mukaan Netflix aloittaisi noin 14 000 nimikkeen turvin jo lokakuussa). Palvelun hinta tullee asettumaan samalle tasolle kuin muualla Euroopassa eli noin seitsemään euroon kuussa.
11 comments