On suuren muutoksen aika. Space: Kerkko ei enää ole Space: Kerkko.
Olen viime kuukausien ajan pohtinut Space: Kerkko -blogin nimeä. Miksi pitää kiinni nimestä, joka tuli oletusarvoisena ehdotuksena palveluntarjoajalta, kun blogin alun perin keväällä 2006 perustin? Kuvastaako otsikko blogin sisältöä edes millään tavalla?
Vastaus viimeiseen on yksinkertaisesti ‘ei’. Kyseessä ei ole astronautin tai muun kuuhullun sivusto. Toki kirjoittajana on Kerkko, mutta miksi otsikko alkaa Spacella, kun verkko-osoitteessa höpötetään jotain ‘hurraakerkosta’?
Niinpä on tullut suuren muutoksen aika, sillä Space: Kerkko tunnetaan vastedes nimellä Hurraakerkko. YEAH!
Uutta nimeä pyöritellessä loogisia vaihtoehtoja oli muutamia, ja Hurraakerkon ykköshaastajana oli Digilluusio. Sosiaalisen ja digitaalisen median ilmiöitä kartoittavan Digilluusio-sarjan nostaminen jalustalle olisi voinut hyvinkin toimia ja ehkä otsikko olisi ollut helpommin lähestyttävä kuin joku kerkonhehkutusjuttu.
Tulkinnanvarainen kohtalo puuttui kuitenkin peliin.
Lounastin syksyllä koulukaverin kanssa, ja keskustellessamme blogista mainitsin hänelle mahdollisesta nimenmuutoksesta. Hän puolusti oman nimen säilyttämistä otsikossa siksi, että näin sivusto voisi toimia eräänlaisena henkilökohtaisena brändäämistyökaluna. Tiedä sitten, miten tosissaan kaveri oli, mutta heitto jäi kytemään mieleen. Pian valinta oli selvä.
Kuvastakoon uusi nimi bloggaamisen uutta aikaa ja ennen kaikkea sivuston ylläpitäjän nöyrää luonnetta.
Nimen muuttuessa myös verkko-osoitteesta tiputetaan pois wordpress-lisäke, jotta sivusto pääsee viimein kunnolla seisomaan omilla jaloillaan. Luvassa on myös ulkoasun päivitys tyylikkääseen responsiiviseen muotoon.
Sisällöllisesti tuttu nörttilinja jatkuu. Luvassa on siis vastaisuudessakin populäärikulttuuriin ja teknologiaan keskittyviä kirjoituksia, kuvia ja videoita. Kaikki huonolla huumorilla maustettuna, tietenkin.
Alkamassa on siis uusi aika pian seitsemänvuotiaassa blogissa. Muutostyöt ulkoasussa saattavat vaikuttaa artikkelien asemointiin, mutta korjailen mahdollisia fiboja lähiaikoina sitä mukaa, kun niitä bongaan.
Joka tapauksessa toivotan kaikki tervetulleeksi uudistuneelle saitille, rohkaisen dissaamaan artikkeleita julkisesti ja seuraamaan Hurraakerkon Facebook-sivua.
Vaatimattomuudesta viis – Hurraa Kerkko!
Päivitys 2021: Hurraakerkko-sivusto on päässyt jo 15 vuoden ikään. Katso video, jossa muistellaan sivuston kehitystä.