Muistelossa pop-helmi vuosituhannen vaihteesta
Vuosia sitten elettiin aikaa, jolloin Ricky Martin oli hetero ja Christina Aguilera stailattiin Playboy-malliksi. Monille se oli omalla tavallaan viatonta aikaa, mutta näille kahdelle se oli… yksinäistä.
Kun Nobody Wants To Be Lonelyn musiikkivideo julkaistiin vuosituhannen vaihteessa, Ricky Martin ja Christina Aguilera olivat popin kuumimpia nimiä. Martin oli latinorenkutusten ykkönen ja Aguilera pop-diivauransa alkutaipaleella.
Artistien tunkeminen yhdessä levytyskoppiin oli siis (ainakin levy-yhtiöiden näkökulmasta) erittäin laskelmoitu veto. Martin toisi pop-biisiin latinovaikutteita ja Aguilera esittelisi videossa alavatsaansa vakuuttaisi kappaleen loppuhuipennuksessa vahvalla äänenhallinnalla.
Näin jälkikäteen parikymppisen, paljastavassa asussa esiintyvän ylilaihan blondin saattaminen yhteen kymmenen vuotta vanhemman äijän kanssa tuntuu tosin vähän kyseenalaiselta… Mutta oli miten oli, yhteistyön tuloksena oli epäoriginaaleilla lyriikoilla mutta iskevällä kertosäkeellä varustettu tunnustus rakkaudenkaipuusta.
Tykästyin biisiin alun perin katsottuani MTV:llä esitetyn making ofin musavideon tekemisestä. Vaikka kyseessä on näennäisesti simppeli performanssivideo, se kätkee kuitenkin sisäänsä paljon erikoistehosteita.
Christina ja Ricky etsivät rakkautta autiosta, espanjalaistyylisestä kartanosta, joka ei olekaan niin jättimäinen kuin miltä näyttää. Toki monet kohtaukset tunnistaa välittömästi blue screenin edessä tehdyiksi – Hohdosta pöllittyä puutarhaa tuskin on olemassakaan – mutta esimerkiksi ikuisuuteen jatkuvat pylväskäytävät ovat huomaamattomampaa, jälkituotannossa luotua silmänlumetta.
Kuvausteknisellä rintamalla suosikkitehosteeni on kuitenkin loppuhuipennus, jossa laulajat syleilevät toisiaan pyörivällä jalustalla. Tekniikka ei ehkä kuulosta kovin erityiseltä, mutta jatkuva liike sekä puoli- ja lähikuvien välillä hyppiminen tuovat tehokasta dynamiikkaa biisin loppunostoon.
Vaikkei tarinallisesta omaperäisyydestä voi ehkä pisteitä antaakaan, video on kaikkinensa mielestäni tyylikäs.
Balladin kohokohtia
Sanoitukset ovat tosiaan melko peruspop-kamaa. Mies tarkkailee yksinäistä naista ikkunan läpi, toivoen itse olevansa tälle sopiva kumppani. Yksinäisyyttä fiilistellään sitten puolin ja toisin.
Naureskelin jo nuorempana Rickyn rikkinäinen nuoli -vertaukselle, koska se muistutti minua aina Broken Arrow -toimintaleffasta, jossa termi tarkoittaa ydinaseen kadottamisesta aiheutuvaa hätätilaa. Toisaalta kaksikon kauniin harmonisesti laulama toteamus “nobody wants to be lonely” iski kovaa, herättäen hormonimyllerryksessä riutuvan lukiolaisteinin sisällä vastahakoisen vanhanpiian.
Olen aina ajatellut biisin olevan balladi, mutta slovariksi sitä ei voi kutsua. Onkin positiivista, että biisille on löytynyt tempo ja tunnetila jostain illan viimeisen perinteisen hitaan ja klubihitin väliltä.
Biisin heikoin kohta on toisen kertosäkeen jälkeen tuleva laimea C-osa, mutta onneksi viimeinen kertsi korvaa tylsyyden välittömästi. Ricky ja etenkin Christina vetävät adlibejä antaumuksella, ja ennen viimeistä nobody wants to be lonely -heittoa uskalletaan taustalle veistellä vielä tyylikäs sähkökitaravingutus, joita kuullaan tätä nykyä harvoin pop-biiseissä. Ekstrapisteitä heruu intron alussa kuultavasta orchestra hitistä.
Nobody Wants To Be Lonely ei ehkä tunnu erityisen omaperäiseltä, mutta se muistuttaa ajasta, jolloin radioaaltoja ei saturaatiopisteeseen dominoinut monotoninen dubstep-klubihumppa. Martinin ja Aguileran äänet sopivat hyvin yhteen ja melodiassa on voimaa.
Omalla kohdalla biisin yksi tärkeimmistä meriiteistä on kuitenkin sen eräälle teinipojalle antama inspiraatio jatkaa sävellysharrastustaan.
1 comment