Englanti, Ranska, C++, HTML…
Olen kielimiehiä. Sen lisäksi, että nautin suomen tarjoamista sanaleikeistä sijamuotoineen, olen opiskellut useita vieraita kieliä. Rakastan kieltä, ja luonnollisesti toivon suuresti myös tyttäreni innostuvan maailman kielistä.
Nuoret aivot ovat tutkitusti alttiimpia oppimaan uusia kieliä, ja vieraisiin kieliin tutustuminen varhain voi tuottaa hienoja oppimistuloksia. Niinpä monet vanhemmat tuuppaavat lapsensa kielikylpypäiväkotiin heti, kun mahdollista.
Tämän kielientusiastin 4,5-vuotias tytär on kuitenkin saanut ensin opetella kunnolla oman kielensä. On ymmärrettävä oman kielen perusteet ymmärtääkseen muita, joten muut kielet seuratkoot perässä. Ehkä Taikakin olisi nyt valmis osallistumaan esimerkiksi jonkinlaiseen kielikerhoon – mikä ettei.
Mutta luettuani Brendan Koernerin artikkelin tuoreessa Wired-lehdessä (numero 21.10.) joudun toisaalta harkitsemaan, olisiko lapsen tulevaisuuden kannalta tärkeämpää päästä kielikylvyn sijasta koodikylpyyn?
Tietokoneet ovat arkipäivää niin kouluissa kuin työelämässä. Suuri osa vapaa-ajastakin kuluu netissä kirjoittaessa mukaviisaita blogikirjoituksia tai mukahauskoja sutkauksia Facebookiin. Koko maailma on digitaalinen, ja kaikilta vaaditaan teknologisten ratkaisujen – esimerkiksi käyttöliittymien toimintaperusteiden ja eri järjestelmien asetusten – ymmärrystä.
Ehkä siis olisi hyvä idea tarjota lapselle valmiudet koodin ymmärtämiseen. Ei tietenkään voi odottaa, että päiväkoti-ikäisestä sukeutuu heti C++:n mestari. Yhdysvalloissa on kuitenkin tehty useita kokeiluja, joissa jo 5-6-vuotiaat ovat onnistuneet ohjelmoimaan Java-toimintoja ilman lukutaitoa.
Ja kyllähän sitä ihan maalaisjärjellä voi päätellä, miten nokkelia pienetkin voivat olla koodin ymmärtämisessä – kaupungillakin viipottaa vaippapöksyjä iPadit sylissä. Käyttöjärjestelmän frontend on jo siis käyttökokemuksena erittäin tuttu. Seuraavaksi backendin kimppuun.
HTML:n avulla ongelmanratkaisutaitoja
Optimitilanteessa lapset saisivat nauttia koulun penkillä sekä kaikista maailman kauniista ihmiskielistä että koodista. Mutta jos pitää valita toinen, Koerner kirjoittaa, moni argumentti puoltaa koodia. Yksi on puhtaasti taloudellinen: ohjelmakehittäjien kysyntä kasvaa koko ajan. Lisäksi koodi hiipii nopeasti jokaisen nettikirjoittajan arkeen – jokaisen bloggaajan on ymmärrettävä HTML:n päälle vähintään sen verran, että osaa upottaa HTML-koodilla videon sivulleen.
Lisäksi koodaaminen saattaa tietyllä tavalla olla jopa vierasta kieltä tehokkaampi opettamaan argumentointitaitoja – sitä, miten esittää oman asian vakuuttavasti ja selkeästi.
Ellet ole yhtä hikari kuin HurraaKerkko, ennen sosiaalisen median hyökyaaltoa kirjoittaminen rajoittui opiskelujen jälkeen ostoslistoihin ja tekstareihin. Nyt elämme aikaa, jolloin kirjoitamme enemmän kuin koskaan – erään väittämän mukaan kirjoitamme päivittäin sosiaaliseen mediaan ja emailiin sisältöä 520 miljoonan kirjan edestä. Elämme yleisömaailmassa, jossa arjen pienetkin tapahtumat on osattava kirjoittaa ymmärrettävästi – niin, että nettikontaktimme löytävät asian pihvin nopeasti, ilman äänenpainoja ja kehonkieltä.
Ja mikäpä kieli olisi johdonmukaisempaa kuin koodi? Epsanjassa lomaileva turisti saa asiansa kyllä läpi kompensoimalla tönkköenglantia osoittamalla kartasta etsimäänsä paikkaa. Siihen paikallinen sanoo sitten “Jes jes, gou teeö, puñeta” ja viittoo oikean suunnan. Netti on kuitenkin enemmän arkea kuin etelänloma, ja koneelle on osattava perustella joka ikinen komento, jokainen argumentti, absoluuttisen selkeästi ja pieninkin detalji huomioiden. Kun yksikin merkki koodirivistä puuttuu, koodi ei toimi. Siinä ei body language auta, ja on pakko opetella loogista ongelmanratkomista.
Diginatiivikin tarvitsee ohjausta koneen käytössä
En toivo Taikan kasvavan supernörtiksi, joka vain istuu aamusta iltaan naputtelemassa koneellaan ja vetämässä ES:ää ketjussa (Okei, tuskin tulee tapahtumaan – Taika ei tällä hetkellä osaa edes laittaa televisiota itsekseen päälle). Suurin osa kommunikaatiosta tapahtuu kuitenkin (osittain valitettavasti) tulevaisuudessa koneellisesti.
Jos Taikasta siis tulee kunnon kielinero ja maailmankansalainen, joka istuskelee baskeri päässä kahvittelemassa Pariisin Rue de la Blöblöblööllä kuin natiivi ikään, toivon hänen myös ymmärtävän, miten instagrammata oikeaoppisesti – ja erityisesti miksi tiettyjä asioita tapahtuu.
Oma sukupolveni on saanut todistaa Internetin kaltaisten teknologisten superinnovaatioiden syntyä, kun taas seuraava sukupolvi on syntynyt valmiiseen digimaailmaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö lapset tarvitsisi huomattavaa ohjausta hyvän netiketin omaksumisessa ja eri laitteiden käytössä. Lasten tulee oppia jo nuorena niinkin pieniä mutta merkittäviä asioita, kuten mitä linkkiä klikata ja mitä ei. Opetetaan lapset kertomaan koneille, mitä tehdä, eikä toisin päin.
Aiemmin Digi Daddy -sarjassa: Oikea järjestys esittää Star Warsit omille lapsille