TOP 10 elokuvasäveltäjää

John Williamsin rikkaat sävellykset ovat yksi Tähtien Sotien tunnetuimmista elementeistä.

Elokuva voi toimia ilman puhetta, mutta ilman ääniraitaa tarina menettää merkittävän osan tunnelmastaan. Jo elokuvahistorian alussa on ymmärretty tapahtumia korostavan musiikin päälle, eikä aitojen säveltäjien ja orkestraatioiden arvostus ole laskenut vaikka elokuvat itse olisivat kokonaan digitaalisia.

Niinpä Hurraakerkko nostaa hattua kymmenelle ansioituneelle elokuvasäveltäjälle.

10. Éric Serra

Eric_Serra-film-february

Ranskalainen Éric Serra oli kovimmassa vedossa 1980-90-luvulla tuottaessaan musiikkia moniin Luc Bessonin elokuviin (mm. Subway ja The Fifth Element). Rockia ja electronicaa sekoittava säveltäjä sorvasi myös yhden kaikkien aikojen persoonallisimmista Bond-soundtrackeistä, Kultaisen Silmän scoren.

9. Alan Silvestri

Alan-Silvestri-filmfebruary

Silvestri on kynäillyt musiikkia muihinkin Robert Zemeckisin leffoihin, mutta pääsee listalle yksinomaan Paluu Tulevaisuuteen -elokuvien ansiosta. Jos lista käsittelisi tykeimpiä leffatunnareita, BTTF olisi ehdottomasti kärkikahinoissa. Melodiassa on niin paljon suureellista seikkailuhenkeä, että sen kuullessaan nörttipoika huutaa aina: “Fuck yeah!”

8. Basil Poledouris

Basil-Poledouris-filmfebruary

Jatkamme sarjassamme “ikoniset tunnusmelodiat 80-luvulta”. Sankarillista järkähtämättömyyttä huokuvan RoboCop-tunnarin lisäksi tämä ehkä vähemmän tunnettu säveltäjä vastasi myös Conan Barbaarin machoepookista ja antoi musiikillaan B-luokan scifari Cherry 2000:lle paljon A-luokan loistoa.

7. Danny Elfman

Danny-Elfman-Batman

Elfmanin tunnistettavan lennokas ja dramaattinen fantasiamusiikki on värittänyt useita mustalla huumorilla maustettuja aikuisten satuja, kuten Batman, Scrooged ja Army of Darkness.

Jos lista olisi laadittu vuosituhannen vaihteen tienoilla, Elfman olisi ehdottomasti ollut mitalisijoilla. Jossain vaiheessa säveltäjä tuntui kuitenkin vain kierrättävän samoja ideoita, minkä takia sijoitus listalla on verrattain matala.

6. Henry Mancini

Henry-Mancini-filmfebruary

Henry Mancini muistettaneen parhaiten Moon Riveristä ja Vaaleanpunaisesta Pantterista. Omalla kohdalla lämpimimpiä muistoja herättää aavikkoseikkailu Hatari!, jonka soundtrackilla on muitakin kohokohtia kuin legendaarinen Baby Elephant Walk.

Mancinin tyyli on jazzahtavaa, chilliä ja ajoittain kujeilevaa; muisto vanhan Hollywoodin kulta-ajan romantiikasta.

5. Hans Zimmer

Hans-Zimmer-filmfebruary

Viime vuosien kovin soundtrack-säveltäjä tekee vaikutuksen mahtipontisilla testosteronitykityksillään, jotka säestävät niin Karibian merirosvojen kuin Yön Ritarin uusimpia seikkailuja.

Hans Zimmerille ominaista on toistaa teemoissaan yhtä tai kahta melodiaa, mahdollisesti eri voimakkuuksilla ja instrumenteilla soitettuna (puhaltimet ovat erityisesti säveltäjän mieleen). Henkilökohtaisia suosikkejani ovat patrioottinen The Rock, kaukoidän mystiikkaa huokuva The Last Samurai ja paineistavan melankolinen Inception.

4. Jerry Goldsmith

Jerry-Goldsmith-filmfebruary

Yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä soundtrack-säveltäjistä saattaa olla myös listan “klassisin” – Goldsmith jätti rock-elementit muille ja luotti vanhan koulun orkestraatioihin.

Tuloksena on ylevää ja koskettavaa musiikkia, joka ottaa oppia vanhoista klassisista mestareista. Esimerkiksi Basic Instinctissä kuullaan paljon samaa salaperäisyyttä kuin Gustav Holstin Neptune The Mysticissä.

Kuuluisempien töiden (mm. First Blood, Star Trek – The Motion Picture ja Total Recall) ohella fiilistelen häpeilemättömän Indiana Jones -kopio Allan Quatermainin ja Sean Conneryn 70-luvulla tähdittämän Ransom-elokuvan tunnareita.

3. Ennio Morricone

Ennio-Morricone-filmfebruary

Jos elokuvasi kaipaa kihelmöivää jännitystä ja nautinnollisen melodramaattista tunnelatausta, käänny Ennio Morriconen puoleen.

Kitaroita ja klassista orkesteria yhdistävät melodiat tunnetaan parhaiten Sergio Leonen spagettiwesterneistä, mutta uran varrelle mahtuu myös trillerimpää tuotantoa mm. elokuviin A Lizard in a Woman’s Skin ja The Thing.

Ennion sävelmät toimivat hyvin myös kierrätettynä: Quentin Tarantino on käyttänyt elokuvissaan Morriconen sävellyksiä, kuten L’Incontro Con La Figlia, Il Tramonto ja monia muita.

Lue myös: Anakronistinen musiikki Tarantino-elokuvissa

2. Bill Conti

Bill-Conti-filmfebruary

Morriconen tapaan Bill Conti yhdistelee mielellään rock-comboa klassisiin instrumentteihin. Majesteettisine puhaltimineen ja revittelevine sähkökitaroineen Rocky-elokuvien musiikki on malliesimerkki Contin kyvystä sekoittaa genrejä.

Conti teki vaikuttavaa jälkeä myös fantasiasävytteisellä Masters of the Universe -soundtrackillä ja vastasi toisesta hyvin persoonallisesta Bond-soundtrackista: elokuvan For Your Eyes Only scorella diskohtavat synat yhdistyvät saumattomasti dynaamiseen torvisektioon.

Katso arvostelu: Rocky III

1. John Williams

John-Williams-filmfebruary

Listan kärkinimi saattaa olla antikliimaksi niille, jotka tietävät Star Wars -faniudestani. Eli kaikille tämän sivuston lukijoille.

John Williams on tuottanut ikimuistoista musiikkia klassikkoelokuviin Tappajahaista Indiana Jonesiin. Hän on erittäin muuntautumiskykyinen säveltäjä – Schindlerin Lista kuulostaa aivan erilaiselta kuin Jurassic Park.

Williams haluaa aina musiikillaan mukailla elokuvan tapahtumia, ei viedä siltä fokusta. Silti musiikin onnistuu elää omaa elämäänsä, joka on täynnä tunteiden vuoristorataa. Kuuden Tähtien Sota -elokuvan lisäksi suosittelen Tuomion Temppelin scorea, jossa on tarjolla kosolti kiperiä vaaratilanteita ja kauhistuttavia kulttimenoja.

Lue myös: Top 40 Star Wars -kohtausta

Original score

Ehdokkaiden rankkaaminen (ja karsiminen) oli kovaa hommaa, mutta vielä vaikeampaa olisi valita lempparisoundtrackit. Ehkä kasaan sellaisen listan joskus, mutta pitää kypsytellä.

Säveltäjälistalta pudotettiin suuruuksia, kuten James Newton Howard ja Lalo Schifrin, ja ovathan yhtyeet Daft Punk ja Queenkin tehneet vaikuttavaa jälkeä säveltäjäpestissä.

Samoin ilman sijoitusta oli jätettävä eräs ohjaaja, vaikka hän musiikkivalinnoillaan onkin onnistunut mullistamaan, miten soundtrackeja luodaan. Hänen tarinansa kerrotaan lähiaikoina, kun Hurraakerkon Film February jatkuu…

7 comments

  1. Serkunserkkusi (onko se pikkuserkku?) mies Tuomas Kantelinen jäi myös puuttumaan listalta 🙂

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.