Kuukauden Digilluusio: Huomenta Meemi-Suomi!

Suomalainen some-yleisö on viimein valmis vastaanottamaan ja mukailemaan meemejä.

Batman-Robin-meemiSuomalainen some-yleisö on viimein kasvanut aikuiseksi

Suomi on aina tullut teknologisesti jälkijunassa. Televisiot yleistyivät aikanaan hitaasti ja vasta viimeisen muutaman vuoden aikana kanavat ovat kunnolla skarpanneet ja ostaneet ulkomaisten hittisarjojen uusimmat jaksot nähtäväksi napapiirillä vain muutaman päivän viiveellä ensiesityksestä. Matkapuhelininnovaattori Nokiakin heräsi liian myöhään skabaamaan älypuhelinmarkkinoiden herruudesta.

Päivitys 04/2017: Digilluusio paljastaa kuvituksena käytetyn Batman-meemin taustat

Samoin on ”modernin” sosiaalisen median kanssa. Olemme hyvin pitkälti ulkomaisten palveluntarjoajien armoilla, emmekä omaksu palveluita yhtä massiivisin joukoin kuin muualla. Pitkään tyydyimme vain kopioimaan ulkomaisia Dos Equis- tai Keep Calm -tyylisiä meemejä sen kummemmin ilmiöiden syntyperästä välittämättä.

Suomalainen somekulttuuri on jo pitkään ollut erittäin happening, eikä tarkoitus ole väittää, että somen käyttö olisi jotenkin uusi juttu. Mutta vasta viimeisen vuoden aikana meistä tuntuu sukeutuneen omavarainen some-kansa, joka luo itse omat ilmiönsä.

Kun kliktivismi ei enää riitä

Kotimainen vloggaajayhteisö on kuhissut jo pitkään, mutta vasta vuotta 2014 voidaa rehdisti pitää suomalaisten videobloggaajien läpimurron ajankohtana. Monille nuorille Eedsspeaksin tai Mentaalisavukkeen kaltaiset videotuottajat ovat jo pitkään olleet tärkeämpi viihteen muoto kuin lineaarinen televisio. Perinteiset mediat ovat kuitenkin noteeranneet uuden sisällöntuottajasukupolven huomattavasti hitaammin, mutta viime kuukausina asiaan on onneksi tullut muutos.

Tämä voi osittain olla Sara Forsbergin eli Smoukahontasin huippumemestyksen ansiota. ”Kielinaisen” keväällä julkaisema video What Languages Sound Like To Foreigners noteerattiin nopeasti ympäri maailmaa, tuloksena vierailu Ellen DeGeneresin talk showssa ja levytyssopimus. Sara ei ollut ensimmäinen suosittu vloggaaja Suomessa, mutta avasi ovet monille muille astua julkisuuteen.

Tavallaan Sara on Suomen Jenna Marbles, joka myös nousi maailmanlaajuiseen suosioon YouTuben (ja erityisesti videonsa  How To Trick People Into Thinking You’re Good Looking) avulla. Molemmilla megahittivideo oli avain julkisuuteen, jatkuvaan videotuotantoon polveilevista aiheista sekä harrastuksen muuntumiseen rahakkaaksi työksi. Jennan hitti julkaistiin vuonna 2010, ja vasta nyt meillä on vastaavanlainen hitintekijä. Luon tämän aasinsillan vain argumentin vuoksi, mutta kuvastuuhan tässä se, miten jälkijunassa olemme teknologisesti tulleet.

Suomalaisessa vloggaajasukupolvessa kristallisoituu yleinen kehityksemme seuraajista tekijöiksi. Enää ei puolipassiivinen kliktivismi eli peukutustuki riitä, vaan olemme aktiivisia sisällöntuottajia.

Haaste La Vista, Baby (eli sanaleikki se on huonokin)

Sisällön- tai oikeastaan ilmiötuotannnon kasvu ei kuitenkaan koske pelkästään vloggaajia, joita voidaan pitää vähintään puoliammattilaisina mediatoimijoina. Ei, kaikki me taviksetkin olemme aktivoituneet – tekemään muutakin kuin vain ihmettelemään, miten Alexander Stubb osaa twiitata niiiin hyvin.

Vuodesta 2014 ei ole haasteita puuttunut: sosiaalinen media on täyttynyt milloin  Positiivisuushaasteesta, milloin (Jenkkilästä peräisin olevasta) ALS Ice Bucket Challengesta. Etenkin kevätkesän suurilmiö Arkihaaste herätti ristiriitaisia kommentteja, mutta siitä huolimatta suuri osa suomalaisista someilijoista tarttui aiheeseen omine kuvineen.

Tämä on merkki suomalaisten some-käyttäjien maturiteetista ja kehittyneesta medialukutaidosta. Osaamme arvioida someilmioiden relevanssin aiempaa paremmin ja etenkin – viimein – tarttua niihin itsekin sisällöntuottajina. Julkaisijaksi ryhtymisen rima on laskenut, eikä enää tarvitse olla mediatalossa tai early adopter -pöhisijä lähteäkseen mukaan some-ilmiöön.

Haasteita ja #Kutsumua-kampanjaa (#slaavikyykky-ilmiöstä puhumattakaan) yhdistää se, miten helppoja ne on jokaisen toteuttaa – ja mikä tärkeintä, ilmiöt ovat julkaisukanavasta riippumattomia: ne näkyivät niin Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä kuin YouTubessakin.

Digilluusio on kirjoittanut niin Facebookin puolesta kuin vastaankin, mutta vaihtelevista kannanotoista huolimatta on joka tapauksessa ilahduttavaa huomata, ettemme enää ole pelkän Ison Sinisen tai parin blogin armoilla. Valinnanvaraa sille, mitä ja mille yleisölle julkaisee, kasvaa koko ajan.

Haluatko tehdä jaettavaa vai inspiroivaa sisältöä?

Sosiaalisen median ilmiöt voi jakaa vaikka minkälaisiin sisältötyyppien ja kanavien pohjalta rakennettuihin matriiseihin, mutta eniten esillä tuntuvat olevan kaksi sisältötyyppiä: viraali ja meemi. Etenkin brändit haluavat luoda viraaleja, mutta pelkäävät joutuvansa meemien inspiraatioksi. Mikä onkaan siis kahden termin ero?

Molemmat ovat sosiaalisen median synnyttämiä ilmiöitä, mutta ero perustuu yleisöltä vaadittuun reaktioon. Viraali voi olla mikä tahansa kuva, video tai kirjoitus, joka puhuttelee yleisöä niin paljon, että sisältöä haluaa jakaa muille. Viraali-ilmiössä yleisöstä tulee oma julkaisukanavansa, ei aktiivinen sisällöntuottaja. Meemiytyminen taas vaatii yleisön liittymistä tuotantokoneistoon. Meemi tarttuu yleensä ajankohtaiseen aiheeseen, mutta inspiroi yleisön tekemään oman version kyseisestä aiheesta.

Otetaan esimerkiksi kaksi tämän vuoden kotimaista ilmiötä: Smoukahontasin video levisi viraalinomaisesti kansainvälisellekin yleisölle, muttei poikinut (ainakaan huomattavaa määrää) muiden tekemiä siansaksavideoita. Arkihaaste taas innosti koko maan julkaisemaan omia kuvasarjojaan, joten sen voi laskea meemiksi.

Mitä on relevanssi somessa?

Täysin sujuvaksi ei suomalaisten – eikä minkään muunkaan kansallisuuden – medialukutaitoa voi kehua. Kuinkahan moni on vetänyt herneen nenään, kun ei ole ymmärtänyt vaikkapa Facebook-kaverinsa julkaiseman sisällön ironiaa? Kuinkahan moni on erehtynyt pitämään Wikipedia-tietoa täysin virheettömänä?

Väärinkäsityksiltä ja virheelliseltä tiedolta on vaikea välttyä rajattoman ja alati päivittyvän tietopankin syövereitä ruopatessa. On syytä oppia (ja etenkin opettaa nuorille) laajoja valmiuksia arvioida aiheen, sisällön tai sisällöntuottajan painoarvo ja totuudenmukaisuus, mikäli haluaa käyttää somea ja nettiä yleisesti menestyksellä.

Tämä medialukutaidon/some-lukutaidon oppitunti ansainnee laajemman kirjoituksen joskus tulevaisuudessa. Mutta näin pähkinänkuoressa: miten arvioida some-ilmiön relevanssia?

Arkihaaste sai ankaraakin kritiikkiä sen turhuudesta, Kutsumua-kampanjaa taas kiiteltiin. Toki jälkimmäisessä oli selkeä tavoite ja tausta, kun taas Arkihaaste synty on edelleen mysteeri (oliko idean isänä joku James Arki, vai…?). Tarkoitusperästä tai -perättömyydestä huolimatta some-ilmiöstä tulee relevantti, kun se

  1. aiheuttaa yleisössä tunnereaktion
  2. aiheuttaa halun jakaa
  3. kertoo jotain meistä ihmisistä – tai kuten eräs kirjoittaja muotoili: ilmiö toimii sosiologisena arkistona

Kirjoituksessaan Ketä diginatiivi uskoo? (HS Teema 4/14) Reetta Räty puolittain kritisoi sitä, miten vloggaajat sanovat avaimen menestykseen olevan aitous. Toki omana itsenä esiintyminen on tärkeää, mutta Räty peräänkuuluttaa myös toista seikkaa: sisällön pitäisi myös olla laadukasta. Muistakaamme siis kaikki panostaa määrän sijasta laatuun, jotta Meemi-Suomi kukoistaa vielä vastaisuudessakin!

Tom Hanks rakastaa vanhanaikaisia kirjoituskoneita.

Tom Hanks rakastaa vanhanaikaisia kirjoituskoneita.

Easter Egg: Suurin osa tästä kirjoituksesta luonnosteltiin Tom Hanksin virallisella sovelluksella Hanx Writer. Perinteistä kirjoituskonetta äänineen ja ilmeineen mukaileva iPad-sovellus tekee kirjoittamisesta hyvin viihdyttävää, mutta ääkkösten puute rasittaa. Miinusta myös siitä, että kirjoittaakseen enemmän kuin yhtä dokumenttia joutuu pulittamaan rahaa. Suosittelen kuitenkin kirjoittajanörteille testattavaksi – äänitehosteet piristävät näpyttelyä.

Posted by hurraakerkko

1 comment

[…] vastahankaista apuriaan Robinia. Suosion innoittamana HurraaKerkko hyödynsi aihiota artikkelissa Huomenta, meemi-Suomi! vuonna […]

Vastaa