Cult Sure: Kuka lauloikaan Lumiukolle?

Lumiukko-piirretyn tunnuskappaleen esittää Aled Jones... vai esittääkö?
The-Snowman
Lumiukon katsominen on edelleen yksi ehdottomista suosikkiperinteistäni jouluna.

We’re walking in the air…

Suosikkijuhlani joulun lähestyessä koittaa jälleen aika katsoa perinteikkäin menoin eräs suuri klassikko: Lumiukko-animaatio.

Vuonna 1982 julkaistun lyhytelokuvan ehdoton kohokohta ainakin omalla kohdalla on sekvenssi, jossa levottomaksi käyvä lumiukko kuljettaa tarinan päähenkilön, pienen pojan, kohti Joulupukin maata Walking In The Airin soidessa taustalla.

Ajattomaksi hitiksi nousseen kappaleen sävelsi Howard Blake, mutta kuka esiintyykään solistina?

Yleinen oletus on, että laulaja on Aled Jones, mutta itse asiassa alkuperäinen esittäjä on kuoropoika Peter Auty lontoolaisesta St. Paulsin katedraalista.

Syynä sekaannukseen lienee se, että Jonesin kolme vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen lelumainosta varten purkittamasta versiosta tuli suuri listahitti, kun taas Autyn esitystä ei edes noteerattu Lumiukon lopputeksteissä (ei ennen 2000-luvulla tehtyä remasterointia).

Väärinkäsitystä tukee varmasti myös poikien samankaltaiset äänet. Sivukorvalla kuunnellessa esitykset ovat liki identtiset. Walesilainen kuoropoika Jones valittiin pestiin säveltäjä Blaken suosituksesta, kun äänenmurros esti Autyn palkkaamisen mainosversion esittäjäksi.

Blaken versiosta muodostui varsinainen jouluklassikko, joka on innoittanut suuren määrän cover-versioita eri tyyleillä. Omalla tavallaan ympyrä sulkeutui vuonna 2007, kun aikuisiällä baritoniksi kasvanut Jones äänitti biisistä duetto-version lapsisopraano-itsensä kanssa.

Entä Auty? Hänkin on jatkanut laulajan uraansa ja esiintynyt useissa oopperarooleissa. Nillittäjä toivoisi hänenkin äänittävän dueton itsensä kanssa – hänhän oli alkuperäinen esittäjä – mutta ehkä hänen esityksensä painotettuine ärrineen seisoo riittävästi omillaan jaloillaan ja sykähdyttää aina jouluaattoisin, kuljettaen meidät jouluiseen ihmemaahan.

Päivitys 2022: Katso arvostelu toisesta jouluklassikkovideosta, Whamin Last Christmasista.

2 comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.