
Livestriimi on realistisempaa reaaliaikaista markkinointia
Päivitys 11/2015: aihetta sivutaan myös artikkelissa “5 tapaa optimoida video sosiaaliseen mediaan?”
Selfie on herännyt uudelleen eloon, Digilluusio totesi kevään kynnyksellä. Tästä voimme kiittää uutta livestriimauksen trendiä, jonka nimekkäimpinä pelureina ovat palvelut kuten Periscope, Meerkat ja Twitch – ja voidaanhan myös tämän hetken puhutuin somepalvelu Snapchat lukea osittain samaan kategoriaan, vaikkei sen kautta sataprosenttista livevideota jaetakaan.
Vielä vähän aikaa sitten livestriimaus tarkoitti web-kameran asettamista ständille kuvaamaan, kun esitelmöijä pönötti auditorion edessä. Google Hangoutista tuli suosittu tietyn kohderyhmän kesken, mutta suuri yleisö piti sitäkin turhan työläänä ottaa käyttöön. Nyt älypuhelin taipuu live-lähettimeksi muutamalla kuvakkeen painalluksella, eikä striimin osallistujan tarvitse ilmoittautua mukaan etukäteen.
On todennäköistä, että livestreamin muuttumisessa mainstreamiksi kestää Suomessa jopa pari vuotta – tulihan Twitteristä ja vloggaajistakin trendikkäitä hyvin myöhään kansainväliseen markkinaan verrattuna – mutta erityisesti Snapchatin suosio kertoo siitä, että pienistä videohetkistä on tulossa tärkein tapa viestiä somessa kaikkialla. Saa nähdä, milloin YouTube ja Facebook kehittävät erityiset pystysuoraa videota tukevat soittimet nykyisten landscape-videoita suosivien soitinten rinnalle.
Kuten Suomessa aina tapaa käydä, early adopterien vanavedessä myös yritykset ryntäävät apajille. Koska uuden some-kanavan lisääminen viestintästrategiaan ei koskaan pitäisi olla itsetarkoituksellista ymppäämistä ymppäämisen vuoksi, tässä on konkreettisia vinkkejä, miten hyödyntää livestriimauspalveluita yrityksen kohdeyleisön kanssa viestimiseen.
#1: Interaktiivinen asiakastuki
Twitterin vahva mobiilipresenssi (noin 80% Twitteriin kohdistuvasta liikenteestä tulee mobiilin kautta) ja sen omistaman Periscopen striimausominaisuudet tekevät jälkimmäisestä erinomaisen työkalun interaktiiviseen asiakastukeen. Periscopen etuna on myös se, että lähetetyt videot voi tallentaa asiakkaiden myöhempää katselua varten.
#2: Tuote-esittelyt, Q&A-sessiot
Kerro tuotteestasi enemmän kuin mikään tv- tai display-mainos voi. Esittele ominaisuuksia yksityiskohtaisesti ja vastaa esittelemällä ominaisuuksia suorassa lähetyksessä niin monipuolisesti kuin haluat ja vastaa yleisöä vaivaaviin kysymyksiin. Jos mahdollista, näytä käytännössä, miten tuotteesi syntyy – General Electric varusti drone-koptereita puhelimilla ja lennätti niitä tehtaillaan Periscopen välittäessä lennon yleisöiden vastaanottimiin. Kiertoajeluita toimitiloissaan on järjestänyt myös The British Museum.
#3: Kerro yrityksesi ja tuotteesi historiasta
Älä tyydy sloganeihin tai speksipornoon vaan tee yrityksestäsi lähestyttävämpi kertomalla historiasta ja siitä, mitkä päätökset vaikuttivat tuotteesi kehitykseen. Kuluttaja ostaa ennemmin tarinan kuin pelkän tuotteen.
#4: Jaa asiakaspalautteita/arvosteluja
Erään tutkimuksen mukaan 79% pitää verkossa olevia arvosteluja yhtä luotettavina kuin omien kavereiden antamat suositukset. Livenä jaetut arvostelut voivat tehdä isomman vaikutuksen kuin tekstimuodossa olevat. Samalla viestit, että saadulla palautteella on merkitystä brändillesi.
#5: Kurkistus kulissien taakse
Livestriimaaminen auttaa tekemään yrityksestäsi entistä läpinäkyvämmän, varsinkin kun viet yleisön kokouksiin tai sponsoroimiesi tapahtumien kulisseihin. Pelifirma voisi käyttää Twitchiä tai muuta striimipalvelua paljastaakseen peliin koodattuja easter eggejä tai järjestääkseen making of -teemaisen pelisession.
#6: Kilpailut ja tarjoukset
Etenkin SnapChatin itsestään tuhoutuvat viestit soveltuvat oivasti vain rajatun ajan voimassa olevien tarjousten jakamiseen. Livestriimatut lyhyet videoklipit voivat mahdollistaa erittäin mielenkiintoisen kisamekaniikan, jossa osallistujalta vaaditaan läsnäoloa brändin kanssa. Olutbrändi Heineken käytti SnapChatia Coachella-tapahtumassa tiisatakseen yllätysvieraita – jos seuraajat arvasivat oikein, yritys paljasti, milloin ja missä artisti esiintyisi.
#7: Järjestä testiryhmiä etänä
Focus group -haastattelut ym. testit voivat olla korvaamaton tietolähde uutta tuotetta tai palvelua kehittäessä. Perinteisiin tapaamisiin on kuitenkin vaikea houkutella osallistuja kaukaa, jolloin otanta voi jäädä suppeaksi. Livestriimin avulla rekryät koekaniineja, vaikka olisitte vastakkaisilla puolilla maata.
#8: Haastattelut
Paranna brändisi imagoa kutsumalla haastatteluun alasi eksperttejä, julkkiksia tai mielenkiintoisia asiakkaita. Kutsu mukaan myös ylimmän johdon edustajia antaaksesi yrityksestäsi lähestyttävämmän ja asiantuntevamman kuvan. Luottoyhtiö Mastercard järjesti tilaisuuden, jossa golf-ammattilaiset jakoivat lyöntivinkkejä.
#9: Jaa tärkeitä uutisia, vastaa PR-kohuihin
Teknologiaan erikoistuneet uutistoimistot, kuten Mashable ja The Verge, ovat ottaneet Periscopen tehokäyttöön johtaakseen keskusteluita ajankohtaisista aiheista, mutta muutkin organisaatiot voivat käyttää Meerkatia ja Periscopea uutisportaalina. Muiden muokatessa virallista lehdistötiedotetta nappaa kamera mukaan ja paljasta tuoreet uutiset yleisösi kanssa. Muista toki valmistella lähetystäsi – viestisi vaikuttavuus kärsii, jos taaplaat koko selostuksen läpi. Negatiivisia PR-tapauksia handlatessa on hyvä luoda erillinen käytäntö sille, millaisia juttuja kommentoidaan – mikä ylittää kohukynnyksen.
#10: Luo suhteita toimittajiin
Kuluttajien lähestymisen lisäksi livestriimin kautta voi luoda kontakteja uutistoimituksiin ympäri maailmaa.
#11: Kilpailijaseuranta
Seuraa muiden brändien livestriimejä saadaksesi inspiraatiota omiin sisältöihisi. Keräämällä tietoa voit myös löytää uusia keinoja erottua tärkeimpänä asiantuntijana vertikaalissasi.
#12: Mittaa menestystä sydänten avulla
Moni voi pitää Periscopen sydämiä yhtä viitteellisenä menestyksen mittarina kuin Facebookin peukutukset, mutta kiinnittämällä niiden volyymiin striimin eri kohdissa voit havaita, millainen sisältö puree yleisöösi. Näin toimi musiikkipalvelu Spotify striimatessaan Conor O’Brienin keikkaa.
#13: Selvennä viestiäsi
Ihmiset ymmärtävät ja oppivat eri tavoin, ja monet omaksuvat viestin paremmin kuulemalla sen kuin näkemällä/lukemalla. Tämä voi toisinaan olla ongelmallista, koska sosiaalinen media on pääasiassa visuaalinen väline. Kerro viestisi auki striimin avulla sitouttaaksesi asiakkaat, vaikka olisit viemässä yrityksesi uuteen suuntaan (disruption).
#14: Laajenna markkinaasi, tavoita uusia kohderyhmiä
Vaikkei Periscope- tai Meerkat-lähetyksiä voi targetoida esim. yleisön iän mukaan, on selvää, että livestriimauspalveluita käyttää erilainen porukka kuin koko kansan Facebookia. Livestriimaaminen sopii erityisesti nuoria tai kansainvälistä yleisöä tavoittelevalle brändille. Automerkki Audi nosti profiiliaan naisten keskuudessa jakamalla SnapChatissa eksklusiivista materiaalia Pretty Little Liars -sarjaan liittyen. Aktivointi poiki kaikkiaan 115 000 uuttaa seuraajaa.
#15: Palkitse (Twitter-)seuraajiasi
Sekä Periscope että Meerkat linkittyvät erityisen hyvin Twitteriin – käytä livestriimiä palvellaksesi ja palkitaksesi seuraajiasi mikroblogipalvelussa. Virvoketuottaja Mountain Dew esitteli mainostuotteitaan (t-paitoja ym.) Periscopessa ja jakoi niitä sitten sattumanvaraisesti seuraajilleen Twitterissä.
#16: Celebrity takeover
Tee, kun McDonald’s Lebron Jamesin kanssa, ja anna tilisi julkkiksen vastuulle synnyttääksesi pöhinää ja pöppelöä.
#17: Kouluta brändisanansaattajia
Vaikka julkkiksen käyttäminen kampanjasi keulakuvana voi poikia näkyvyyttä ja positiivista kassavirtaa, työntekijät saattavat olla brändisi tärkein voimavara yritysmielikuvan rakentamisessa. Kun olet opettanut, mikä brändisi visio on, voit myös toisintaa kohdan 16 luovuttamalla tilin työntekijöiden käyttöön.
Periskooppi pystyyn, senkin mangusti
Livestriimi voi olla helppo ja välitön tapa aloittaa dialogi brändin ja yleisön välillä. Jokainen lähetys kannattaa kuitenkin valmistella hyvin, jotta se tuo lisäarvoa niin sinulle kuin asiakkaillesi. On myös muistettava mahdolliset tekijänoikeuksiin liittyvät seikat: onko minulla lupa striimata artistin keikkaa tai ketä tahansa julkkista punaisella matolla? Miten asettelen kameran niin, ettei kuvassa näy muiden brändien logoja tai muuta? Vai voinko kuvata mitä tai ketä tahansa?
Sosiaalinen media keskittyy enemmän ja enemmän visuaaliseen viestintään – erityisesti videoon. Facebookissa katsotaan 4 miljardia videota päivittäin ja yli 65% näistä katseluista tapahtuu mobiilin kautta. Twitchin 45 miljoonaa käyttäjää katsovat palvelun kautta 13 miljardia minuuttia videota kuukaudessa. Vaikka livestriimaus nousisi suureksi ilmiöksi Suomessa vasta 1-2 vuoden sisällä, on brändeillä oiva tilaisuus tehdä itsestään jo nyt edelläkävijöitä. Striimaamalla voit tehdä reaaliaikaisesta markkinoinnistasi vähän realistisempaa.
Easter Egg: Olen viime viikkojen aikana hurahtanut podcasteihin. Tällä hetkellä suurimpia fanituksen kohteita ovat James Bonding ja Tossed Salads and Scrambled Eggs: a Frasier Podcast. Pitäisi vielä syventyä muutamiin viime aikojen hehkutetuimmista sarjoista, kuten fiktiivinen kuunnelma Welcome to Nightvale ja nykyisen podcast-buumin synnyttänyt Serial. Livestriimattujen videoiden ohella podcastaaminen on toinen varteenotettava (ja trendikäs) keino ryhtyä “brand broadcasteriksi”.
5 comments