Cult Sure: Kun Bud Spencer kilpaili Suomen olympialaisissa

Carlo Pedersoli, lepää rauhassa.

Bud Spencer oli muutakin kuin b-leffatähti

Videopeleistä tuttujen Marion ja Luigin ohella Bud Spencer ja Terence Hill olivat lapsuuteni suurimpia italialaissankareita, enkä varmasti ole ainoa 80-luvun lapsi, joka muistaa Nimeni on Trinityn ja kaksikon muut kulttiklassikoiksi nousseet toimintakomediat.

Hill ja Spencer tehtailivat yhdessä kolmattakymmentä elokuvaa samalla formaatilla: ensimmäinen oli kaksikon hurmuri ja toinen hapan jätti. Kaksikko esitti usein tarinan antisankareita, hyviä pahiksia, jotka nousevat vaikutusvaltaisempia rikollisia vastaan. Tilanne kuin tilanne selvitettiin nyrkit ojossa ja pilke silmäkulmassa.

Hill (oikealta nimeltään Mario Girotti) on yhä aktiivinen Isä Matteon nimiroolissa, mutta valitettavasti uutiset kiirivät: Bud Spencer (oikealta nimeltään Carlo Pedersoli) on menehtynyt 27.6.2016. Quentin Tarantinon Django Unchainedin lopussa kuultava Lo chiamavano Trinità -tunnari saa vastedes katkeransuloisia sävyjä.

Ennen nyrkkisankaruutta Spencer oli kuitenkin tähti toisella, kenties yllättävälläkin alalla: uimarina.

Hän oli ensimmäinen italialainen, joka taittoi 100 metrin matkan vapaalla tyylillä alle minuutin. Spencer edusti maataan olympialaisissa kahdesti – ensi kertaa vuonna 1952 Suomessa, jossa hän selvitti tiensä semifinaaleihin saakka. Spencer menestyi myös vesipoolossa ja voitti Italian mestaruuden vuonna 1954.

Bud Spencer nuorena Carlo Pedersoli
Bud Spencer eli Carlo Pedersoli menestyi myös uimarina ennen isoimpia leffaroolejaan.

Tässä välissä pahoittelut klikkijournalismista: tarkempaa tarinaa Spencerin olympiakokemuksista Suomessa ei ole tarjolla. Voin vain olettaa hänen nujakoineen kehnoa pastaa valmistavien suomalaiskokkien kanssa. On kuitenkin tavallaan huvittavaa, että ennen action-leffojen öykkärirooleja herra loisti lajissa, jossa vaaditaan hyvin erilaista fyysistä estetiikkaa.

Uimarin uran ohella Spencerin ansioluettelosta löytyy muitakin mielenkiintoisia saavutuksia: lakitieteellinen tutkinto, lentäjän paperit, nippu rekisteröityjä patentteja, (epäonnistunut) ura poliitikkona… Mies, jonka taiteilijanimi sai inspiraationsa Budweiser-oluesta ja näyttelijä Spencer Tracyltä, oli kaikkea muuta kuin pelkkä örisijä.

Hurraakerkko nostaa hattua legendaariselle toimintasankarille, vaikka mieluummin antaisi Bambinon ampua sen päästään.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.