Kaksi kakkososaa, joista väärä on oikea
Nintendon ilmoitettua klassisen NES-konsolinsa uudelleenjulkaisusta Cult Sure perehtyy yhden kasibittisen klassikkopelin mutkikkaaseen syntyprosessiin.
Peli, jonka tunnemme Super Mario Bros -tasohyppelyn jatko-osana, oli alun perin prototyyppi uudelle mekaniikalle, jossa kaksi pelaajaa seikkailevat vertikaalisti suunnatulla pelikentällä (siinä missä ensimmäinen SMB toimi horisontaalisti).
Fuji Television lisensoi demon, joka brändättiin nimellä Doki Doki Panic (engl. Heart Beat Panic). Vuonna ’87 Japanissa julkaistua peliä hyödynnettiin teknologiamessu Yume Kojon sekä japanilaisen NES-mallin diskettipohjaisen lisäosan markkinoinnissa.
Doki Doki Panicin kehityksessä avusti myös legendaarinen Shigeru Miyamoto tiimeineen saatuaan valmiiksi jatko-osan jättimenestykseksi nousseelle Super Mario Bros. -pelilleen. Miyamoton ehdotuksesta Doki Doki Paniciin lisättiin myös mariomaista horisontaalista seikkailua.
Miyamoton tuottama, Japanissa vuonna ’86 julkaistu Super Mario Bros. 2 oli ilmeeltään ja mekaniikaltaan hyvin samankaltainen kuin vuotta aiemmin julkaistu sarjan ykkösosa, mutta huomattavasti vaikeampi – niinkin haastava, että Nintendo of America pyysi kehittämään uuden version, joka olisi helpompi pureskeltava kansainväliselle yleisölle.
Niinpä Doki Doki Panicista muokattiin versio, jossa mm. alkuperäiset korvattiin kaikille tutuilla Mario-hahmoilla, juonta ja graafista ilmettä viilattiin paljon ja mukaan lisättiin mahdollisuus juosta samaan tapaan kuin SMB:ssa.
Doki Doki Panic ja sen ”amerikkalainen” versio olivat kuitenkin jo yllättävän samankaltaisia keskenään. Pelikentät ja äänitehosteet pysyivät valtaosin samoina ja musiikista vastasi pelimaailman Beethoven, SMB:nkin soundtrackin säveltäjä Koji Kondo. Monista Doki Doki Panic -vihollisista tuli myöhempien Mario-pelien vakiokasvoja.
Yhtäläisyydet käyvät hyvin ilmi alla olevassa playthrough-videossa.
Kansainvälinen SMB2 oli suuri menestys ja – vaikkei se kenties ole yhtä hehkutettu kuin Mario-pelin ensimmäinen ja kolmas osa – siitä tuli yksi tunnetuimmista NES-klassikoista.
NES-trilogiasta olen vähiten pelannut juuri SMB2:sta. Näin vuosien jälkeen on huvittavaa lukea pelin juonesta, jonka mukaan Mario kavereineen seikkailee unimaailma Subconissa (selkeä englanninkielinen lyhenne sanasta alitajunta). Inspiroiko peli Christopher Nolanin elokuvaa Inception?
Kukaan kavereistani ei tajunnut kyseenalaistaa, miten erilainen SMB2 oli verrattuna ykkösosaan. Tavalliselle pulliaiselle feikkikakkonen on se aito ja oikea. Mitä sitten tapahtui Japanissa julkaistulle ”alkuperäiselle” SMB 2:lle? Se julkaistiin myöhemmin kansainvälisesti nimellä Super Mario Bros: The Lost Levels.
Uusi versio NES-konsolista kertoo, miten retropelaamisesta on tullut oma bisneksensä. Laite julkaistaan loppuvuodesta 2016, ja se on jo mahdollista varata esimerkiksi Verkkokauppa.comista (hinta ei vielä tiedossa) tai CDON.comista (hinta noin 130 €). Modernisoitu malli on ehdoton hankinta retropelifanille, vaikka kotoa jo Hyperkin Retron 5 löytyisikin.
Lue myös: Miksi Marion prinsessan nimi oli Toadstool?