Sukellus keravalaiseen ruokakulttuuriin
Kerava tunnetaan karvanopista ja seinänpotkimisperinteistä, mutta moni asia jää edelleen hämärän peittoon uteliaalle, joka ei ole uskaltautunut vierailulle. Yksi mysteereistä on paikallinen ruokakulttuuri. Mitä keravalaiset syövät?
Paikallisia aromeja
Keravalaisista perinnemauista suosituin (ja pistävin) on ehdottomasti valkosipuli. Keravalainen maustaa sillä ruoan kuin ruoan pizzasta olueen, ja joka vuosi juhlitaan Valkosipulifestivaaleja. Jos saavut vierailulle kesän päätösbileiden aikaan, saatat päästä maistamaan jopa tällä narsissikasvilla maustettua jäätelöä!
Myös monet ravintolat ovat ymmärtäneet ottaa valkosipulin omakseen. Suurin osa paikallisista ruokaloista on kebab-pizzerioita, ja aika lailla jokaisen menussa pizza nimeltä Keravalainen sisältää valkosipulia. Usein nimikkopizzaan lisätään myös sianlihaa tai katkarapua – jopa molempia.
Ennen kuin keskustan läpi kulkevan Paasikivenkadun ja Keskikadun kulmaan rakennettiin kerrostaloja, paikalla seisoi piskuinen Keravan Grilli. Kioskilta saattoi löytää poikkeuksen ”keravalaissääntöön”: yöelämän annettua valomerkin bilehile saattoi noutaa evääksi hampurilaisen, jonka välissä oli valkosipulin sijaan grillattu ananasrengas.
Vaikka Keravan Grillin hellasta on kaasu jo loppunut, hampurilaisten ystävät eivät Keravalla nälkiinny. Keskustasta löytää McDonald’sin lisäksi peräti kaksi Hesburgeria – vain satojen metrien etäisyydellä toisistaan. Alle 35 000 asukkaan kaupungissa on lihapihvi per capita -suhde kohdillaan. Lihaisia appeita tarjoavat myös paikallisyritykset Kokkikartano ja Savuhovi.
Muista kokeilla Jyrki Sukulankin noteeraamaa paikallisherkkua, Kerava-cappuccinoa. Monipuolinen juoma toimii niin aperitiivina, aterian seuralaisena kuin jälkiruokana. Myönnettäköön, ettei juoma ole ainoastaan keravalaisten suosiossa. Muualla Kerava-cappuccino vaan tunnetaan paremmin nimellä ’oluttuoppi’.
Keravalainen noutopöytä

Jos paikallisoppaasi kutsuu sinut ravintolaan, yksi todennäköisimmistä päivällispaikoista on juna-aseman läheisyydessä jo vuosikausia viihtynyt Provencale. Tuolla voit leikkimielisesti kinastella seuralaisesi kanssa, äännetäänkö se [provensaal] vai [provenkaale].
Älä huoli, vaikkei pizza- tai pihviateria innosta. Koostaan huolimatta Keravalla on roppakaupalla ravintoloita, joten valinnanvaraa riittää.
Keravalainen makumaailma on itse asiassa melkoisessa murroksessa: kaupunkiin on muutaman vuoden sisällä avattu useita päteviä nepalilaisia ravintoloita ja jopa sushi-paikkoja. Viimein tarjonta vastaa kaupungin mainetta kulttuurien sulatusuunina – joskaan fuusioruokaa ei ole tarjolla: keravalainen tykkää aasialaisesta aasialaisena ja pizzasta pizzana.
Mikäli toivoit viikonloppuaamun aloittamista trendikkäästi, joudut pettymään: brunssikulttuuria et Keravalta löydä edes Kulmakonditoriasta. Keravalaiselle sunnuntaibrunssi tarkoittaa lähinnä sitä, että tilataan pizzaa ja kebabia kotiinkuljetuksena.
Viettäessäsi iltaa keravalaisessa ravintolassa voit yllättyä ilmapiirin rauhallisuudesta – saatatte hyvinkin olla salin ainoat asiakkaat. Keravalaiset ovat nimittäin usein jopa harmillisen arkoja viihtymään ravintoloissa. Ehta keravalainen vain pyörähtää tekemässä noutoruokatilauksen ja suuntaa sitten aterioimaan rivitalonsa olohuoneen sohvalla televisiota katsellen.
Puheenaiheita pöperön äärellä
Vaikkei isäntäsi tai emäntäsi haluaisi syödä oman kotinsa suojissa, se ei suoraan tarkoita hänen olevan epäsosiaalinen. Keravalainen on ruokaillessa(kin) seuraihminen, joten puheenaiheita riittää.
Kuin kuka tahansa suomalainen kiinnostuneelle turistille, keravalainen osaa kertoa pienimmistäkin paikallisen arjen ilmiöistä ja ihanuuksista kuin ne olisivat historian käännekohtia ja kulttuurin kulmakiviä. Keravalainen tietää kyllä, miten puhua keravalaisuudesta.
Osallistuaksesi keskusteluun proaktiivisesti voit toki vaikkapa udella, miksi valkosipuli on niin suosittu. Vastausta tosin tuskin saat – kenties syynä on tunnettu terveysvaikutus, mutta ainakaan tämä kirjoittaja ei ole kuullut terveyskeskuksen joutuneen laittamaan lappua luukulle asiakaspulan vuoksi. Kenties taikauskoiset paikalliset pelkäävät vampyyreja).
Small talkin aiheet eivät tähän lopu – lisää puheenaiheita löydät artikkelista Miten keskustella keravalaisen kanssa?
Tervetuloa siis tutustumaan pienen suuren kaupungin pieneen suureen ruokakulttuuriin – toivottavasti Keravasta jää sinulle hyvä maku suuhun!
Kävin torstaina siinä toisessa Nepalilaisessa ja siellä oli paljon asiakkaita. Joten ei ne ravintolat nyt niin hiljaisia ole ☺