Spice Girlsin Goodbyessa jätetään monet hyvästit
Naistenpäivän kunniaksi paljastettakoon syyllisten nautintojen kammiosta kappale, joka kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä.
Goodbye on Spice Girlsin ensimmäinen sinkkujulkaisu sen jälkeen, kun Geri Halliwell erosi yhtyeestä.
Alun perin kappale oli tarkoitettu purkitettavaksi spaissareiden kakkosalbumille, mutta aikapaineiden vuoksi idea jäi työpöydälle. Gerin lähdettyä biisi otettiin uudelleen työstöön. Samalla se sai uuden merkityksen.
“Goodbye” was originally about a relationship ending, but now it’s about Geri and it’s really sad. – Mel C
Biisi on katkeransuloinen balladi, joka toimii epävirallisena jatko-osana yhtyeen viimeiselle viisikkona julkaistulle sinkulle. Viva Forever käsittelee sekin sidettä, joka ei voi rikkoutua.
Yhtymäkohtia on myös soundillisesti. Vasta näin vuosien jälkeen ymmärtää arvostaa kertosäkeiden kauniita harmioita, jotka kulkevat soinnukkuudessaan toisen brittiläisen megabändin Queenin jalanjäljissä.
En aikanaan kuunnellut Spice Girlsiä sinkkujulkaisujen ulkopuolella, mutta tuntuu, että “uusi” kokoonpano salli Emmalle ja Victorialle enemmän sooloaikaa. Tämä lienee ollut positiivinen uutinen ”Babyn” ja ”Poshin” faneille, mutta omalla kohdalla spaissaribiisien kohokohtia ovat aina olleet Mel C:n osuudet, etenkin kertseissä.
Goodbye oli eräänlainen joutsenlaulu koko yhtyeelle, mutta etenkin menetetylle bändikaverille kappale on koskettava ja taitavasti tuotettu rakkauskirje.