Mitä teaser kertoo elokuvasta Star Wars Episode VIII: The Last Jedi?

The Last Jedi -elokuvan trailer-video on julkaistu!

Episode VIII:n ensimmäinen trailer julkaistu!

Tätä on odotettu. Eilen Star Warsin 40-vuotisjuhlien yhteydessä julkaistu teaser-video elokuvasta Episode VIII: The Last Jedi näyttää erittäin lupaavalta. Mitä kaikkea voimmekaan odottaa joulukuussa teattereihin saapuvalta elokuvalta?

Yleisesti ottaen tiiseri varmistaa sen, mitä oli muutenkin jo odotettu. Episode VIII on edellistä elokuvaa dramaattisempi ja tunneskaalaltaan isompi. Jo pelkkä värimaailma on huomattavasti muita leffoja tummempi ja kontrastisempi.

Pääosassa tiiserissä ovat Luke ja Rey. Vanha mestari kouluttaa uutta oppilastaan, jolla näyttää olevan vaikeuksia sulatella uusia voimiaan.

Kylo Ren vilahtaa ruudulla muutamaan otteeseen. Hänet nähdään virallisessa leffajulisteessa (alla) hyvisten seurana, joten rohkenen olettaa, että aiempi Episode VIII -spekulointini oli kohdillaan: Kylo ei välttämättä olekaan vihollinen, vaan yksi viimeisistä jedeistä.

Video tuntuu vahvistavan myös toista teoriaa: Luke kokee, että jedien oppien aika on ohi ja on aika uudistua. Hence, the Last Jedi.

Mukana vilahtavat myös Finn, Poe ja (todennäköisesti) Leia. Yhdessä he tukevat vastarintaa tiiserin vihjaamissa maa- ja avaruustaisteluissa. Lentävätkö punaista ruiskuttavat hävittäjät kohti AT-AT-yksiköitä?

Parasta antia on, että vaikka tiiserissä näytetään melko vähän, se nostaa kuumeen korkealle ja saa innostumaan saagan jatkumisesta. Luvassa on varmasti dramaattinen ja näyttävä jatke The Force Awakensille.

Lisää Star Warsia: Arvostelussa The Princess Diarist / Oikea järjestys esittää Episodit I-VI omille lapsille / Star Wars -saagan tahrannut Pimeä Uhka

Uusi Star Wars Episode VIII -juliste on näyttävä.

1 comment

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.