
Rosanna on yksi rock-bändi Toton suurimmista hiteistä
Kappaleen luullaan usein kertovan kosketinsoittaja Steve Porcaron silloisesta tyttöystävästä Rosanna Arquettesta. Näyttelijätär oli tuolloin uransa alussa ja sai paljon näkyvyyttä kiertäessään televisio-ohjelmien vieraana hehkuttamassa antamaansa inspiraatiota.
Totuus on kuitenkin vähemmän romanttinen: idean isän David Paichin mukaan biisiä inspiroi useampi irma, ja nimi Rosanna vain sattui sopimaan melodiaan.
Niinpä myös Yacht Rock -feikkidokumentin kertomus biisin synnystä on fuulaa. Damnit.
Rosannan sävellysprosessi muistuttaa hieman Queeniä siinä mielessä, että kaikki bändin jäsenet auttoivat jalostamaan Paichin raakileesta lopullisen version.
Rumpalit ja asiantuntijat arvostavat erityisesti Jeff Porcaron panostusta. Rosannan taustalla kuullaan omintakeinen, jazzahtava rumpukomppi, joka tunnetaan nimellä Half-Time Shuffle Groove (tai kavereiden kesken Porcaro Shuffle).
Komppi on soundiltaan jazzahtava ja sisältää ”piilonuotteja”, jotka antavat biitille lisäpotkua. Esitys yhdistää kaksi rumpukomppia Porcaron fanittamilta esiintyjiltä: Bernard Purdien nimikko-shufflea ja Led Zeppelinin Fool in the Rainin komppia.
Toto purkitti biisin nopeasti. Rumpukompin pohja äänitettiin yhden iltapäivän aikana ja ensimmäinen kitarasoolo syntyi improvisoituna ensimmäisellä soittokerralla.
Rosanna oli massiivinen hitti ja nosti yhtyeen maailmankartalle. Biisiä ole pudotettu settilistalta ilmestymisen jälkeen – laulaja Bobby Kimballin mukaan se on aina yleisön kuumeisimmin odottama kappale.
Rosanna ei ole Toto-lempparini, mutta sen musiikkivideo purkitettiin samalla kertaa yhden suosikin, viime vuoden Kesäbiisi-skabassakin noteeratun African kanssa. Rosanna-videolla nähtävä tanssijatar Cynthia Rhodes muistetaan myös esiintymisestään Patrick Swayzen tähdittämässä Dirty Dancing -elokuvassa.
Viimeksi Kasarikesän varrella: Arvostelussa Bloodsport (1988) – katso video!
1 comment