Kuukauden Digilluusio: 7 gerillataktiikkaa Instagram-maineeseen

Menestyminen sosiaalisessa mediassa vaatii kapinahenkistä kekseliäisyyttä.

Miten tavoittaa yleisö Instagramissa?

Viestin saaminen läpi sosiaalisessa mediassa on aina vain vaikeampaa, kun huomiokilpailu kiristyy ja algoritmit rajoittavat näkyvyyttä.

Kohinan kasvu on eritoten nähtävillä Instagramissa. Kanava on tällä hetkellä kenties tärkein some-kanava niin brändeille kuin kuluttajille, ja perinteinen kuvasyöte on jäänyt toissijaiseksi Storiesin rinnalla.

Vielä isompi haaste on täysin uudella brändillä, jonka tavoitteena on rakentaa ympärilleen yhteisö – tyhjästä ja maltillisella budjetilla. Vaaditaan kapinahenkistä kekseliäisyyttä.

Olen viime aikoina työskennellyt muutamankin brändin kanssa, joilla on edessään juuri tällainen haaste. Digilluusio esitteleekin nyt seitsemän some-sissitaktiikkaa, joiden avulla kasvattaa yleisöä Instagramissa.

#1 Julkaise jo ennen aktivoitumista

Some on nykypäivän kotisivu. Valmistele profiilisi ennen kuin aloitat mainonnan tai hyödynnät seuraavia vinkkejä. Perusprofiilitietojen lisäksi julkaise saman tien useampi postaus fiidisi pohjaksi. Näin potentiaalisella yleisö ymmärtää, ettei kyseessä ole pelkkä feikkiprofiili.

#2 Keskustele hashtagin käyttäjien kanssa

Valitse brändiisi, tai vielä ennemmin brändiarvoihisi liittyvä hashtag ja yllätä sen käyttäjät kommentoimalla tai lähettämällä näyte tuotteestasi.

#3 Käytä hashtagejä

Useimmat tyylikirjat neuvovat malttiin hashtagien käytössä: 1-2 tunnisteen pitäisi riittää. Tutkimukset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että Instagramissa kannattaa viljellä hashtageja olan takaa. Lisää siis vähintään 10 tunnistetta jokaisen postauksen perään.

#4 Vastaa jokaiseen kommenttiin

Sitoutumalla yhteisönrakennukseen sataprosenttisesti annat brändistäsi inhimillisen ja välittömän kuvan. Vaatii ahkeraa ruudunnaputtelua kestäviä sormia.

Lue myös: Videon optimointi sosiaaliseen mediaan

#5 Trollaa positiivisesti

Valitse vaikutusvaltainen profiili ja kommentoi tämän jokaiseen postaukseen hyväntahtoiseen sävyyn. Kutsun tätä Cypress Hill -tekniikaksi.

#6 Seuraa kilpailijoiden seuraajia

Tutustu kilpailijoidesi seuraajalistoihin ja ota heidät seurantaan esitelläksesi paremman vaihtoehdon.

#7 Luo podi

Viimeinen vinkki lienee listan kyseenalaisin.

Instagram pyrkii aktiivisesti rajoittamaan niin sanottujen podien toimintaa. Podi on ryhmä, jonka jäsenet sitoutumaan reagoimaan muiden jäsenten sisältöihin pian julkaisun jälkeen, jotta sisältö performoi paremmin algoritmin silmissä.

Instagramin toimenpiteet keskittyvät kuitenkin isoihin podeihin. Kasaa siis pieni ryhmittymä kollegoitasi ja pyydä heitä tykkäämään tai kommentoimaan jokaista postaustasi.

Bonusvinkki: Read this if you want to be Instagram famous

Muistatko, kun lupasin antaa seitsemän vinkkiä? Minä valehtelin.

Henry Carrollin teos Read this if you want to be Instagram famous on täynnä ideoita tyylikkään IG-fiidin ylläpitoon ja kasvattamiseen. Valokuvaajien ja muiden vaikuttajien vinkit auttavat aihevalinnoista kuvakompositioihin ja hashagien käytöstä kuvien muokkaamiseen.

Viimeksi Digilluusio luonnosteli onnellista some-strategiaa

The Vergen artikkelit, videot ja podcastit tarjoavat asiantuntevia ja persoonallisia näkemyksiä teknologiasta.

Easter Egg: Asiantuntijuus, ajankohtaisuus ja leikkisyys ovat nostaneet The Vergen yhdeksi ehdottomista teknologiauutissivustoista. Vinkkasinhan jo viime vuonna seuraamaan heidän toimittajaansa Casey Newtonia Twitterissä. Tällä kertaa suosittelen yhtä heidän podcasteistaan, arkipäiväisiä teknologian käyttöön liittyviä ilmiöitä viihteellisesti käsittelevää sarjaa Why’d You Push That Button?

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.