Ah, miten angstista – nämä ovat lempibiisini Linkin Parkilta
Nu metallin yksi merkittävimmistä tekijöistä, Linkin Park, ei välttämättä ole suursuosikkejani, mutta bändi nousi suosioon juuri oikeaan aikaan tarjotakseen eräälle nuorelle aikuiselle väylän käsitellä omia angstejaan.
Vokalisti Chester Benningtonilla oli tunnistettava soundi ja hänen äänensä taipui niin rääkymiseen kuin heleämpiinkin osuuksiin.
Benningtonin edesmeno viime vuonna olikin suru-uutinen, sillä hän oli yksi kuuluvimmista ”aikuistumiseni äänistä”.
Lue myös: Top 34 Michael Jackson -biisiä
Tapahtuma sai myös pohtimaan, mitkä Linkin Parkin kappaleet ovat suosikkejani. Sekalaisia lemppareita on helppo heitellä, mutta varsinaista paremmuusjärjestystä on pitänyt kypsytellä pidempään.
Tässä ovat kuitenkin suosikkibiisini Linkin Parkilta – kerro omasi kommenteissa!
#10 Drawbar (albumilta The Hunting Party, 2014)
Ensimmäinen Linkin Park -albumi, jonka ostin, oli Meteora. Ihmettelin, miten bändi ei saa kasaan edes 40 minuuttia musiikkia, vaikka levylle tungetaan selväksi täytebiisiksi pitkä ja tylsä instrumentaali. Sittemmin olen ymmärtänyt, että kyseessä on tietoinen valinta: jokaiselle levylle isketään lauluton jamittelu.
Kitaristilegenda Tom Morellon komppaama Drawbar on kuitenkin muuta kuin pelkkä filler. Biisissä ei tapahdu mitään villiä, mutta kitaran, kosketinten ja marssirumpujen yhdistelmässä on roppakaupalla pahaenteistä tunnelmaa.
#9 Pushing Me Away (albumilta Hybrid Theory, 2000)
Debyyttilevyllä kuultava Pushing Me Away on kuin demoversio myöhemmin julkaistavasta Numb-hitistä. Se erottuu muista albumin kappaleista ilmavammalla soundillaan, eikä alleviivaa bändin ominaissoundia yhtä aggressiivisesti. Säkeistöjen melodiassa on tunnelmaa ja Chester pääsee venyttämään nuotteja vähän vapaammin.
#8 With You (albumilta Hybrid Theory)
With You on kummallinen kappale. Aihepiirin puolesta se voisi toimia myös balladina, mutta siihen on turboahdettu kaikki Hybrid Theory -albumin soundilliset tunnusmerkit: rosoinen kitarariffi yhdistettynä överiksi vedettyyn scratchaamiseen. Suosikkiosuuteni on DJ-soolon ja lyhyen paussin jälkeen alkava C-osa.
Yleisesti ottaen koko albumia vaivaa se, miten ”alleviivaavasti” se on miksattu – kaikilla raidoilla on väännetty nupit kaakkoon, jotta biisi varmasti repii tärykalvot hajalle.
Sivumennen sanoen Hybrid Theory on myös yksi rumimpia levynkansia, joita olen nähnyt.
#7 In the End (albumilta Hybrid Theory)
Varmasti yksi Linkin Parkin ikonisimmista biiseistä – ja samalla yksi kuluneimmista.
Dramaattisen pianointron tehoa syö jonkin verran se, miten selvästi sen tunnistaa synalla soitetuksi. Mike Shinodan filtterin läpi vedetyt räpäytykset saavat enemmän palstatilaa kuin monissa muissa yhtyeen hiteissä – kunnes Chester omii estradin toisesta kertsistä eteenpäin. Propsit C-osasta, jossa lauletaan sama osuus ensin heleästi ja sitten uudelleen raspikurkulla.
#6 Crawling (albumilta Hybrid Theory)
Hybrid Theory on täynnä nu metalin klassikoita. Itselleni yksi rakkaimmista on kuitenkin vähemmän tunnettu Crawling, sillä se oli ensikosketus koko yhtyeeseen.
Tummiin pukeutunut, keskellä jääluolaa (?) esiintyvä bändi raivoaa parantumattomista haavoista ja sisintä syövästä mielipahasta; aijai, miten Chesterin aggressiivisuus ja biisin lyriikat puhuttelivatkaan.
Videokin aiheutti kuvastollaan pienen aivoräjähdyksen – värimaailma on tyylikäs ja tuplanopeudella kuvaaminen säväyttää sopivasti. (Raskaasta musiikista tykkääminen oli yleisesti ottaen kuin kielletty hedelmä teinille, joka muuten kuunteli the Beatlesiä ja Phil Collinsia.)
BONUS: Enjoy the Silence (Reinterpreted by Mike Shinoda, 2004)
Linkin Parkin jäsenillä ehti olla useita sivuprojekteja: DJ Joe Hahn esimerkiksi ohjasi valtaosan yhtyeen musiikkivideoista. Mike taasen teki nu metal -henkisen remixin Depeche Moden klassikkobiisistä. Olen Depeche Mode -fani, mutta saatan jopa pitää tästä versiosta enemmän kuin alkuperäisestä.
Lue myös: Top 10 Daft Punk -biisiä
#5 From the Inside (albumilta Meteora, 2003)
Repivine kitarataustoineen balladi on uskollinen Hybrid Theory -albumin jopa tunkkaiselle äänimaailmalle, mutta on silti tunnelmaltaan kypsempi ja suureellisempi. Meteora on yleisesti ottaen edeltäjäänsä ajattomampi kokonaisuus, vaikka edustaakin edelleen puhtaasti nu metal -genreä.
Piano- ja jousitausta säkeistöjen alla antaa From the Insidelle herkän alavireen ja pohjustaa mahtipontista kertosäettä. Musiikkivideo herkuttelee kameran heilutuksilla ja dolly-ajoilla ja bändi eläytyy esitykseen kokeneiden stadionrokkareiden elkein.
#4 Burning In The Skies (albumilta A Thousand Suns, 2010)
Vaikka moni kappale puhuttelee sisäistä teiniäni, en ole koskaan pitänyt Linkin Parkin lyriikoita erityisen älyllisinä.
Burning In The Skies tarjoaa kuitenkin poikkeuksellisen lyyrisen ja vertauskuvallisen kertomuksen kariutuneesta parisuhteesta.
Biisi on harvinainen myös äänimaailmaltaan. Verrattain kepeä melodia puoliakustisen kitarataustan säestyksellä siirtää Linkin Parkin yhden askeleen lähemmäs pop-bändiä.
#3 No More Sorrow (Minutes to Midnight, 2007)
Yhtyeen kolmas täysin uutta materiaalia sisältävä albumi ei aikanaan ensikuulemalta iskenyt ja fanius alkoi muutenkin hiipua, mutta tätä listaa kootessani huomasin sen sittenkin olevan kaikin puolin iskevä paketti. Mustavalkoinen levynkansi on myös tyylikkään dramaattinen.
Eniten albumilta kuitenkin edelleen kolahtaa No More Sorrow, joka nappaa mukaansa heti alusta lähtien. Kitaranvingutus kovien rumpufillien rytmittämänä johdattaa tiivistunnelmaiseen rock-aggreiluun, joka liikkuu piristävästi nu metallin ja punkin välimaastossa. Kertosäkeiden taustalla kuullaan myös poikkeuksellisia taustaharmonioita.
#2 Don’t Stay (albumilta Meteora)
Kakkoseksi nousee biisi, joka alun perin innoitti ostamaan koko Meteora-levyn. Don’t Stayn kitarariffi aloittaa albumin räjähtävällä energialla.
#1 Numb (albumilta Meteora)
On yllättävän vaikeaa tiivistää sanoiksi, mikä ylivoimaisessa suosikissani vetää niin puoleensa. Biisin erityisyyden vain kuulee.
Intron persoonallisesta syntikkasoundista noustaan From the Inside -tyyliseen mahtipontisuuteen, mutta toteutus on huomattavasti dynaamisempi. Mike antaa Chesterin loistaa valokeilassa, ja syystä: rauha ja roso yhdistyvät lauluesityksessä täydellisesti.
Kaiken kaikkiaan kappale on tunnelmaltaan huomattavasti kypsempi kuin aiemmin mainittu With You. Numb on melankolian oma nyrkkiä nostava power anthem.
Musiikkivideo jatkaa monista aiemmista videoista tuttua sorsitun nuoren ja alhaisen värisaturaation linjaa, ja pojat pitävät bänditreenejä kirkossa.
Nu metal -soundin comeback?
Kokeiltuaan kaikkea rockista elektroniseen musiikkiin Linkin Park on käynyt radikaalimman muutoksen musiikissaan kuin esimerkiksi kotimainen kameleontti HIM.
Suosion alkuaikoina emme kehdanneet pitää bändiä katu-uskottavana (valkoihoiset heviartistit räppäämässä!?), mutta piireissä ymmärrettiin: bändi levytti muun muassa hiphop-legendojen Jay Z:n ja Chali 2nan kanssa.
Olisikin mielenkiintoista kuulla paluusta alkuaikojen rapia ja metallia yhdistävään soundiin. Nu metalin on aika tehdä comeback! Mutta pystyykö kukaan korvaamaan Chesteriä?