
Katsaus kuluneeseen vuoteen
2018 oli erittäin mielenkiintoinen vuosi.
Elämääni saapui uusia ihmisiä ja vanhat tutut ottivat yllättäviä rooleja. Koin ikimuistoisia keikkoja ja bileitä. Sävelsin ahkerasti uusia biisejä. Matkasin seitsemään eri maahan, joista oli yksi pitkäaikaisen haaveeni suuri täyttymys: Japani. Kaiken kukkuraksi sain kokea maan minulle tärkeimmän ihmisen kanssa.
Toki oli vastoinkäymisiäkin. Jouduin sanomaan hyvästit turhan monelle ihmiselle, enkä ehtinyt (tai osin myöskään jaksanut) panostaa sivustoon tai muihin kirjoitusprojekteihin niin paljon kuin olisin halunnut.
Siitä huolimatta vuodesta jäi todella hyvä maku suuhun, sillä olin onnellisempi kuin kuukausiin. Tärkein oppi oli pian 35-vuotissynttäreiden jälkeen saamani vavahduttava oivallus siitä, miten tyytyväinen olen elämääni.
State of the blog address
5700 kävijää vieraili sivustolla noin 8900 kertaa; huomattava pudotus edellisvuoden luvusta, mutta myös artikkelien määrä laski miltei puolella (33 vuonna 2018).
Suosituimmat aiheet eivät yllättäneet, sillä luetuimpien artikkelien kärjessä notkui monta klassikkohittiä, kuten ohjeet some-julkaisukalenterin tekoon ja etikettiohjeet keravalaisen kanssa keskusteluun. Olikin mukava huomata, miten moniin vanhoihin artikkeleihin saatoin luontevasti linkata uusissa sisällöissä – artikkelikirjasto on kasvanut kiitettävän kokoiseksi vuosien varrella.
Uudemmista artikkeleista eniten huomiota herätti mm. Halloween-teemainen Digilluusio-artikkeli. Muuten sarjassa käsiteltiin toistuvasti sosiaalisen median vaikutusta ihmisiin.
Lue nyt:
- 5 asiaa, jotka kauhistuttavat someduunaria
- Voiko sosiaalinen media tehdä onnelliseksi?
- Arvokeskustelu kuumenee sosiaalisessa mediassa
- Näin rakennat some-sisältökalenterin (2014)
Arkistoja tonkiessa tuppaa harmillisen usein bongaamaan kirjoitusvirheitä. Ne on helppo korjata, mutta oikoluvun puute harmittaa aina, varsinkin jos virhe on ollut julki useamman vuoden. Toisaalta viilaaminen viihdyttää ja tarjoaa tekosyyn optimoida sisältöjä.
Yksi hauskimmista projekteista oli Tarzan-huutoa käsittelevä Cult Sure -kirjoitus. Idea oli melkoinen ”irtsari”, mutta tiedonkeruu paljasti hyvin vaiheikkaan tapahtumavyyhdin.
Lue myös: Kiista Tarzan-huudon alkuperästä
Tauko Kasarikultti-sarjan ja muiden videoiden tuottamisessa venähti aiottua pidemmäksi. Niihin arvosteluihin, jotka tuotin, paneuduin eri tavalla kuin aiemmin.
Anime-elokuvan Taistelu Maasta käsittely oli pienimuotoinen intohimoprojekti ja Kauhun yötä teki mieli käsitellä siksi, etten ymmärtänyt, miksi fanit hehkuttavat sitä. Against All Odds taasen edusti genreä, jota en ollut aiemmin käsitellyt: romanttista trilleriä.
Arvostelut olivat alkujaan lyhyitä yleiskatsauksia, mutta vuonna 2018 elokuviin perehdyttiin jonkin verran syvällisemmin. Tavoitteenani on tulevana vuonna löytää teoksia, joissa riittää pureskeltavaa entistä enemmän.
Katso myös Film February -teemakuukautta varten tuotettu The Disaster Artist -arvostelu
Katse kohti tulevaisuutta
Haluan kiittää lukijoita ja katsojia kuluneesta vuodesta. Jopa satunnaiset käynnit sivustolla ovat minulle tärkeitä ja somessa vastaanottamani palaute lämmittää mieltä.
Tulevalle vuodelle on suunnitteilla tuttuun tapaan mm. Digilluusio-artikkeleita, Film February ja musiikkiarvosteluita. Nähdään tulevaisuudessa, aina vuodessa 2019 saakka!
Viimeksi sivustolla: Instagram-trendit 2019
Bonus: jouduit kuuntelemaan erästä hokemaa harvemmin kuin edellisenä vuonna.