Top 10 Red Dead Redemption -tehtävää

john marston red dead redemption
Red Dead Redemptionin julkaisusta on 10 vuotta. Mitkä ovat John Marstonin ikimuistoisimmat tehtävät?
Western-klassikko Red Dead Redemption julkaistiin vuonna 2010

Red Dead Redemptionin ikimuistoisimmat hetket

Rockstar Gamesin kehittämän lännenseikkailun Red Dead Redemptionin julkaisusta tuli kuluneena kesänä 10 vuotta. GTA-peleistä tutun avoimen maailman pelimekaniikan Villiin Länteen siirtäneestä pelistä on noussut klassikko, jonka jatko-osa on yksi viime vuosien kehutuimmista peleistä.

Omalla kohdalla sydän sykkii kuitenkin edelleen vahvemmin ykkösosalle. Se ei ole skaalaltaan yhtä massiivinen kuin Red Dead Redemption II, mutta yhtä lailla täynnä toimintaa, tunnekuohuja ja Rockstarille ominaista genretietoista, mustaa huumoria.

John Marston haluaisi jättää rikollisen menneisyytensä taakseen, mutta liittovaltion agentit pakottavat hänet tuomaan entiset jengitoverinsa oikeuden eteen. Marston kipuilee virkavallan pelinappulaksi joutumisen kanssa, mutta agentit pitävät hänen perhettään panttivankina, kunnes Dutch van der Linde kumppaneineen on saatu kiinni. Kaiken lisäksi Marstonin pitää suorittaa hengenvaarallisia ja moraalisesti arveluttavia tehtäviä päästäkseen kohteidensa kintereille.

Matkan varrella Marstonia auttavat ja/tai kampittavat muun muassa paheellinen upseeri DeSanta, ihmelääkettä kaupitteleva huijari Nigel West Dickens ja liuta muita toinen toistaan eksentrisempiä hahmoja.

Red Dead Redemption on kaikkea muuta kuin pelkkä tribuutti länkkäreille – se on yksi kaikkien aikojen westerneistä, piste. Mutta mitkä ovat sen ikimuistoisimmat hetket? Tässä ovat omat suosikkitehtäväni.

10. Treasure Hunter Challenges

Pelin varrella on mahdollista suorittaa metsästykseen, peleihin ja kasvien keräämiseen liittyviä haasteita, joista tienaa kokemuspisteitä ja rahaa. Pelattuani pelin useampaan kertaan läpi jätän valtaosan haasteista kesken, mutta yhdestä en luovu.

Tarinan alkupuolella Marston pelastaa aarteenmetsästäjän ryöväreiden väijytykseltä, palkkionaan salaiselle aarteelle johdattava kartta. Kyseessä on ensimmäinen kymmenestä eri puolilla pelimaailmaa sijaitsevista kultaharkkokätköistä.

Suoritan poikkeuksetta kaikki aarrehaasteet, sillä niistä kertyvät sadat dollarit mahdollistavat investoinnin erikoisaseisiin ja muihin hintaviin hankintoihin.

9. Justice at Pike’s Basin

Marston ajautuu jatkuvasti tekemään palveluksia ihmisille, joiden toivoo auttavan vanhojen tuttujensa löytämisessä. Armadillon kaupungin sheriffi kutsuu Marstonin ajamaan karjavarkaat pois Pike’s Basinin kanjonista. Kyseessä on suoraviivainen tapa kaikki -tehtävä, mutta riittävän haastava pelin alkutaipaleelle ja mieleenpainuva yhtenä tarinan ensimmäisistä pitkällisistä tulitaisteluista.

8. Hanging Bonnie McFarlane

Marston auttaa sheriffiä tekemään vaihtokaupan vihollistensa kanssa: aiemmin pidätetty rikollinen kidnapattuun Bonnie McFarlaneen. Vaihtokauppa menee mönkään, ja Marstonin on ammuttava tiensä läpi kymmenten jengiläisten ennen kuin viaton karjatilallinen hirtetään. Matkalla Tumbleweedin alueelle käydään pitkällinen keskustelu oikeudesta ja miten väärin keinoin sitä toisinaan ylläpidetään.

7. Man Is Born Unto Trouble

Hilpeä juoppohullu Irish auttaa löytämään konekiväärin, jota Marston tarvitsee hyökätäkseen ensimmäisen pääkohteensa Bill Williamsonin tukikohtaan.

Ase löytyy kaivoksen uumenista, mutta päästäkseen perille Marstonin pitää raivata tieltä liuta liipasinherkkiä mainareita. Maan uumeniin hiipiessä pelaaja voi tehdä trick shoteja (pun intended) räjäyttämällä lyhtyjä ja dynamiittilaatikoita vihollisten ympärillä. Lopuksi päästään vielä hyppäämään kaivoskärryn kyytiin ja jatkamaan vihollisten lanaamista vauhdissa.

6. Mexican Caesar & The Great Mexican Train Robbery

Ajojahdin jatkuessa Meksikoon Marston työskentelee vuoroin kapinallisille kuin heitä metsästävälle virkavallalle, samaan tapaan kuin Clint Eastwood pallottelee rikosperheiden välillä elokuvassa Kourallinen dollareita.

Marston avustaa kumpaakin puolta myös junailuun liittyvissä keikoissa. Tehtävässä Mexican Caesar Marston suojelee miliisien ammusjunaa yllätyshyökkäykseltä.

Tositoimiin päästään jo matkalla junalle, kun pieni joukko kapinallisia lähtee jahtiin. Kaikki tehtävät, joissa voi istua vaunuissa pelkääjän paikalla ja ammuskella ympärillä parveilevia vihollisia, ovat hauskoja.

Hyökkäys on kuitenkin pelkkää lämmittelyä, kun varsinainen saattotehtävä alkaa. Junan kyydissä lahdataan kapinallisia konekiväärin avulla niin, että heikottaa.

The Great Mexican Train Robberyssä taas autetaan kapinallisjohtaja Abraham Reyesin joukkoja, yllätys yllätys, ryöstämään varusteita kuljettava juna. Kyseessä on yksi harvoista tehtävistä, joissa vaaditaan stealth-henkistä hiippailua. Reyes antaa Marstonille heittoveitsiä, joita strategisesti käyttämällä pääsee junan kyytiin huomaamattomasti.

Luvassa on kuitenkin muutakin kuin pelkkää hiiviskelyä. Ryöstö havaitaan, ja yhtäkkiä niskassa on divisioona hampaisiin asti aseistautuneita sotilaita.

Useita tehtäviä edeltää pitkällinen tehtäväalueelle siirtyminen, jonka aikana auotaan päätä matkakumppaneille ja valtiolle tai punnitaan filosofisia ja poliittisia kysymyksiä. Reyesin kanssa ratsastaessa käydään yksi suosikkisananvaihdoistani. Reyes toteaa “nyt kun olemme ystäviä, toivon sinun hillitsevän himosi tappaa minut”, mihin Marston vastaa: “Lupaan, että olet ensimmäinen, joka tietää jos tapan sinut.”

5. The Burning

Bonnie McFarlanen pääasiallinen tehtävä on opettaa Marstonille (eli pelaajalle), miten ratsastetaan, hoidetaan maatilaa ja ajetaan karjaa. Pelin alkupuolelle sijoittuvat tehtävät ovat toimintaa kaipaavalle aika kuivaa pakkopullaa, vaikka Bonnie onkin yksi suosikkihahmoistani.

The Burning on kuitenkin dramatiikaltaan toista maata.

Myrsky riepottelee ranchiä. Juuri kun villiintynyt karja on saatu rauhoittumaan, salama sytyttää ladon tuleen. Pelaajan on kiivettävä sisään palavaan rakennukseen pelastaakseen sisälle juuttuneet hevoset. Jännitys ei aina vaadi luotien viuhumista.

4. We Shall Be Together In Paradise

Irishin antamat tehtävät ovat kautta linjan viihdyttäviä ja kuljettavat pelaajan uniikkeihin miljöisiin. Kun Williamson pakenee Fort Mercerin tulitaistelusta, pelin ensimmäisen näytöksen loppuhuipennuksesta, Irish auttaa Marstonin ylittämään rajan Meksikoon. Lauttamatkaan tulee komplikaatioita, kun joukko Irishin vihamiehiä odottaa vastarannalla.

3. I Know You

Haasteiden ohella voi suorittaa matkan varrella varsinaisen tarinan ulkopuolisia sivutehtäviä, jotka vaikuttavat pelaajan kunniapisteisiin.

I Know You on yksi mieleenpainuvimmista sivutehtävistä. Marston kohtaa mystisen pukumiehen, joka käyttäytyy kuin tuntisi Marstonin läheisesti. Hän antaa Marstonille useita moraalia koettelevia tehtäviä: ensimmäisenä pitää valita, rohkaistako vai estää tuntematonta miestä tekemästä aviorikosta.

Pukumies ilmestyy viimeisen kerran Marstonin farmilla. Sivutehtävän loppuhuipennus jättää niin Marstonin kuin pelaajan hämmentyneisiin tunnelmiin. Hahmo on niin kryptinen, että käsittelin sitä 10 vuotta sitten Digilluusiossa.

2. An Appointed Time

Vallankumous käynnistyy ja Meksiko on sekasorron vallassa. Marston aikoo pelastaa vangitun Reyesin teloitukselta, kun tämän tyttöystävä tulee väliin.

Reyesin ja Luisan suhde on yksi pelin mehukkaimmista. Maalaistyttö on Reyesin pauloissa ja puhuu tästä tulevana aviomiehenään, kun taas sikamainen Reyes ei edes muista daamin nimeä. Luisan kuolema onkin nopeasti sivuutettu antikliimaksi, mikä alleviivaa hänen vähäistä merkitystään kapinallisjohtajalle.

Tehtävä ei kuitenkaan todellakaan pääty siihen. Marston haastaa Reyesin vanginneen upseerin kaksintaisteluun, minkä jälkeen pitää vapauttaa putkassa viruvat vapaustaitelijat ja johdattaa heidät miliisien kimppuun. Edessä on monivaiheinen tulitaistelu, jossa kuluu kosolti Dead Eyeta ja konekiväärin luoteja.

Viimein Marston ja Reyes hoitelevat Williamsonin ja diktaattorin elkein käyttäytyvän kenraali Allenden, ja Marstonin on aika palata Amerikkaan viimeisen kohteensa Dutchin jäljille. Toisen näytöksen päätteeksi Meksiko jää Reyesille, joka ei välttämättä ole yhtään sen kunniallisempi kuin hallitus, jonka hän halusi syöstä vallasta.

1. And The Truth Will Set You Free

Moderni Blackwaterin kaupunki tuo mukavaa kontrastia loputtomiin aavikoihin.

Pelin kolmatta näytöstä vaivaa kuitenkin jo pitkään jatkuneen seikkailun jälkeinen kisaväsymys. Vaikka tulitaisteluiden intensiivisyys nousee uusiin sfääreihin, tehtävien luonne käy monotoniseksi eikä uusiin hahmoihin ehdi luoda syvällistä suhdetta. Sivutehtävätkin ovat usein pelkkiä edestakaisin ravaamista vaativia säätöjä, kun päätarina lähestyy vääjäämätöntä end gameä.

Myös Marstonin kärsivällisyys alkaa olla lopussa, kun liittovaltion agentit pakottavat hänet auttamaan hoitelemaan Dutchin joukkoineen lopullisesti. Välittömästi And You Will Know The Truth -tehtävän raadollisen konekivääritykityksen jälkeen suunnataan ratsuväen kanssa vuoristoon Dutchin tukikohtaan.

Dutch johdattaa Marstonin kallion huipulle vievään tunneliin. Matkalla ylös sanaillaan jonkin verran, mutta muuten pelaaja saa edetä tunnelia yllättävän rauhassa ja ilman kiirettä. Viimeinen puoli tuntia on kulunut räjähtävissä tunnelmissa, mutta silti Dutchin seuraaminen tuntuu kummallisen helpolta. Aivan kuin kehittäjät eivät olisi ehtineet lisätä tunnelin varrelle yhtään vihollisia.

Käytävä johdattaa kielekkeelle kymmenten metrien korkeudessa. Marston pyytää Dutchia antautumaan, mutta tämä ei suostu vaan tekee itsemurhan hyppäämällä kalliolta. Viimeinen välienselvittely on katkeransuloinen keskustelu muuttuvassa maailmassa selviytymisestä. Dutchin karu kuolema jättää vaivaantuneen melankolisen jälkimaun.

Mutta viimein virkavalta vapauttaa Marstonin velvollisuuksistaan. Kun Marston ratsastaa kohti kotia Jamie Lidellin Compass-kappaleen soidessa taustalla, pelaajaa rouhaisee syvältä ja kyyneleet ovat herkässä.

Red Dead Redemptionin uusi versio 2021?

Red Dead Redemptionin maailmasta, hahmoista ja tehtävistä riittäisi pureskeltavaa useampaankin artikkeliin tai videoon – tämänkin listan koostaminen oli todella hankalaa, sillä peli on täynnä toistuvasti viihdyttäviä tehtäviä. Kerro kommenteissa, jos listalta unohtui joku suosikkisi.

Red Dead Redemption II sijoittuu aikaan ennen ykkösosan tapahtumia. Sen laajaan maailmaan uppoutuu väistämättä tuntikausiksi kerrallaan. Pelin päähenkilö Arthur ei ole yhtä karismaattinen kuin Marston, mutta kaksikon kohtalot kietoutuvat yhteen hienovaraisesti tarinan aikana.

Epookin mielenkiintoisimpia aspekteja on seurata Dutchin muutosta jalosta idealistista vainoharhaiseksi mielipuoleksi, sillä hahmon kohtalo on vahvasti ykkösosan konfliktin ytimessä. Olisipa Star Wars -esiosat osattu kirjoittaa vastaavaa draamaa.

Vaikka jatko-osa otti harppauksen niin tarinankerronnan, grafiikoiden kuin pelimekaniikan suhteen, alkuperäinen Red Dead Redemption on kestänyt aikaa (ja useita läpipeluukertoja) erinomaisesti. Mitä nyt grafiikat ovat vanhentuneet. Olenkin innoissani huhusta, jonka mukaan Rockstar julkaisisi pelistä remasteroidun version vuoden 2021 alussa.

Lue myös: 10 sykähdyttävää biisiä videopeleistä

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.