Arvostelussa Erittäin salainen (1981)

Erittäin salainen on erittäin onnistunut Bond-seikkailu.

Erittäin salainen (1981) on täynnä kylmän sodan jännitteitä ja vauhdikasta toimintaa. Roger Moore ei kuitenkaan syvennä tulkintaansa James Bondista.

Roger Mooren tähdittämät James Bond -agenttiseikkailut olivat aikansa suurimpia action-leffoja täynnä stuntteja, jotka ovat vaikuttavia tänäkin päivänä.

Elokuvien tunnuspiirre oli kuitenkin niiden camp-henkisyys. Ylilyövä komediallisuus vei usein pohjan vakavammilta hetkiltä – niiltä harvoilta, joita Mooren Bondeissa nyt on – ja varsinkin nykypäivän katsoja säpsähtää, kun yhdessä kohtauksessa ilveillään juntille sheriffille ja toisessa tarinan sankari pahoinpitelee naista. 

Erittäin salainen (For Your Eyes Only, 1981) on Bond-sarjan uudelleenkäynnistys. Se on tunnelmaltaan vakavampi ja juoni ja hahmot ovat maanläheisempiä – ei mitään Kuuraketin metallihampaisia turjakkeita tai ulkoavaruuden siirtokuntia, vaan vanhaa kunnon vakoilua ja Kylmän Sodan jännitettä.

Elokuvasarjan läpi kantavia elementtejä ovat muun muassa alun gun barrel sequence, esittely “Bond, James Bond” ja monta muuta. Daniel Craigin elokuvien ulkopuolella sarja noudattaa kuitenkin hyvin löyhästi mitään aikajatkumoa. Erittäin salainen on yksi harvoista, joissa viitataan menneeseen – ja tarkemmin Bondin ex-vaimoon Tracyyn

Löydämme agentin vierailemassa puolisonsa haudalla ensimmäistä kertaa sitten Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa nähdyn drive-byn. Firman helikopteri käy noutamassa agentin, mutta vanha vihollinen kaappaa lennon.

Ja kuka tuo vihollinen onkaan? Tuottajat olivat joutuneet käräjille Bondin arkkivihollisen Blofeldin hahmon käyttöoikeuksista, joten hahmoa ei nähty virallisessa Bond-sarjassa vuosikymmeniin.

Erittäin salaisessa nähdään kuitenkin valkoisen kissan kanssa hengaileva kaljupää. Hahmoa ei nimetä mutta on selvää, että kyseessä on Blofeld. Hänellä on jopa niskatuki aivan kuin George Lazenbyn tähdittämässä elokuvassa, jossa Tracy tapetaan. 

Bond selviää Blofeldin kaappausyrityksestä ja nappaa tämän otteeseensa. Pahis alkaa välittömästi anella oikein myötähäpeän arvoisesti. Hetken kiusoittelun jälkeen Bond pudottaa Blofeldin savupiippuun ja yksi koko sarjan kuuluisimmista pahiksista tapetaan jo ennen alkutekstejä. Täytyy itse asiassa arvostaa tätä rohkeutta keksiä jotain omaa. 

Erittäin salaisen scoren sävelsi Bill Conti

Bondin hovisäveltäjä John Barry ei voinut veroteknisistä syistä tuottaa Erittäin salaisen scorea, mutta pestiin saatiin suursuosikkini Bill Conti, joka tunnetaan tietysti Rocky-saagan musiikista.

Musiikkia kuullaan melko säästeliäästi, mutta kun se soi, Contin tuotanto suorastaan hyppii silmille/korville. Musiikki on dynaamista, svengaavaa ja äänekästä – ja se jakaa mielipiteitä. Kaikki eivät arvosta diskomaisuutta, mutta itselleni musiikki saa adrenaliinin pumppaamaan. Suosikkibiisini on Runaway.

Myös elokuvan tunnusbiisi For Your Eyes Only sykähdyttää, mutta eri syistä. Sheena Eastonin kappale lähtee hitaasti, herkästi liikkeelle ja kasvaa voimakkaaksi rakkaudentunnustukseksi.

Easton tekee historiaa olemalla ainoa artisti, joka esiintyy Bond-leffan alkuteksteissä omilla kasvoillaan.

Erittäin salaisen juoni

007 lähetetään jäljittämään Britannian laivaston sukellusveneiden ohjaamiseen käytettyä ATAC-ohjainta, joka uppoaa Välimereen, kun sitä kuljettanut laiva törmää vahingossa vanhaan merimiinaan. Myös KGB metsästää ohjainta voidakseen käyttää brittien omia aluksia tätä vastaan.

Johtolangat ohjaavat Bondin Kreikkaan. Paljastuu, että hienostunut salakuljettaja Kristatos on saamassa ATAC-ohjaimen haltuunsa myydäkseen sen KGB:lle. Kilpajuoksun kiihtyessä Kristatoksen kätyrit epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen tappamaan brittiagentin.

Bond girl Melina Havelock

007:n seikkailut ovat minulle rakas elokuvasarja ja haluaisin katsoa niitä mun tyttären kanssa. Etenkin vanhempien Bondien maailmankuva on niin sovinistinen, että niiden katsominen tuntuu kyseenalaiselta. Bond-naiset ovat usein kevytkenkäisiä puristelun kohteita, joiden pääsääntöinen rooli on totella käskyjä. 

Tässäkin suhteessa Erittäin salainen on poikkeus. Toki mukana on hädin tuskin täysi-ikäinen taitoluistelija Bibi, joka ihastuu Bondiin niin palavasti, että on yhden satunnaisen tapaamisen jälkeen valmis sänkyyn kaksi kertaa vanhemman miehen kanssa. Bond osoittaa poikkeuksellista hillintää ja antaa neidolle kohteliaat pakit.

Vaikka Bibin hahmo on naiivi, täytyy antaa propsit siitä, että rooliin on valittu oikea taitoluistelija. Kasuaali katsoja ei välttämättä edes tajua, että näyttelijä tanssii jäällä itse, emmekä vain etäältä kuvattua sijaista. Toisin kuin Roger Moore, joka nähdään suorittamassa omia stunttejaan vain aniharvoin. 

Suuremman vaikutuksen tekee pääasiallinen Bond-tyttö Melina Havelock, jota esittää kuvankaunis Carole Bouquet

Varsijousella varustautunut Melina haluaa kostaa Kristatokselle vanhempiensa salamurhan. Perustelu on ehkä vähän hempuli (“olen kreikkalainen, tiedäthän, Elektra ja kaikki muu”) mutta päättäväisyys paistaa Bouquetista hienosti.

Siksi harmittaakin, miten Melinan kostotehtävä jää täysin sivurooliin. Suuressa loppuhuipennuksessa Bond hoitelee suurimman osan toiminnasta, kun Melina jää kyttäilemään etäälle. Kun Melina tavoittaa Kristatoksen, Bond tulee väliin. Sankarimiehen on muka pakko pelastaa maailma.

Bondia avustaa myös Topolin esittämä salakuljettaja Columbo, joka on elokuvan ylivoimaisesti viihdyttävin hahmo.

Jos Bondeissa ei yleensä ole jatkuvaa tarinaa, samoja hahmoja saatetaan kierrättää. Esimerkkejä ovat muun muassa Moneypenny, Q ja Felix Leiter. 70-80-luvun Bondeissa esiintyi toistamiseen myös Walter Gotellin esittämä venäläiskenraali Gogol.

Erittäin salaisessa hän saapuu ostamaan ATACia, mutta löytää sen Bondin hallussa. Bond heivaa laitteen kallion kielekkeeltä, jottei kumpikaan osapuoli voi hallinnoida laivastoa etäältä. Gogolin reaktio on mahtava. Hän vain kohauttaa hartioitaan, naurahtaa ja lähtee.

Vakavoitunut 007

Vaikka Erittäinen salainen on erittäinen poikkeava muista Mooren Bondeista, Mooren ei onnistu uudistamaan tulkintaansa hahmosta. Hän ehkä käyttää kahdesta vakioilmeestään vähän enemmän sitä vakavampaa ja Bondilla on vähemmän onelinereita, mutta mukaan on livahtanut muutama sitäkin kornimpi heitto.

Elokuvan lopussa pokataan Moorelle ominaiselle komiikalle tavalla, joka saattaa olla monille turn-off. Tehtävän suorittamisen kunniaksi Bond saa puhelun pääministeri Margaret Thatcheriltä, mutta Bond usuttaa papukaijan latelemaan tälle pikkutuhmia. Todella korni veto verrattain ryppyotsaisen leffan päätteeksi.

Erittäin salainen on yksi suosikki-Bondeistani

Erittäin salaisen vahvuus on juonen maanläheisyys, eikä luoteta liikaa camp-huumoriin tai maailmanvaltiudesta haaveileviin roistoihin.

Samalla kaikki toiminta on erityisen jännittävää. Panokset ovat koko ajan korkealla, kun lennetään ahtaalla teollisuusalueella, uidaan haiden seassa, taistellaan merenpohjassa tai kiivetään vuorenrinnettä ylös. Tästä saadaan ainakin osin kiittää John Gleniä, joka siirtyi Erittäin Salaisen myötä leikkaajasta yhdeksi Bond-sarjan ansioituneimmista ohjaajista.

Bond-sarja kehittyy jatkuvasti ja jokainen esittäjä tuo hahmoon oman säväyksensä. On silti mielenkiintoista, miten pitkään hahmo pärjäsi niin yksiulotteisena. Ennen Daniel Craigia Bond oli turhankin kaikkitietävä, eikä hänellä ollut heikkouksia.

Bondin pimeää puolta tutkitaan toisessa 80-luvulla julkaistussa elokuvassa, johon tutustutaan muutaman viikon päästä julkaistavassa uudessa Kerkon kasarikultin jaksossa. Tilaa siis YouTube-kanavani niin pysyt kärryillä uusista videoista.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.