Arvostelussa John Carpenterin ja Kurt Russellin vauhdikas Säpinää Chinatownissa (Big Trouble In Little China, 1986)
Elokuvassa Säpinää Chinatownissa (Big Trouble In Little China) Kurt Russellin esittämä rekkamies sotkeutuu aasialaisten velhojen valtataisteluun. Toimintaseikkailu on täynnä maagisia voimia, omalaatuista huumoria ja vauhdikkaita taistelukohtauksia.
Paras sana kuvaamaan elokuvaa on tosiaan vauhdikas. Hahmot säntäilevät vaarasta toiseen ja tykittävät samalla napakkaa dialogia sellaisella hopulla, ettei katsojan ole selvästi tarkoitus yrittääkään löytää elokuvasta sen syvällisempiä merkityksiä. Asenne on aivot narikkaan ja nauti siitä, mitä näet.
Leffa oli ilmestyessään floppi, mikä saattoi olla tekijöille yllätys – testiyleisöt olivat innoissaan, mikä sai mediankin kiinnostumaan. Levittäjä ei kuitenkaan onnistunut markkinoimaan elokuvaa kunnolla. Näin erikoisen elokuvan on vaikea haastaa blockbustereita, kuten samoihin aikoihin julkaistua James Cameron -tieteisleffaa Aliens.
Aivoton, mutta uraauurtava toimintaseikkailu

Säpinää Chinatownissa on kolmas kerta, kun ohjaaja John Carpenter ja Kurt Russell yhdistävät voimansa.
Elokuva poikkeaa huomattavasti aiemmista, ryppyotsaisista yhteistöistä Pako New Yorkista ja The Thing – Se jostakin. Kaksikko suhtautuikin projektiin aluksi varauksella. Lopputulos on kuitenkin ikimuistoinen, itämaisten vaikutteiden myötä jopa uraauurtava toimintaseikkailu.
Länsimainen viihdeteollisuus otti 80-luvulla itämaisen kulttuurin omakseen. Kiinnostus saattoi alkaa Cannon Filmsin tuottamista ninjaseikkailuista, kuten American Ninja ja tässäkin sarjassa käsitelty Ninja III: The Domination.
Aluksi ninjat nähtiin yltiöväkivaltaisina pahiksina, mikä johti jopa TMNT-piirretyn sensurointiin. Vähitellen itämaisista taistelulajeista tuli valtavirtaa ja Jean-Claude Van Dammesta, Steven Seagalista ja Chuck Norrisista action-legendoja.
Mitä elokuvassa Säpinää Chinatownissa tapahtuu?
Säpinää Chinatownissa on oikea genrejen sekamelska. Se on yhtä aikaa martial arts -toimintaleffa, fantasia ja kauhukomedia. Niinpä on syytä avata elokuvan asetelmaa.
Russellin esittämä rekkakuski Jack Burton kulkeutuu kaverinsa kanssa keskelle kiinalaisten klaanien välienselvittelyä. Pahaa klaania johtaa tuhansia vuosia vanha velho David Lo Pan (Ninja III:ssakin nähtävä, aina yhtä viihdyttävä luonnenäyttelijä James Hong) kidnappaa kaksi vihreäsilmäistä naista palauttaakseen legendaariset voimansa.
Russellin hahmo kuvataan mielenkiintoisella tavalla. Burton kuvittelee olevansa jengin alfauros, mutta töppäilee koko ajan – hän jopa iskee itsensä tainnuksiin yhden kamppailun alussa. Päähenkilö onkin siis oikeasti leffan todellisen sankarin sidekick.

Sivuroolissa nähdään Sinkkuelämistä ja Poliisiopistosta tuttu Kim Cattrall, joka on yksi elokuvan vahvuuksista. Hänen roolihahmonsa Gracie Law joutuu kenties pahisvelho David Lo Panin vangiksi, mutta on kaikkea muuta kuin tavallinen “damsel in distress”.
Elokuvan parasta antia ovat salamaefektit. Innostun aina nähdessäni onnistuneita salamointia tai sähkövirran välähdyksiä elokuvissa. Ja tässä elokuvassa ammutaan salamoita koko ajan!
Säpinää Chinatownissa muistuttaa siitä, miten Hollywood on muuttunut. Näin sekopäisen mielikuvituksellisia leffoja ei yksinkertaisesti enää tehdä – valitettavasti.
Muista tilata YouTube-kanavani, josta löydät lisää Kasarikultti-arvosteluita. Viimeksi sarjassa käsiteltiin urheiludraamaa Rocky IV.