Nighthawks on tiivistunnelmainen trilleri Sylvester Stallonen uran alkuajoilta
Vuonna 1981 julkaistu Nighthawks on vaikeasti saatavilla. Siitä ei meinaa löytyä fyysistä tai digitaalista kopiota.
Syynä on kaiketi kädenlämpöinen menestys. Elokuva tienasi kyllä budjettinsa takaisin, muttei noussut samanlaiseksi klassikoksi kuin yhtä lailla inhorealistiset Taksikuski, Likainen Harry tai Kovaotteiset miehet, jonka jatko-osaksi käsikirjoitus oli alun perin kaavailtu.
Nighthawksin ydinteemat
Kenties suuri yleisö ei osannut samastua elokuvan aiheeseen. Nighthawks käsittelee terrorismia Amerikassa, mikä oli vielä tuohon aikaan täysin vieras käsite. Elokuva haiskahtaa muilta osin vahvasti 70-luvulta, mutta temaattisesti se oli edellä aikaansa.
Sylvester Stallone ja Billy Dee Williams esittävät piinkovaa kyttäparia, jotka puhdistavat New Yorkin katuja rikollisista kovin ottein. Siivousta kaupunki tarvitseekin – Nyki näyttää aikakauden leffoissa täydeltä kaatopaikalta. Mikä tosin sopii täydellisesti tällaisiin rosoisiin rikoselokuviin.
Toiseksi Nighthawksin keskeisistä teemoista nousee viranomaisten voimankäyttö.
Da Silva ja Fox siirretään terrorisminvastaiseen erikoisyksikköön. Sen johtaja yrittää saada poliisit ymmärtämään terroristin toimintamalleja ja väittää, että väkivallan voi tukahduttaa vain voimakeinoin. Näkemys saa kritiikkiä Da Silvalta, joka haluaa minimoida verenvuodatuksen. Tämä on poikkeuksellista kuultavaa Stallonelta, jonka muu filmografia on kaikkea muuta kuin pasifistinen.
Da Silva onkin kaukana Stallonen tyypillisistä rooleista. Voisi jopa argumentoida, että niin Stallonen kuin Williamsin tilalla olisi voinut esiintyä kuka tahansa muu, mikä on toisaalta tavallaan virkistävää.
Muutamaa vuotta myöhemmin elokuva olisi takuulla räätälöity pönkittämään Stallonen imagoa (Rocky IV on malliesimerkki Syltyn egotrippailusta), mutta nyt poissa ovat kliseisen luodinkestävät superkytät onelinereineen.
Joskin mukana on tyypillinen hapan poliisipäällikkö. Koska roolissa nähdään mm. Rocky– ja Kummisetä-elokuvista tuttu luonnenäyttelijä Joe Spinell, klisee on helppo hyväksyä.
Enkä siis tarkoita, että Stallonen tai Williamsin roolisuorituksissa olisi jotain vikaa. Päinvastoin. Molemmat ovat erittäin uskottavia ja parivaljakon välillä on selkeää kemiaa, josta olisi nauttinut pidempäänkin.
Wulfgar iskee!
Aivan kuin kotimaan rikollisissa ei olisi tarpeeksi tekemistä, Da Silva ja Fox saavat vastaansa kansainvälisen terroristi Wulfgarin, jota esittää Rutger Hauer.
Tämä on Hauerin Hollywood-debyytti, mutta hän on alusta lähtien kuin kotonaan kylmäverisenä superrikollisena. Hän väläyttää samoja laskelmoivan psykopaatin piirteitä kuin vuotta myöhemmin kuuluisimmassa roolissaan Blade Runnerin pääpahiksena.
Wulfgarin apuna toimivana Shakkana nähdään intialainen Persis Khambatta, joka muistetaan parhaiten roolistaan scifi-elokuvassa Star Trek – The Motion Picture. Harmi, ettei Khambatta säilyttänyt kaljuaan, sillä se olisi tuonut vastapainoa Stallonen poikkeuksellisen karvaiselle kuontalolle.
Elokuvan kohokohta
Nighthawksin tarina on suoraviivaisempi kuin modernin poliisisarjan keskivertojakso, mutta tiivistunnelmaiset toimintasekvenssit pitävät jännitystä yllä. Hienoa nähdä, kun leffassa ajetaan oikea bussi jokeen tai kun Stallone roikkuu kaapelin varassa kymmenten metrien korkeudella ilmassa.
Jännittävin kohtaus sijoittuu yökerhoon. Wulfgar viihtyy yöelämässä, joten Da Silva ja Fox kiertävät baareja havaintojen toivossa. Viimein kaksikko on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Wulfgar onnistuu kuitenkin pakenemaan. Seuraa pitkällinen ajojahti New Yorkin öisillä kaduilla ja kutkuttava panttivankitilanne metropysäkillä, kun Wulfgar pääsee hyppäämään maanalaisen kyytiin Da Silvan kieltäytyessä ampumaan viattomien vahingoittamisen pelossa.
Wulfgar pääsee yllättämään Foxin ja viiltää tämän kasvoihin kuolettavan haavan. Toimintasekvenssi kulminoituu Da Silvan luopumiseen pasifistisista periaatteistaan, kun hän haavoittunut Fox sylissään karjuu kostoa Wulfgarille.
Nighthawks ei lunasta potentiaaliaan
Tuotanto-ongelmista ja kädenlämpöisestä vastaanotosta huolimatta Stallone on kehunut Nighthawksia yhdeksi parhaista elokuvistaan. Se on ainutlaatuinen osa Stallonen tuotantoa, mutta kaiken hehkutuksen jälkeen Nighthawksista jää ristiriitainen fiilis.
Sen 70-lukulaisen rosoinen, jopa dokumentaarinen estetiikka puhuttelee ja Stallonen ja Williamsin roolisuoritukset vakuuttavat. Kaikki hahmot jäävät kuitenkin turhan ohuiksi eikä Keith Emersonin skitsofreeninen score ole ikääntynyt hyvin. Jännäreidenkin mittapuulla Nighthawks jää kauas eliitistä – tässä olisi ollut potentiaalia paljon kantaaottavampaan ja hahmovetoiseen elokuvaan.
Kerkon kasarikultti siirtyy tämän jakson myötä kesälomalle. Katso lisää arvosteluja YouTubessa ja muista tilata kanavani! Hurraakerkko muualla somessa: