Psyko 2 on yllättävän onnistunut jatko-osa kauhuklassikolle
1970–80-luvun vaihde oli slasher-kauhun kulta-aikaa, joten mikäpä olisikaan ollut otollisempi aika tuoda takaisin genren alkuperäinen klassikko Psyko.
70–80-luvun vaihde oli slasher-kauhun kulta-aikaa, joten mikäpä olisikaan ollut otollisempi aika tuoda takaisin genren alkuperäinen klassikko Psyko.
Miettikää, miten valtava riski on ollut tarttua yhden kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpien elokuvantekijöiden teokseen, joka ei ole klassikko pelkästään omassa genressään. Pelkkä ajatuskin on härskin opportunistinen, varsinkin kun Alfred Hitchcock oli kuollut vain muutamaa vuotta aiemmin.
Kaiken järjen mukaan Psyko II:n olisikin pitänyt jäädä pelkäksi suoraan kotilevitykseen päätyväksi kunnianhimottomaksi rahastukseksi. Elokuva tarjoaa kuitenkin positiivisen yllätyksen.
Varoitus: artikkeli sisältää juonipaljastuksia!
Onnistunut comeback
Onnistumisesta voidaan erityisesti kiittää kolmea ihmistä.
Ensimmäisenä ohjaaja Richard Franklin, joka tunsi Hitchcockin henkilökohtaisesti ja halusi selvästi varmistaa, että jatko-osa tehdään alkuperäisen mestariteoksen hengessä. Franklin opiskeli Etelä-Kalifornian yliopistossa George Lucasin, Robert Zemeckisin ja John Carpenterin kanssa.
Toisena käsikirjoittaja Tom Holland, josta sukeutui myös kuuluisa kauhuohjaaja. Ja ei, kyseessä ei ole se Spider-Manin esittäjä. Olen aiemmin kritisoinut yhtä Hollandin tunnetuimmista tuotoksista…
…mutta Psyko II:n käsikirjoitus on vahva – jopa niin onnistunut, että se vakuutti myös elokuvan vastahakoisen päätähden.
Kauhuikonin varjostama ura
Tästä päästäänkin kolmanteen menestystekijään. Anthony Perkins solahtaa takaisin Norman Batesin rooliin niin luontevasti, että on vaikea uskoa välissä olleen kahtakymmentä vuotta.
Hänen koko olemuksensa liikkuu mestarillisesti hauraasta olosuhteiden uhrista kylmäveriseen tappajan sivupersoonaan. Norman Bates saa katsojan sympatian puolelleen toisin kuin tyypilliset slasher-pahikset, jotka ovat säälimättömiä tappokoneita.
Batesin motellille palaaminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.
Alkuperäisen Psykon aikaan Perkinsistä povattiin Hollywoodin seuraavaa sydäntensärkijää, mutta Norman Bates langetti pitkän varjon. Perkins jäi hahmon vangiksi, joten ei ollut ihme, että hän harasi vastaan. Hollandin dramaattinen käsikirjoitus teki kuitenkin vaikutuksen.
Psyko 2:n päärooliin harkittiin myös Christopher Walkenia, joka oli ehdolla myös samana vuonna julkaistun Tenebren tähdeksi. Walken on mainio näyttelijä, mutta samoin Tenebren kohdalla, en usko, että hän olisi osannut tehdä yhtä elävää ja sympaattista kuin Perkins.
Kun Perkins hyppäsi mukaan projektiin, median ja tuotantoyhtiön kiinnostus nousi aivan uudelle tasolle. Psyko 2:n budjetti kasvoi ja elokuva lähti teatterilevitykseen. Hitchcockin perikuntakin antoi projektille siunauksensa.
Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos elokuva olisi pohjannut Psykon luojan Robert Blochin tarinaan. Vuonna ’82 julkaistu virallinen Psyko 2 -romaani lähetti Norman Batesin Hollywoodiin viihdeteollisuutta kritisoivassa hengessä. Parodinen lähestyminen olisi varmasti halventanut alkuperäisen Psykon voimaa.
Paluu Batesin motellille
Elokuva sijoittuu 20 vuotta alkuperäisten tapahtumien jälkeen. Norman vaikuttaa selättäneen demoninsa, joten oikeus toteaa hänet kelvolliseksi palaamaan yhteiskuntaan. Hän suuntaa takaisin kotiin – pahoja muistoja hyökyvälle Batesin motellille.
Paluukohtaus on yksi elokuvan kohokohdista. Talo näyttää yhtä pahaenteiseltä kuin 20 vuotta aiemmin.
Yksi asia minua tosin ärsyttää todella paljon. Elokuvan keskeinen elementti on Normanin hapuilu ja kipuilu menneisyyden kanssa. Mutta että hän alkaa nähdä harhoja viisi minuuttia kotiutumisen jälkeen! 20 vuoden terapia lentää kertaheitolla ikkunasta ulos.
Ongelmat jatkuvat, kun Norman tutustuu motellia pyörittävään Toomeyyn, jota Dennis Franz esittää niin niljakkaasti, että tekee mieli laittaa käsidesiä. Heti tietää, kuka kuolee ensimmäisenä. Limanuljaska on muuttanut motellin tuntihintaiseksi bilemestaksi täynnä kyseenalaisia vieraita, joten Norman irtisanoo hänet ja päättää pistää paikat uuteen uskoon.
Norman saa toisen työn paikallisesta ravintolasta, jonka omistava vanharouva uskoo uusiin mahdollisuuksiin.
Norman tutustuu myös nuoreen tarjoilija Maryyn. Kaksikon ystävyys vahvistuu tyylikkäästi elokuvan edetessä. Mary auttaa Normania taistelemaan demoneita vastaan, muttei itse ole niin viaton kuin miltä näyttää…
Maryn rooliin kaavailtiin alun perin kauhukuningatar Jamie Lee Curtisiä. Se olisi ollut sopiva kunnianosoitus Curtisin äidille Janet Leighille mutta nautin myös vähemmän tunnetun Meg Tillyn maanläheisestä roolisuorituksesta, joka ei jää pelkäksi silmäniskuksi yleisölle.
Meg Tillyn näyttelijänura jäi lyhyeksi, mutta sisko Jennifer tunnetaan räävittömän Child’s Play -kauhuelokuvien sarjan tähtenä. Ja kas kun sattui, Chucky-nuken saagan käynnisti ohjaaja-käsikirjoittaja Tom Holland.
Tribuutti Hitchcockin klassikolle
Elokuva on täynnä viittauksia alkuperäiseen Psykoon ilman Curtis-Leigh-yhteyttä.
Psyko 2:n kuvauksesta vastaa Dean Cundey, jonka kädenjälkeä voi ihailla klassikoissa, kuten Jurassic Park, Apollo 13, Paluu tulevaisuuteen, Road House – näitä olisi loputon lista. Cundey toisintaa useita Psykon ikonisia ruutuja ja valaistus selvästi suunniteltu niin, että elokuva toimisi alkuperäisen tapaan myös mustavalkoisena. Erityisesti pidän kaikista yläkulmasta ja kraanakameran avulla kuvatuista otoksista.
Kuulemme myös Bernard Herrmannin piinaavan Psyko-tunnarin muutamaan otteeseen, joskin suuremman musiikillisen vaikutuksen tekee Jerry Goldsmithin herkkä score.
Roolinvaihdos
Viittaukset jatkuvat roolituksessa. Anthony Perkins ei nimittäin ole ainoa, joka palaa rooliinsa vuosikymmenten tauon jälkeen, vaan myös Vera Miles palaa esittämään Lila Loomista. Hän vastustaa ankarasti Normanin vapautusta tämän tapettua Lilan siskon.
Ei kestä pitkään ennen kuin Normanin todellisuudentaju alkaa hämärtyä. Hän saa uhkaavia viestejä ja puhelinsoittoja ja on näkevinään äitinsä kotitalon ikkunassa. Motellilla tapahtuvat murhat antavat lisää viitteitä Normanin lipsahtamisesta tappaviin tapoihinsa.
Taustalla on kuitenkin Lila Loomisin salajuoni.
On nostettava hattua Vera Milesille, että hän palaa rooliin pitkän tauon jälkeen – ja vielä pahiksena! Lila hiippailee tiluksilla Normanin äidiksi pukeutuneena horjuttaakseen tämän mielenterveyttä ja todistaakseen, ettei Norman ole yhteiskuntakelpoinen. Eikä hän juonittele yksin.
Leffassa mainitaan, että hänen miehensä Sam on kuollut. Sam on myös tuttu ykkösosasta Janet Leighin hahmon miesystävänä ja jännä, että hän on ollut kummankin siskon kanssa. Parisuhteesta Lilan kanssa on syntynyt tytär, toinen salajuonittelija – Mary!
Lila haluaa palauttaa Normanin vankilaan hinnalla millä hyvänsä, mutta Mary alkaa epäröidä. Hän tunnustaa Normanille osallisuutensa, mutta kenties liian myöhään – Normanin päässä alkaa viirata ja voimme jälleen vain nauttia Anthony Perkinsin upeasta roolisuorituksesta.
Modernin slasher-genren taakka
Jännitteiden kasvaessa Normanin terapeutti saapuu tarkastuskäynnille. Tämä johtaa kenties elokuvan turhimpaan tappoon.
Terapeutin roolissa nähdään yksi suosikkiluonnenäyttelijöistäni, karismaattinen Robert Loggia. Hän kuolee, kun paniikissa oleva Mary iskee vahingossa veitsen hänen rintaansa. Robert yleensä nostaa elokuvan kuin elokuvan tasoa ja olisi ansainnut parempaa.
Tapoista puheenollen, vaikka Psyko 2 pitää kiinni Hitchcockin tyylistä, se ei täysin välty slasher-genren pakollisilta tunnuspiirteiltä. Jatko-osassa oikein herkutellaan 80-lukulaisilla tehosteilla. Raakuudet eivät kuitenkaan vie huomiota taidokkaasti rakentuvalta tunnelmalta.
Suosikkitapponi nähdään aivan elokuvan viime sekunneilla. Elokuva tarjoilee vielä yhden twistin paljastamalla, että ravintolan omistava rouva onkin Normanin biologinen äiti ja kiltin pinnan alla on ihan yhtä lailla sekoboltsi tyyppi kuin poikansakin.
Tämä on aika turha käänne – se jopa pyörrettiin kolme vuotta myöhemmin julkaistussa Psyko III:ssa. Norman on kuitenkin valmis kirjaimellisesti hautaamaan oidipaaliset ongelmansa. Hän tarttuu lapioon ja pamauttaa äidin pään pannukakuksi.
Kohtauksen lopussa Norman antautuu täysin sivupersoonalleen. Kantaessaan ravintoloitsijan ruumista yläkertaan kuulemme Normanin käyvän keskustelua “äitinsä” kanssa. Äänenä kuullaan Virginia Gregg, joka esitti äitiä myös alkuperäisessä Psykossa.
Tuomio
Psyko 2:lla ei ole mitään syytä olla näin hyvä.
Se ylittää odotukset niin kauhuleffan jatko-osana kuin jatko-osana yleisesti. Kaikessa paistaa läpi tekijöiden kunnioitus lähdemateriaalia kohtaan. Anthony Perkins loistaa elokuvan traagisena antisankarina, joka ei ole paha vain pahuuttaan.
Sinä taas voit hyvää hyvyyttäsi tykätä tästä videosta ja tilata YouTube-kanavani, jolta löydät lisää 80-luvun kulttiklassikoita.
