Kasarikultti arvostelee yhden kaikkien aikojen parhaista Uuno-elokuvista
Vuonna 1982 julkaistussa elokuvassa Uuno Turhapuro menettää muistinsa Uuno Turhapuro… mitä se nyt tekikään?
Uuno Turhapuro on suomalaisen elokuvan suurin ikoni – kaikessa koomisuudessaan ja ongelmallisuudessaan. Uuno on vastarannankiiski, joka tekee mitä tahansa saadakseen rahaa tai valtaa mahdollisimman pienellä vaivalla. Uuno on kaikkea muuta kuin salonkikelpoinen, hädin tuskin yhteiskuntakelpoinen.
Uuno on hyväksikäyttäjä, sovinisti, narsisti, patologinen pettäjä ja yleinen hygieniariski – ja silti me olemme hänen puolellaan?
Uunot luokitellaan komediaksi mutta niitä voisi tarkastella myös kauhuelokuvina, joissa Uuno on samanlainen voittamaton pahis kuin Pinhead tai Michael Myers.
Tämän elokuvan kohdalla voidaan puhua vielä b-luokan kauhuelokuvasta, koska otsikossa luvattu muistinmenetys tapahtuu vasta pitkälle elokuvan puolivälin jälkeen – aivan kuin elokuvassa Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan, jossa Jason saapuu New Yorkiin vasta viimeisen parinkymmenen minuutin aikana.
Uunoja voi pitää myös yhteiskuntasatiireina, joissa kuka tahansa, joka saavuttaa minkäänlaista asemaa, on joko kyvytön tai korruptoitunut – tai yleensä molempia. Uuno kuitenkin torppaa tämän suunnitelmat, oli se tarkoituksella tai ei. Muistinmenetyksessä Uuno sabotoi appiukkonsa presidenttikampanjan avulla. Nykypäivän poliittisessa ilmastossa presidenttikampanjan kaatuminen vain yhteen esiintymiseen on täysin vieras käsite (Trump, anyone?).
Unelmapari
Uunon ja Elisabeth Tuuran parisuhde elää jatkuvasti veitsenterällä, mutta tällä kertaa pari hakee avioeroa jo elokuvan alkumetreillä. Tämä miellyttää tietysti Uunon arkkivihollista, vuorineuvos Tuuraa. Hän lupaakin Uunolle valtavat myötäjäiset, jos tämä eroaa Elisabetista ja menee uusiin naimisiin.
Mutta juuri ennen rahakkaan sopimuksen allekirjoitusta, Uuno joutuu onnettomuuteen ja menettää muistinsa. Hän omaksuu uuden identiteetin ja luulee olevansa Unelma Säleikkö, neiti-ihminen.

Oikea Unelma on tietysti Tuuran sihteeri, jonka tapasimme ensi kertaa Uuno Turhapuron Aviokriisissä. Ensiesiintymisessä hän oli selvästi Tuuran leirissä ja huijasi Uunoa, mutta nyt Unelma on yhtäkkiä aivan lääpällään Uunoon. Se on kunnon 180° käännös ja hyvinkin mahdollisesti ainoa kerta, kun vakiohahmon luonne kehittyy mihinkään suuntaan.
Unelma haluaa siis Uunon kanssa vihille, mutta ensin uusi vaimo pitää kouluttaa tavoille. Tämä tapahtuu auttamalla Uunoa tupakoimaan ja vetämään päiväunia – ja niin Unelma kuin Elisabet ovat harjoittelusta aivan haltioissaan.
Modernein silmin koko sketsi, jossa vaimo kouluttaa miehelleen uutta naisystävää, tuntuu erehdyttävästi aikuisviihdekohtauksen pakolliselta alustukselta.
Rauhan miehet
Olen nähnyt Muistinmenetyksen useammin kuin yhdenkään toisen Uunon. Tämä johtuu siitä, että tämä oli yksi harvoista Uunoista, joka meillä oli nauhalla, kun olin pieni. Siksi elokuvalla on erityinen paikka sydämessäni.
Toinen syy, miksi pidän siitä, liittyy ihan sisältöön. Muistinmenetys antaa harvinaisen paljon tekemistä Härskille ja erityisesti Sörsselssönille. Tämä saattaa jopa olla Sörsselssönin paras elokuva.
Härski Hartikainen perustaa rauhanyhdistyksen, jonka missiona on tuoda maailmaan lopullinen rauha – vaikka sitten väkivaltaisin keinoin. Sörsselssön pakotetaan rauhanyhdistyksen kasvokuvaksi ja yhdessä elokuvan hilpeimmistä kohtauksista hän saa uuden räväkän lookin. Pisteet Simo Salmiselle punkkariksi heittäytymisestä.
Onko Sörsselssönin hermotauti oikeasti olemassa?
Sörsselssön on toinen osapuoli Uunon onnettomuudessa, mutta muistinmenetyksen sijaan hänellä menee hermoradat ristiin niin, että hän vaikuttaa selvinpäin olevan kännissä ja humalassa vesiselvä.
Sörsselssönin oireyhtymä kuulostaa uskomattomalta, mutta voisiko vastaava tauti olla ihan todellinen? En ole lääketieteen asiantuntija, mutta tutkin asiaa.
Taudit, kuten epilepsia, hypoglykemia, multippeli skleroosi, Parkinson ja Menieren tauti voivat aiheuttaa humalatilan kaltaisia vaikutuksia muistiin, puheeseen tai koordinaatioon. Joku näistä voisi selittää osan Sörsselssönin oireista.
Käänteisesti alkoholi saattaa teoriassa vähentää tiettyjen hermostoon vaikuttavien tautien vaikutusta, mikä voisi antaa esimerkiksi ahdistuneesta ihmisestä rennomman kuvan. Tämä ei kuitenkaan suoraan vastaan Sörsselssönin taudinkuvaa.
En myöskään löytänyt taudinkuvaa, joka yhdistäisi nämä risteävät vaikutukset. Tiettävästi Sörsselin oireyhtymää ei siis ole olemassa. Ai niin, kyseessä on Spede Pasasen käsikirjoitus; tietysti se on kaikki puutaheinää.
Kaksi mielenvikaista lähtee ostoksille…
Känniseltä vaikuttava Sörsselssön lähtee Unelmaksi identifioituvan Uunon kanssa shoppailemaan. Heillä on selvästi hauskaa mutta tekijöillä ei ole pokkaa kehittää romanttista yhteyttä aivovammaisten kavereiden välillä.
Heidän sekoilunsa huvittavat ja hämmentävät, etenkin ikonisessa kohtauksessa, jossa Härski yrittää osaa Sörsselssönille Alkosta viinaa sairausvakuutuskortilla.
Härskin ontuvat selitykset ja vaivaantuminen Risto Aaltosen esittämän epäluuloisen kauppiaan armoilla on upeaa seurattavaa. Tämä kohtaus on Uuno-elokuvien ehdotonta eliittiä.
Härski ja Sörsselssön tarjoavat myös liudan ikimuistoisia irtosketsejä, kuten hilpeän Ain laulain työtäs tee -musiikkivideon ja keskustelun automatiikan ja diplomatiikan eroista. Pentti Siimes on kovassa vedossa kolmantena mekaanikkona, joka usutetaan esittämään psykiatria kun Härski tavoittelee Tuuran rahoja.
Harvinainen jatko-osa
Uuno-elokuvissa ei yleensä ole minkäänlaista jatkumoa. Ainoa punainen lanka taitaa olla appiukon nousu liikemiehestä poliitikoksi.
Onkin poikkeuksellista, että tälle elokuvalle tehtiin suora jatko-osa, jossa Uuno menettää muistinsa uudelleen.
Ehkä Vesku Loiri tajusi Muistinmenetyksen, miten kivaa on pukeutua ristiin – ja olihan elokuva menestyskin: sitä käytiin katsomassa melkein yhtä paljon kuin elokuvaa Uuno Epsanjassa!
Uuno Turhapuro menettää muistinsa on itse asiassa Suomen kaikkien aikojen 25. katsotuin elokuva ja Uuno Epsanjassa kahdeskymmenes. Uuno Turhapuro armeijassa on viides.
Jatko-osan Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin juoni ei ole yhtä virtaviivainen kuin edeltäjänsä, mutta Heikki Kinnusen esiintyminen rapakännisenä kahvilanpitäjänä tekee siitä pakollista katsottavaa komedian ystäville. Kinnunen esiintyi Uunoissa vain muutaman kerran, mutta muistetaan muista Spede-tuotannoista, kuten Vääpeli Körmy -elokuvat ja Pikkupojat.
Se, että Uunot ovat toisistaan irrallisia tarinoita, tarkoittaa valitettavasti sitä, että lopussa kaikki tapahtunut pitää resetoida. Muistinmenetys loppuukin varsinaiseen antikliimaksiin.
Nautittuaan lepsopulveria, lepsopuikkoa ja lepsopilleriä Uuno saa muistinsa takaisin, mutta Unelman sijaan palaakin Elisabethin luo.
Unelman sydämen särkeminen on rikos itsessään. Sen lisäksi Uuno ja Elisabeth riitautuvat uudelleen, kun Uuno kertoo antaneensa appiukolta saadut rahat Härskille ja Sörsselssönille.
Ja kaiken kukkuraksi törkyturvat menettävät prosenttinsa saman tien Leo Lastumäen johtamalle, kilpailevalle rauhanliikkeelle. Kukaan ei siis hyödy elokuvan tapahtumista mitenkään, mikä on turhauttava ja masentava päätös näin hauskalle seikkailulle!
Tuomio
Uuno Turhapuro menettää muistinsa ei ole välttämättä kaikkien aikojen paras Uuno, mutta on se lähellä kärkeä.
Elokuva löytää paljon aikaa jopa abstraktimalle huumorille, kuten puskista tuleva (pun intended) nenänniistelykohtaus. Kokonaisuutena juoni on silti poikkeuksellisen eheä (tämä on varmasti pitkälti Ere Kokkosen ansiota, sillä Spede ei tunnetusti välittänyt draamankaarista).
Härski ja Sörsselssön saavat ymös paljon tekemistä ja A- ja B-juonten välillä hypitään luontevasti Vitsejä ei venytetä liikaa.
Vielä näin 500 katselukerrankin jälkeen bongaan yhä uusia irtovitsejä. Kun Uuno piipahtaa autokorjaamolla, Sörsselssön kysyy, mistä sinä leipää ja voita sait? Uuno ei kuitenkaan sano ilmiselvää vastausta, kuten “kaupasta” vaan mainitseekin vain löytäneensä herkut. Miten niin löytäneensä?
Käsikirjoitus vilisee sisäpiirin vitsejä. Härski haukkuu Simo Salmista Simo Salmiselle ja kun Uuno ilmoittaa haluavansa avioeron, ainoa mitä hän pakkaa mukaansa on kaksi Jussi-patsasta. Metatason sisäpiirin vitsejä ovat appiukon vaihtuva etunimi – tällä kertaa Elmeri – ja muista Uunoista tuttujen näyttelijöiden kierrättäminen uusissa rooleissa.
Olisiko jo Uuno-rebootin aika?
Uuno-elokuvien teko ymmärrettävästi päättyi sarjan kantavien voimien menehdyttyä. On kuitenkin outoa, ettei kukaan ole tuottanut Uunon uutta tulemista – etenkin jos miettii Hollywoodissa pitkään jatkunutta rebootien ja jatko-osien buumia. Toki Uuno on nykypäivän mittapuulla ongelmallinen, mutta eihän se tarkoita, ettei hahmoa voisi päivittää. Onnistuuhan se James Bondiltakin.
Minun fanifiktiossani, Uuno Influensserina tai Käyttäjä @Turhapuro, Uuno perustaa Härskin ja Sörsselssönin kanssa YouTube-kanavan, jossa he ruotivat kaiken maailman foliohattujuttuja alfauros-podcasteja parodioivassa hengessä. Kun Elisabet jää vähälle huomiolle, Turhapurot eroavat ja Uunon pitää navigoida kummallisessa Tinder-sovelluksessa omintakeisella tyylillään.
Mutta vielä enemmän kuin rebootin, haluaisin saada Uunoista huolella tehdyt 4K-remasterit, jotta voisimme rakastaa tätä koko kansan syyllistä nautintoa, oikein rakastella sitä.
Muistathan tykätä videosta YouTubessa ja tilata YouTube-kanavani. Suosittelen myös Klassikkomatskuu-kanavan Uuno-retrospektiivejä sekä Uuno-tv-sarjan faniedittiä Vuokraisäntä.

Leave a Reply